Varo historian uudelleenkirjoittajia!

Uskoitko, kun viime vuonna ilmoitettiin, että Chilen entisen sosialistipresidentin Salvador Allenden kuolinsyyksi oli paljastunut itsemurha? En minäkään. Mikä vaivaa meitä vasemman laidan kulkijoita, eikö tapaus nyt ole tutkittu ja selvitetty? Pidämmekö sairaalloisesti kiinni vanhoista tulkinnoista, koska niihin pohjautuvat meille rakkaat 1970-lukulaiset laulut? Kärsimmekö turhista vainoharhoista? Vai näemmekö, että viime vuosina on epäilyttävän monta historiankirjaa kirjoitettu uusiksi?

Mikä funktio historian uudelleenkirjoituksella voisi meidän aikanamme olla? Elämme yhä oikeistosuhdanteen aikaa, jonka alkutahdit lyötiin jo 1970-luvun lopulla. Tiedämme vanhan lauseen "voittajat kirjoittavat historian". Jo 1990-luku oli merkittävää historian uudelleenkirjoitusaikaa. Silloin oikeisto käytti häpeämättä hyväksi sosialistisen blokin kaatumista ja peittosi orastavan vasemmistolaistumisen, jota mm. Suomessa herätteli lama. Viime vuosina on ajauduttu kapitalismin kriisiin ja mellakoihin. Jälleen on olemassa vaara, että vasemmisto "löydetään" – ajatus joukkovoimasta ja Marxin kapitalismiteoria osuisivat täysin maaliin 2010-luvun alussa. Hegemoniaa pitävä oikeisto vastaa kysyntään kumoamalla vasemmistolaiset myytit mahdollisimman uskottavasti ja mustamaalaamalla kommunistit ja sosialistit entistä kattavammin.

Koska voittajat kirjoittavat historian, tarkoittaako se että oikeisto kirjoittaa nyt uusiksi vasemmiston aiemmin kirjoittamaa historiaa? Juuri näin oikeisto haluaa meidän uskovan. Se nimittäin paljastaisi, että vasemmisto on aiemmin ollut yhteiskunnan "voittaja" ja näin ollen myös vallanpitäjä. Koska äärivasemmisto puhui 1970-luvulla vallankumouksesta vielä paljon nykyistä äänekkäämmin, sen pitäisi nyt osoittaa, että kommunistit pyrkivät diktatuuriin – demokratiahan vasemmistolla oli jo hallussa, eikö niin? Tällä tavoin vasemmisto "todistetaan" vanhaksi valtiaaksi, kommunistit brutaaleiksi tyranneiksi kaikkialla missä ovat vaikuttaneet ja oikeistoporvarit vapaustaistelijoiksi, joista kypsyi kansan vapauttajia.

Oikeistopopulistit ovat viime vuosina laulaneet ylintä ääntä vasemmiston pilkkalaulussa. Suomessa perussuomalaiset ovat puhuneet "punavihermädättäjistä" ja samastaneet SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreät poliittiseen korrektiuteen. Kommunistit on muistettu vetää mukaan höpisemällä korkeissa yhteiskunnallisissa asemissa olevista "vanhoista taistolaisista". Eduskuntavasemmisto on lentänyt suin päin lankaan, sanoutunut irti taistolaisista ja puolustellut viime vuosikymmenien politiikkaansa, joka ei olisi alkuunkaan nykyisenlaista ilman porvaripuolueiden myötäilyä. Tämä on oikeistolle varsinainen tuplajättipotti. Vasemmistolaiset ottavat persuja vastaan puolustautuessaan vastuun epäonnistuneesta politiikasta, oikeiston kannatus vahvistuu entisestään ja populistit leikkaavat vasemmistolta kynnet keskellä kapitalismin kriisiä. Persuilla ei ole siinä laulussa kuin vierailevan solistin tehtävä. Björn Wahlroos onnistui viime viikolla muistuttamaan erinomaisesti, mistä piireistä löytyvät yhteiskunnan pahimmat öykkärit – ja mihin oikeisto viime kädessä pyrkii.

No, jos vasemmisto ei ole ollut vallassa ja kirjoittanut historiaa 1970-luvulla, niin mikä sitten? Oikea vastaus on demokratia. Tuolloin useimmissa länsimaissa oli vahvan oikeiston lisäksi vahva vasemmisto, joka uskalsi kyseenalaistaa porvarilliset näkökulmat sekä julkaista ja opettaa niistä poikkeavia käsityksiä. Lopputuloksena ei ollut yksipuolinen totuus, niin kuin oikeisto väittää, vaan tasapuolinen totuus. Yksipuolisuuden aika on sen sijaan juuri nyt. Jos malttaa hieman vilkuilla nettiä, saa varmuuden, ettei Salvador Allenden itsemurhasta vieläkään ole minkäänlaista varmuutta. Oikeistoa myötäilevä valtamedia vaikenee asiasta. Se on tarjoutunut yksiääniseksi apuvälineeksi historian uudelleenkirjoittajille, eikä se muutu, ennen kuin soraäänet yltyvät riittävän voimakkaiksi.

Kun keskustavasemmisto on langennut valtionhoitaja-ansaan, täytyy äärivasemmiston avata äänensä ja historiankirjansa. Meidän on tehtävä monipuolista työtä saadaksemme vaihtoehtoiset äänet kuuluviin. Meidän on oltava se ääni, joka muistuttaa, ettei oikeiston totuus ole demokraattinen eikä tasapuolinen. Meidän on myös tartuttava kynään ja näppäimistöön. Vapunpäivänä 1.5. on lisäksi erinomainen tilaisuus lähteä kaduille luomaan lisää sisältöä uusiin omiin historiankirjoihimme.