3 posts / 0 new
Uusin kirjoitus
admin
Offline
Last seen: 2 months 2 weeks sitten
Joined: 05.08.2015
SUOMEN EDUSKUNTALAITOS ON VOIMATON

Alkuperäinen kirjoittaja: Heikki Penttinen

Suomi EU:ssa toimii kuin viisaudessaan kovasti luullun itsenäisesti, kuitenkin päätöksissä todellisuus on toinen.

Euroopan mittakaavassa katsottuna pienessä Suomessa on katsottava olevan liian suuri Eduskunta-organisaatio, ei sellaisella suurella laumalla asioita hyvin hoideta vaan hyvällä laadulla. Kun joku alkaa jotain asiaa hoitamaan, niin mitä ollakaan, hänet vaiennetaan, niin kuin sillä tavalla asiat olisi korjaantumassa tai kehittymässä oikeaan suuntaan.

Mielipiteensä julkituovaa kansanedustajaa ei aina ymmärretä, etenkään sitä joka uskaltaa poiketa, siellä todellisuudessa onkin erikoisteatteri joka kertoo, että miten hyvin neuvoa antava viisaus voisi vaeltaa ryysyissä, kuin että kulkee vaateloistossa, eli vasta sitten neuvoa antanut viisaus joskus saatetaan hyväksyä kun asia on saatu esille jotakin muuta kautta, jonkun edustajan suusta tulleena viisautena.

Heikki Penttinen, Äänekoski

Alkuperäinen kirjoittaja: Matti Aalto

Niin, nykyisellään eduskunta ja hallitus ovat ihan turhia. Bryssel voisi lähettää määräyksensä suoraan asianomaisiin ministeriöihin sähköpostina ja Wall Street vois tehdä samalla tavalla.

Säästyis nekin rahat pankkiiritukeen.

Paikalla olevat käyttäjät

There are currently 0 users online.

Uudet käyttäjät

  • markkupohjola949
  • kalliolaurax
  • frimurare.senio...
  • sirpajohannasatu
  • paivi.salkojarvi