Batman ja Rydman

18.10.2016 - 14:30

Työministeri Jari Lindström (pers) tuo Tiedonantajalle ensimmäisenä sensaatiomaisia uutisia työllistämisrintamalta.

– Joo tosiaan, kun kokoomuksen uusliberaali ja IKL:n ihailija Susanna Koski kertoi televisiossa, että työpaikkoja löytyy metsään katsomalla, pistimme heti ministeriössä toimeksi. Pestasimme miljoonalla eurolla tunnetusti pätevän huippufilosofi Pekka Himasen, jonka perustama kaksitoistahenkinen kansainvälinen työllistämisryhmä tuijotti Kainuussa metsää kolmessa vuorossa ympäri vuorokauden viikon ajan. Tämä ei kuitenkaan tuottanut tulosta.

– Sen jälkeen ryhdyimme radikaalimpiin toimiin. Vedimme pitkää tikkua kansanedustajien kesken, ja näin tieteellisesti valikoitu joukko lähti tällä kertaa itäisen Uudenmaan metsiin etsimään työpaikkoja. Vain noin viiden minuutin samoilun jälkeen ryhmän johtaja Wille Rydman (kok) katosi metsiin. Sen jälkeen tulikin parin päivän viive, kun ryhmämme juhlisti tätä ”onnettomuutta” mukaan sattuneilla veronmaksajien kustantamilla virvokkeilla.

"Nyt meillä on kokeilu, jossa kahdessa aitauksessa tarhataan sekä työttömiä että työpaikkoja."

– Ihme ja kumma, mutta ryhmän demarijäsen löysi kuin löysikin kuin sattumalta lukuisia työpaikkoja korpikuusen kannon alta. Työpaikat ovat pienipalkkaisia ja aika epätyypillisiä, mutta tässä tilanteessa saivat kelvata.

– Nyt meillä on kokeilu, jossa kahdessa aitauksessa tarhataan sekä työttömiä että työpaikkoja. Villejähän ne molemmat ovat, mutta käytämme kurinpitoon keppiä ja jonkin verran porkkanoita. Meillä tuntuu vielä olevan niin sanottu kohtaanto-ongelma, mutta loppuvuodesta, kun viemme työttömiltä loputkin porkkanat, niin alkavat nuo vähän nuhjuisemmatkin työpaikat houkutella!

Tiedonantajaan saapuu vieraaksi myös perspuolueen työmies Matti ”Batman” Putkonen.

– Matti – jos saan sinutella – olet hiukan myöhässä, mutta hyvästä syystä. Olet viettänyt viime yön Hangossa tuulivoimalan liepeillä ja ohjannut omatoimisesti ultrakevyellä lentokoneella lepakkopoloisia etäämmälle kuolettavista roottoreista. Mahdat olla väsynyt?

"Mitäpä sitä persu ei eläinten hyvinvoinnin eteen tekisi."

– Mitäpä sitä persu ei eläinten hyvinvoinnin eteen tekisi. Kun syö reippaan vasikanpihvilounaan ja alkupalaksi itse pyydystettyä riekkoa niin kyllä sitä jaksaa raataa. Ja voin iloksenne kertoa, että yksikään lepakko ei minun vahtivuorollani räjähtänyt!

Teillä on nyt persuissa jo seuraava projekti tulilla.

– Näin on. Olemme mukana kansainvälisessä Litteän maan seurassa. Litteän maan seura on perustettu kumoamaan punavihermädättäjien valheet siitä, että maapallo olisi pyöreä kuin jalkapallo. Itse tuossa kokeilin kotosalla laittaa jalkapallon päälle tinasotilaita, niin eiväthän ne siinä pysyneet. On siis todistettavasti pötypuhetta, että maapallo olisi pyöreä.

Kyseessä on siis kansainvälinen seura?

– Kyllä, meillä on kannattajia ympäri maailman!