Palkintojen aika

13.01.2014 - 15:30
(updated: 09.10.2015 - 10:59)

Taas on se aika vuodesta, kun huippu-urheiluväki kokoontuu pönäkkään Urheilugaalaan tiistaina 14. tammikuuta valitsemaan menneen vuoden tähtihetkiä.

Urheilijoista en sano mitään. He ovat palkkansa ja kunniansa ansainneet. Liikuntapoliittisesti ja urheilun järjestöllisen rakennemuutoksen kannalta vuosi oli lähes katastrofi humupoikineen ja yrityksessä alistaa maamme liikuntakulttuuri huippu-urheilun astinlaudaksi. Tältä pohjalta jaamme seuraavat maininnat:

Vuoden humuttaja ja sumuttaja - maininnan ansaitsee huippu-urheilun muutosryhmän ehdotusten pohjalle rakentuvan yritys alistaa maamme liikuntakulttuuri koululiikuntaa myöten huippu-urheilun apupojaksi.

Vuoden vallankäyttäjä eli kalifiksi kalifin paikalle -palkinnon kuittaa olympiakomitean puheenjohtaja Risto Nieminen, joka huudatti itsensä myös Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaation puheenjohtajaksi. Seuraava etappi Niemisen uralla taitaa olla pyrkimys Kansainvälisen olympiakomitean jäseneksi kohtapuoliin 80-vuotta täyttävän Peter Tallbergin jälkeen.

Hei me urheillaan -palkinto kuuluu eittämättä Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtajalle ja Kansainvälisen liiton varapuheenjohtajalle Kalervo Kummolalle. Hän mitätöi osuvasti EU:n parlamentin suosituksen siirtää jääkiekon MM-kisat pois Valko-Venäjältä: ”Emme politikoi, me pelaamme vain jääkiekkoa.” Hesari julkaisi 8.1 samaan teemaan liittyvän kuvan Vladimir Putinista ja Aleksandr Lukatsenkasta jääkiekkovarusteissa. Hekin vain pelasivat jääkiekkoa Sotshin uudella jääkiekkoareenalla.

Me tehdään bisnestä -palkinnosta kisasivat Hjallis Harkimo ja Jääkiekkoliigan hallitus. Voitto meni Hjallikselle ansiona Hartwall -areenan myynti venäläisille oligarkeille ja kaupan päälle 49 % Jokereista, joka aloittaa ensi syksynä pelit KHL-liigassa. Liigahallituksen ansiona voidaan mainita Rahalla liigaan -periaatteen luominen. Siis Mestiksestä ei liigaan Jokerien tilalle nousekaan automaattisesti paras joukkue, vaan rahakkain.

Itsetunto -maininta (huono vai hyvä?) kohdistetaan eräänlaisena viime vuosikymmenten elämäntyöpalkintona jääkiekkomedialle, jonka raportoinnissa uutiskynnys on aina ylittynyt, kun joku suomalainen on saanut syöttöpisteen NHL-liigassa.

Sumuverho -palkinto jaetaan postuumisti Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen 1990-luvun työlle niin sanotussa Alppimaja-projektissa, jolla hiihtäjien veriarvoja parannettiin. Jostain syystä alppimajoista ei ole juurikaan kuulunut Lahden 2001 MM-kisojen doping-skandaalin jälkeen.

SLUuranko eli Valoa näkyvissä -palkinto jää jakamatta. Ei näy!

Hesari uutisoi 8.1.: ”Turvallisuusjoukot Sotshissa on määrätty taisteluvalmiuteen, kun kaupungissa järjestettäviin talviolympiakisoihin on kuukausi, uutistoimisto Itar-Tassa kertoi tiistaina.”

Huippu-urheilun rappiota vai rauhanliikettä?

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Kommentit (1 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.