Valtiovarainministeri Alexander Stubb sai Helsingin yliopistolla eilen vastaansa vihaisten opiskelijoiden ja henkilökunnan huutomyrskyn. Korkeakouluissa kytee kapina SSS-hallituksen tuhoisaa leikkauspolitiikkaa vastaan.
Koska meillä on joulu
Joukkovoima osoitti mieltään taas joulukuussa eri puolilla maata. Se jos mikä on hieno juttu!
Mutta osattiin sitä ennenkin.
Vuonna 1996 osoitettiin joulukuussa mieltä toimeentulotuen heikentämistä vastaan. Mielenosoituksessa laulettiin tuttua joululaulua Koska meillä on joulu, joka oli saanut uudet sanat:
Nyt kun meillä on joulu,
juhla armas kaikkien,
hallitus on vain vienyt
jouluilon köyhien.
Joululahjaansa tarjoo
hallitus ja leikkailee
toimeentuloa meidän
eikä yhtään siekaile.
Kodin kadulta tarjoo
hallitus ja kannustaa
ihmisiä nyt työhön,
jota ei tule ollenkaan.
Pankkitukia kaikki
iloisesti maksetaan,
hallituksessa meidän
toimeentuloa leikataan.
Nyt siis vastustakaamme
leikkauspäätöstä herrojen,
tehdään Suomesta Suomi,
jossa elää kannattaa.
Kirjoittajan artikkelit
Eläkerahastot ovat viime vuosina paisuneet valtaviin mittoihin. Kertyneitä varoja voitaisiin käyttää eläkkeiden nostamiseen sekä talouden elvyttämiseen, ehdottaa Tilastokeskuksen yliaktuaari Olli Savela.
Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitea kokoontuu tänään Tampereella. Keskustelua ovat aamupäivällä herättäneet niin sote-uudistus kuin leikkausten vastainen kamppailu.
- ‹ edellinen
- 54 / 169
- seuraava ›