Mitä serkumpi sitä herkumpi
Yllättäen Kärrynpyörän kantapöydän vieraaksi tupsahti viikolla taas pääministeri Juha Sipilä. Kepun suuri johtaja näytti silmin nähden väsyneeltä.
– Joo, poikkesin tässä matkalla Kempeleelle kun on mukavasti matkan varrella. Nappasin pirssin eduskunnan laskuun, kuski on muuten minun serkku. Hyvin on ajoja riittänyt näin kun meikäpoika on hallituksessa, totesi Sipilä.
Mitäs pääministeri Kempeleellä?
– No perskules, kun median ajojahdin kohteeksi olen joutunut. Huomasin, että pitää kovaa kyytiä lähteä kotipuoleen tuhoamaan muutamat kuitit. Siellä on muu suku jo vetänyt silppuriin kamaa yötä päivää, mutta pitää kuulemma mennä itsekin auttamaan. Timo Soinihan sen keksi, että harhauta Ylen toimittaja vapaalipulla raveihin siksi aikaa kun muutetaan hiukkasen kirjanpitoa. Se on tietokoneaikana helppoa, serkkupoika näytti.
Sipilä, kerros miten on mahdollista, että Suomi on tilastoissa maailman vähiten korruptoitunut maa?
– No sietää ollakin. Niin paljon siihenkin ollaan käytetty lahjusrahaa. Serkkupoikahan se näitä hoitelee.
Niin, mediahan on tutkinut teidän kytkösiänne muun muassa Talvivaaraan. Ette oikein tykkää, kun tutkitaan?
– Ei sinne päinkään, kyllä tutkia saa minun puolestani. Kunhan tutkimusten tuloksia ei julkaista. Koskaan. Missään. Minusta se on ihan reilu ehto.
Jokos pääministeri on ehtinyt vierailla Pyhäjoella Hanhikiven ydinvoimalatyömaalla? Sinnehän on Kempeleeltä lyhyt matka.
– En vielä, mutta serkkupoika on lähettänyt kännykuvia työmaalta. On sattumalta siellä urakoimassa.
No onpas tämä pieni maa!
– Ei kun meitä kepulaisia on vain niin pirun paljon. Ja usein me voitetaan nämä urakkatarjoukset, kun ollaan niin hyviä. Me ollaan niin hyviä, että ne urakat hyväksyvätkin ovat kepulaisia. Voita molemmin puolin leipää. Meijerinkin omistaa muuten serkkupoika.
Mitenkäs nyt aiotte parantaa suhdettanne Yleisradioon?
– No se on helppoa. Ajattelin laittaa sinne serkkupojan päätoimittajaksi.
Minkäslaiset suhteet teillä on Yhdysvaltain tulevaan presidenttiin Donald Trumpiin?
– Todella läheiset. Selvisi nimittäin tuossa iltana muutamana, että sehän on minun Amerikan serkku!
No mihin se Sipilä nyt noin äkkiä lähti?
– Se varas itselleen matkan Kiinaan. Se luki tuosta Tieteen kuvalehdestä, että Kiinaa on sanottu Keskustan valtakunnaksi.