Suomen työttömyystilanne on koko EU:n heikoimpia. Lisäksi työelämän laatu on heikentynyt.
Keywords:
Tradekan vaaleissa Kommunistit ja sitoutumattomat -listoilla yhteensä 90 ehdokasta
Osuuskunta Tradekan edustajiston vaalien ehdokasasettelu on päättynyt tänään. Vaalit järjestetään 1.–15. helmikuuta ja uuteen edustajistoon valitaan 75 edustajaa viidestä eri vaalipiiristä.
Kommunistit ja sitoutumattomat -valitsijayhdistyksiä asetettiin kaikkiin vaalipiireihin ja niissä on yhteensä 90 ehdokasta. Lisäksi Etelä-Suomen vaalipiirissä muodostettiin tekninen vaaliliitto sitoutumattomien kanssa.
Kommunistien ja sitoutumattomien vaaliohjelmassa vaaditaan Tradekaa takaisin osuustoiminnan juurille.
– Osuuskunta Tradeka on etääntynyt kauas kuluttajien ja työntekijöiden osuustoiminnan juurilta. Tradeka ja sen osuustoiminnallisuus eivät näy ihmisten arjessa. Samaan aikaan on kuitenkin suuri tarve kehittää vaihtoehtoja ihmisiä ja luontoa riistävälle kapitalismille. Osuustoiminnan perusidea tuotannosta ja sen tulosten jakamisesta ihmisten tarpeita varten eikä liikevoittojen kasvattamiseksi on tänäänkin ajankohtainen. On myös syntynyt uutta osuustoiminnallisuutta Tradekan ulkopuolella, sanotaan ohjelmassa.
Ohjelmassa nousevat esille muun muassa vaihtoehdot kaupalliselle voitontavoittelulle, työntekijöiden aseman parantaminen, jäsenetujen parantaminen sekä ilmastoteot.
Osuuskunta Tradekan edustajisto on Tradekan ylin päättävä elin ja se valitaan joka kuudes vuosi järjestettävillä vaaleilla. Vaalit järjestetään sähköisen äänestyksen ja postiäänestyksen yhdistelmänä. Äänestysaineisto äänestysohjeineen postitetaan kaikille jäsenille ennen vaalin alkua alkuvuodesta.
Kirjoittajan artikkelit
Työsuojeluviranomainen tarkasti kesällä alle 30-vuotiaiden nuorten työpaikkoja ja havaitsi selkeitä puutteita nuorten palkkauksessa. Nuorten työpaikoilla valvottiin myös työturvallisuutta ja tarkastuksilla havaittiin monenlaisia puutteita perehdytyksen suhteen.
YK:n yleiskokouksen äänestyksessä vaadittiin ylivoimaisella enemmistöllä, että Israel lopettaa laittoman läsnäolonsa miehitetyillä palestiinalaisalueilla 12 kuukauden kuluessa. Äänestyksessä annettiin 124 ääntä puolesta, 14 vastaan ja 43 tyhjää. Äänestys järjestettiin vain vähän Israelin tekemän terrori-iskun jälkeen.
- ‹ edellinen
- 5 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Helsingin yliopiston uusi liito-oravan perimää tutkiva selvitys osoittaa, että Suomen metsissä esiintyvä kanta on taantumassa ja se on geenirakenteeltaan yksipuolinen. Tutkijoiden mukaan Suomen vastuu lajien suojelussa ulottuu taigametsien tulevaisuuteen. Samaan aikaan Jyväskylän yliopiston ja Sitran luontojalanjälki-selvitys varoittaa: jos nykyisiä elämäntapoja ei muuteta, viidennes maailman lajeista uhkaa kadota.
Miten pitkälle pääoma on valmis menemään, kun säästöjä haetaan sairailta, köyhiltä ja opiskelijoilta – niiltä, joilla ei ole enää mitään, mistä ottaa? Orpo-Purran hallituksen kaavailema sosiaaliturvan heikennys paljastuu toimenpidekokonaisuudeksi, joka ei lisää työllisyyttä, vaan vahvistaa valtion roolia kurinpitokoneistona: työkyvyttömiä ja osatyökykyisiä pakotetaan simuloimaan työmarkkinakelpoisuutta leikkausten uhalla.
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.