2 posts / 0 new
Uusin kirjoitus
admin
Offline
Last seen: 2 months 1 week sitten
Joined: 05.08.2015
Aivojen erilaisia tuotoksia

Alkuperäinen kirjoittaja: AV

Luoja ei ohjaa maailmanmenoa oman mielensä mukaan?! Siltä ainakin tuntuu! Mahdollista se tietysti olisi! Mutta Hän on antanut ihmiselle itselleen päätösvallan!
Ihminen on itse vastuussa tekemisistään tai tekemättä jättämisistään!
Meille on annettu mahdollisuus ajatella omilla aivoillamme. Se on hieno asia ja siitä pidetäänkin jääräpäisesti kiinni; myös ollessamme väärässä.
Minähän ajattelen omilla aivoillani... ja sillä siisti!
Omilla aivoillaan ajatteleminen on tietysti hyvä asia! Mutta jääräpäisenä uhitteluna se kostautuu.
Kun joku varoitteluista huolimatta päättää uhmallakin lähteä heikoille jäille, niin lähtöpäätös on useimmiten viimeinen omien aivojen tuotos- valitettavasti.
Liikenteesä on sama juttu. Minä menen, minullahan on etuajo-oikeus. Älä tule sieltä eteen torvelo! Jokunen torvelo kuitenkin tulee!
Monissa hautakivissä voisi lukea " Hänellä oli etuajo-oikeus"
Vapaatahto ymmärretään liia usein itsekkyydeksi!
Omien aivojen mieltymykset saattavat poiketa paljonkin muiden aivojen mieltymyksistä. Toisen huono voi olla toisen hyvä. Ainakin mikäli uskomme seuraavaa tarinaa lääkäristä ja potilaasta.
Lääkäri ilmoitti potilaalleen, että olisi kahdenlaisia uutisia, hyviä ja huoja ja kummatko potilas haluisi kuulla ensin?!
Potilas halusi kuulla huonot ensin.
Lääkäri ilmoitti pahoilla mielin, että potilaan munat oli nyt sitten viety.
Potilas oli vähän hämillään, mitä huonoa siinä oli, niinhän tässä oli ollut tarkoituskin. Ja tiedusteltuaan niitä hyviä uutisia, lääkäri ilmoitti iloisena, että niissä ei ollut mitään vikaa.

Paikalla olevat käyttäjät

There are currently 0 users online.

Uudet käyttäjät

  • markkupohjola949
  • kalliolaurax
  • frimurare.senio...
  • sirpajohannasatu
  • paivi.salkojarvi