Elinkeinoelämän vaikuttaja ja kulttuuripersoona.
Keywords:
Tunkekaa perseenne innovaatioihin!
Kesälomallani minulla oli kunnia vierailla maailman vapaimmassa, kauneimmassa ja innovaatiomyönteisimmässä maassa. SS-upseerin haudalle polvistuessani mieleeni yllättäen iski kirkkaana ja selvänä ratkaisu vaikeimpaan kysymykseen, jota olen viime vuodet pohtinut: miksi Suomessa on olemassa useita mielipiteitä nato-jäsenyydestä, työllisyyspolitiikasta ja demokratiasta? Yksikään teistä hampulta ja lialta haisevista kulttuurimarxilaisista ei ymmärrä sitä, minkä minä ymmärsin kun otsa kolahti kylmään, rotupuhtaan valkoiseen hautakiveen: kaikki on Putinin syytä.
Yritin tuossa eräs päivä Twitterissä perustella, että työttömien tukia pitäisi roimasti alentaa. Joku tuli minulle kertomaan, että tuet ovat jo nyt alemmat kuin mitä minä sanoin niiden olevan. Tämä on juuri tyypillistä Venäjän informaatiovaikuttamista: laitetaan trolleja rehellisten Twitter-talouskommentoijien perään!
Pari kuukautta sitten jouduin ikävän sähköpostivuodon keskelle, jolla ei siis ollut yhtään mitään tekemistä erään kokoomuspoliitikon vapaa-ajan asunnolle hankittujen uusien keittiökalusteiden kanssa, ja olen varma, että taas ovat ruplat liikkuneet vinhaan! Kaiken takana on Putinin pyrkimys saada Paavo Väyrynen Suomen pääministeriksi ja Keminmaan kesäteatterin taiteelliseksi johtajaksi!
Viime syksynä galluppi kauhistutti. Sosialidemokraattien kannatus oli kohonnut: se ei voi tarkoittaa mitään muuta, kuin että Putin on rahoittanut kyseisen kyselyn. Ylipäätään minusta pitäisi suhtautua kriittisesti kaikkiin sellaisiin tosiasioihin, jotka eivät ole minun mielestäni oikein mukavia asioita, koska niiden taustalla voi olla Venäjän ulkopoliittiset intressit, informaatiovaikuttaminen ja viime kädessä itse Putin!
Tuossa kesän aikana tuli enkelirahoitettua uutta upeaa mobiilisovellusta. Näillä se Suomi saadaan nousuun. Sovelluksen nimi on Työkkäri GO ja siinä jokainen meistä voi jahdata työttömiä pitkin katuja ja tantereita. Aina kiinni saadessaan voi työtöntä halutessaan vähän syyllistää ja antaa isällisiä neuvoja. Työttömät voi myös laittaa taistelemaan keskenään: ansiosidonnaisella olevat monottavat peruspäivärahalle tippuneita - ja kaikki voivat aina potkia maahanmuuttajia! Työttömiä voi myös laittaa uudelleenkoulutukseen 9 euron päiväpalkalla. Lisäksi sovellus tiedottaa hyvistä marja-apajista lähistöllä ja muistuttaa jokaista työtöntä, että pitäisi vaan jaksaa nostaa se takamus ylös penkistä ja ajatella positiivisesti!
Vielä tästä leikkauspolitiikasta. Nyt ovat silmäni auenneet! Tämähän todellakin on ihan kauheaa! Nimittäin maataloustukea leikattiin 0,2%. Tiedättekö, millainen lovi siitä lompakkoon oikein syntyy ? Ajattelinkin mennä syyskuussa osoittamaan mieltä leikkauksia vastaan. Tosin en halua sellaista negatiivisuutta, jota viime syksyn mielenosoituksessa nähtiin. Minä teen positiivisen banderollin, jossa lukee: tunkekaa perseenne innovaatioihin!
Tekijä
Tekijä
putin
-
22.03.2022
Rauhaa vaikka väkisin.
-
26.07.2018
Heinäkuussa saimme seurata erikoista mediaspektaakkelia, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump tapasivat Helsingissä.
-
15.07.20180
Trumpin ja Putinin Helsingin tapaamista ruotii Tiedonantajan avustaja Jari Karttunen.
-
10.08.20160
Pari kuukautta sitten jouduin ikävän sähköpostivuodon keskelle, jolla ei siis ollut yhtään mitään tekemistä erään kokoomuspoliitikon vapaa-ajan asunnolle hankittujen uusien keittiökalusteiden kanssa, ja olen varma, että taas ovat ruplat liikkuneet vinhaan!
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.