Kreikan tielle Maidan vie

13.03.2017 - 14:15
(updated: 13.03.2017 - 14:20)

Aina kun ulkomaiset kosmopoliitit ystäväni kysyvät, millainen maa Suomi oikein on, valitsen vertauskuvista osuvimman. Pohjois-Korea. Sitähän Suomi muistuttaa.

Mutta kyllä tämä koko maa vaan on yksi kulttuurimarxilaisten salajuoni! Minulla on nyt kolme viikkoa yötä päivää striimi raksuttanut Hyysäri-Helsingin keskustassa, mutta telttaleirissäni on käynyt vierailulla vasta yksi kansanedustaja ja yksi ministeri. Monenlaisia suvakki-poliisin rikoksia tapahtuu aina silloin, kun kamera on pois päältä, osoittaa toiseen suuntaan, tai kun Pertti laittaa vahingossa viskilasin linssin eteen. Ja kyllähän se niin on, että hirveän hankalaa on saada ääntään kuuluviin täällä. Kävin muuten tuossa viime viikolla mittailemassa lähteekö maahanmuuttajista haitallista ydinsäteilyä. Kun eihän sitä koskaan tiedä!

Nyt te tietysti kysytte, että milloin minusta on tullut pakolaisten vihaaja? Ei olekaan: minä vain pistin perussuomalaisten maahanmuuttolaskelmat omaan yleisen kaistapäisyyden simulaatiomalliini, ja tulokseksi tuli, että jos ei kurmoteta maahanmuuttajia ja haukuta köyhiä, joudun minä vielä joku päivä maksamaan kovempia pääomaveroja! Ja silloin kyllä ollaan Kreikan tiellä, paitsi tietysti niiltä osin, kuin Kreikan tiessä on kyse köyhiltä leikkaamisesta ja rahojen koijjaamisesta Keski-Euroopan pankeille. Mutta kyllä te varmasti ymmärsitte, että minähän puhuinkin tässä vertauskuvin.

Ylipäätään kauhein uhkakuva, joka tätä rakasta satavuotiasta isänmaatamme uhkaa, on se että ihmiset lakkaavat vihaamasta maahanmuuttajia ja tähtäävät suuttumuksensa rikkaisiin. Miten sitten käy kansalliselle yhtenäisyydellemme?

***

Kuulin muuten, että Susikoira Roi on myös lähdössä ehdolle kuntavaaleihin. Eikä ihan mihin tahansa virkaan, vaan tähtää Helsingin pormestariksi. Roi on perustanut uuden puolueen nimeltä Henkinen Keskusta, jonka vaalilause on Veronkiertoa - huomennakin!

Itse olen puolestaan suunnitellut perustavani tasa-arvon nimissä sovinistisen puolueen. Sen iskulause on Oikeutta feminismin vuoksi mielensä pahoittaneille toimitusjohtajille! Emme kylläkään aseta ehdokkaita kuntavaaleihin, koska pidämme tehokkaampana vaikuttamisen kanavana ajatuspajoja ja vaalirahoitusta. Keskeisimpinä teemoina ovat fasaaninlihan saatavuuden parantaminen, ihmisten vapaa solvaaminen netissä, Timo Hännikäisen lobbaaminen Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajaksi sekä työehtosopimusten yleissitovuuden poistaminen.

***

Vielä muutama sana näistä uskonasioista näin paastonajan kunniaksi. Itse uskon sääntelemättömän markkinatalouden ihanuuteen, kunhan vain työttömiltä kielletään sosiaaliturva ja pakotetaan ne ilmaistöihin. Itse taidan sillä aikaa polttaa laadukkaan sikarin. Paasto ja kärsimys jatkukoot!

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.