Törmäsin Leniniin opiskellessani Tampereen yliopistossa 1960-luvun lopulla.

Onpahan tullut todistettua, ettei Meksikossa ole olemassakaan oikeusvaltiota.

Kollektiivisuutta tarvitaan, mutta miten löydetään se kultainen keskitie jossa ei tapeta luovaa hulluutta tai neronleimahduksia?

Yhteistyö on voimaa silloin kun kaivetaan perustuksia. Hautoja voivat sitten kaikki kaivaa omissa porukoissaan. Kumpaako Suomen työväenliike on nyt tekemässä?

Talvisota on onneton ja surullinen luku Suomen ja itänaapurimme suhteiden historiassa.

Politiikka äkkiä takaisin työpaikoille, ammattiosastoihin, liittoihin ja koko yhteiskuntaan.

Jyväskylässä luetaan yhdessä Naomi Kleinia. Keskustelusta ei ole puuttunut huumoria, ironiaa eikä todellisia oivalluksia.

Korkeakouluopiskelu Meksikossa on monin verroin ja monin tavoin politisoituneempaa kuin Suomessa.

Kommunismi on uskoa ihmiseen.

Kansa on noussut kapinaan kunnissa harjoitettavaa leikkauspolitiikkaa vastaan.

Olemmeko me kommunistit menneisyyden vankeja vaatiessamme ostovoiman jatkuvaa kasvattamista?

Kommunistien vallan aikana Leninin opeilla on Kiinassa saavutettu maailmanhistorian hurjin talouskasvu.

Hierarkisoitu valtarakenne ei inspiroi tekemään omalaatuista tutkimustyötä ympäristössä, jonka rahoitus valuu hallituksen verenpunaisista käsistä.

Me emme tulisi toimeen ilman Maata, mutta Maakaan ei tulisi toimeen ilman meitä.

Kun työtätekevältä kansalta viedään kaikki sen perusoikeudet, työ, asuminen ja ruoka, ei sille jää muuta menetettävää kuin raskaat kahleensa.

Kapitalismi on täysin tunteeton, raha on tärkein ja omaisuuden kartuttaminen harvojen käsiin. Kaikki muu on toisarvoista, ihmiset, luonto, moraali, inhimillisyys.