Uusi maailmanstrategia

Salaliittoteorianomaiset puheet "uudesta maailmanjärjestyksestä" saattavat pitää paikkaansa. Maailman väkivaltaisen tasapainottamisen välineet ovat kuitenkin viime vuosina radikaalisti muuttuneet. George W. Bushin aikana "Pax Americanaa" edistettiin sitoutumalla valtiotasoiseen politiikkaan ja sotimalla terrorismia vastaan. Epäilyttäväksi "terrorismiksi" kelpasi paremman puutteessa myös kansalaisaktivismi. Barack Obaman noustua USA:ssa valtaan on tuuli kääntynyt. Nyt aktivismi on kaapattu järjestyksen apuvälineeksi. Jälleen paremman puutteessa käyttökelpoisiksi aktivisteiksi soveltuvat myös terroristit. Näinhän kävi Libyassa, jossa paikalliset, Muammar Gaddafia vastustaneet länsivaltojen apurit paljastuivat Al-Qaidan liittolaisiksi.

Parin viime vuoden aikana on Amnesty Internationalin suunnalta tullut hälyttäviä tietoja. Tällä kertaa Amnesty ei ole tiedon välittäjä, vaan kohde. Järjestön johtotehtävät ovat nimittäin alkaneet täyttyä poliittisesti ongelmallisista henkilöistä. USA:n Amnestyn johtoon on nimitetty Suzanne Nossel, joka on Hilary Clintonin entinen avustaja ja ansainnut muutkin kannuksensa myötäilemällä USA:n demokraattipuolueen politiikkaa. Amnestyn Suomen toiminnanjohtaja Frank Johansson keräsi jo vuonna 2010 kyseenalaista mainetta epäilemällä Gazaan matkanneen avustuslaivan tarkoitusperiä ja vastustamalla vasemmistojärjestöjen ideaa Israelin kauppasaarrosta tämän tehtyä laivalle pidätysiskun. Samana vuonna Amnesty International erotti sukupuoliyksikkönsä johtajan Gita Sahgalin, joka tuomitsi järjestön yhteistyön Al-Qaidan jäseneksi epäillyn Moazzam Beggin kanssa. Itse seurasin jonkin aikaa Suomen Amnestyn Twitter-merkintöjä havaitakseni, etteivät ne kritisoineet enää lainkaan länsimaita vaan keskittyivät Syyrian ja Pohjois-Korean kaltaisiin maailmanpoliittisesti ongelmallisiin kohteisiin.

Valitettavasti Amnesty ei ole yksin. On muodostumassa globaalia kapitalismia vartioiva kansalaistoiminnan verkko, jonka useimmat osaset eivät lainkaan käsitä tehtäväänsä kokonaisuudessa. Tämä pätee niin satunnaisiin Amnestyn jäseniin Suomessa kuin islamistijärjestöjen jäseniin useissa arabimaissa. Pyrkimys islamilaistaa maailma tai auttaa ihmisoikeuksien toteutumista on käännetty avuksi Obaman johtamalle globaalille politiikalle, jossa USA:n, suurten EU-maiden, kapitalismin ja uusliberalismin viholliset nujerretaan kansalaisaktivistien avulla. Syyria ja Pohjois-Korea eivät sinänsä ole isoja esteitä tälle maailmanpolitiikalle, mutta ne kelpaavat keppihevosiksi, koska ne saavat tukea isommilta uhkatekijöiltä, Venäjältä ja Kiinalta. Venäjän nykyinen "värivallankumouksellisuus" on tunnustetusti lännestä ohjatun aktivismin työtä. Jotkut pitävät jopa ns. arabikevättä osoituksena USA:n uuden maailmanstrategian voittokulusta.

Kansalaisjärjestökaappaus näkyy myös Suomen politiikassa. Vihreät – kansalaisaktivistipuolue jos mikään – ovat täydellisesti vaihtaneet roolinsa poliittisissa ja yhteiskunnallisissa konflikteissa. Vielä vuoden 2003 Irakin sotaa vastustaneissa mielenilmauksissa viheraktivisteilla oli huomattava rooli. Sen sijaan Libyan sotaa vastaan ei protestoitu, sillä vihreät hyväksyivät sodan tai jopa moraalisesti kannattivat sitä. Tässä ei tuntuisi olevan mitään järkeä, ellei samanlainen muutos olisi tapahtunut myös mikrotasolla. Tampereen paikallispolitiikassa entiset ekologian ja humanismin sanansaattajat ovat kääntyneet kannattamaan epähumaaneja ja epäekologisia rahasyöppöhankkeita solvaten niiden vastustajia uhmakkaasti terroristeiksi. Tämä yhdistyy myös presidenttiehdokas Pekka Haaviston lausuntoon, joka samasti eläinoikeusaktivistit uusnatseihin. Silti vihreät tykkäävät yhä kaapata kaikki sopivat mielenilmaukset omiksi mainostilaisuuksikseen. Ollaan lännessä tai idässä, kansalaisaktivismi pyritään kääntämään globaalin kapitalismin tueksi. Muunlaista aktivismia ei kannateta eikä edes hyväksytä.

Kansalaistoiminnan merkitys maailman muuttajana on melkein lineaarisesti kasvanut viime vuosikymmeninä. Bushin hallitus näki tämän uhkana, Obaman hallitus mahdollisuutena. Tuloksena on kenties länsimaiden modernin ajan totalitaarisin yhteiskunta. Tämä voi mahdollistaa myös "uuden maailmanjärjestyksen" entistä sujuvamman toteutuksen. Toisaalta kansalaisaktivismi on epäluotettava osa strategiaa. Tuulen kääntyminen ei vaikuta missään niin nopeasti kuin ulkona kaduilla. Meidän on osattava syöttää oikeita muutoskoodeja keskelle kapinaa. Jonakin kauniina päivänä tämän päivän maailmanstrategia kääntyy itseään vastaan.