Maksetaan jos jaksetaan

03.02.2017 - 10:15
(updated: 03.02.2017 - 10:19)

Jos olette joskus miettineet, mikä on valtion tärkein tehtävä, niin minäpä kerron teille: turvata sijoituspääoman tuotto. Ja valtion toiminta on järjestettävä tätä päätehtävää silmälläpitäen. Niin, ja tietysti ei haittaa ole, jos siinä samalla muutamalle kaverilleni järjestyy messevät liiketoimintamahdollisuudet.

Ehkä olette myös joskus miettineet, mikä on suurin uhka suomalaiselle yhteiskunnalle. Mikä aiheuttaa köyhyyttä ja työttömyyttä ja saa yleensäkin mielen apeaksi? Mikä on niin tyhmä juttu, että kerran kirjoitin siitä jopa Helsingin sanomiin, ja myös Ylen hallintoneuvostolle mainitsin asiasta tutun enkelisijoittajan syntymäpäiväjuhlilla, jonne ei luojan kiitos ollut kutsuttu ketään ankeita työväestön asian ajajia, vaan pelkästään hymyileviä ja hyvähampaisia vanhan kunnon hyvän ajan riistoporvareita! Niin mutta siis että mikä se on se suurin uhka suomalaiselle yhteiskunnalle? Niin sehän on tietysti työmarkkinapomot.

Olen monesti miettinyt, että miksi maailmassa on niitä työmarkkinapomoja? Eikö asiat menisi paljon paremmin, jos vaikkapa minä saisin päättää, minkä suuruisia palkat ovat? En ymmärrä, miksi työntekijöiden pitäisi saada päättää firman rahojen käytöstä. Tähän olisi oikeastaan vielä pitänyt heittää joku ummehtunut Stalin-vitsi perään, mutta ei nyt tällä kertaa tullut mitään mieleen.

***

Olen muuten tuolla Elinkeinoelämän juopottelukunnan ajatuspaja Hiprakan juomanlaskijan tehtävissä saanut monia fantastisia ideoita. Viimeksi oivalsimme, että kansainvälistä kilpailukykyämme parantamaan tulee oitis maahan perustaa Julkisen kähminnän huippuyksikkö, ja haluan tässä kohtaa painottaa, että sillä ei ole siis mitään tekemistä esimerkiksi verojen kanssa. Minä en ylipäätään tykkää mistään veroista. Paitsi tietysti niistä, jotka maksaa köyhät ja joiden tuoton kahmin minä ja kaverit. Mistä tulikin mieleen, että me elinkeinoelämän juopottelukunnassahan toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin. Ja lahjoitukseksi tässä kohtaa lasketaan vain käteisellä, mieluiten isoilla seteleillä suoritetut erät. Ruskea kirjekuori ei ole välttämätön.

***

Olen muuten sitä mieltä, että Suomeen pitäisi luoda uudentyyppinen kaksoiskansalaisuus. Sellainen, jossa nautitaan Suomen palveluista, vinoillaan Suomen köyhille ja lobataan Suomen hallitusta, mutta verot maksetaan ruotsiin – siis jos jaksetaan.

P.S.
Donald Trump yritti lukea Yhdysvaltain perustuslakia, mutta luovutti, koska se oli yli 140 merkkiä pitkä.

Tekijä

Tekijä

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.