Valinnan aika

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 2/2006.

Kuka vielä muistaa viime syksynä julkaistun gallupin, jonka mukaan tasavallan presidentin tärkeimpiin tehtäviin kuuluu kansalaisten mielestä hyvinvointivaltion, kansalaisten tasa-arvon ja muiden sellaisten asioiden puolustaminen – kieltämättä asioita, joissa presidentillä ei ole juurikaan päätösvaltaa?

Vaalikampanja osoittaa, että on olemassa kansalaisia isompi isäntä, joka määrää päävaaliteemat. Äärimmäisen vaikutusvaltainen taloudellis-poliittisesta eliitistä ja valtamediasta koostuva ryhmä oli jo kauan sitten päättänyt tehdä presidentinvaaleista kampanjan Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta vastaan Nato-jäsenyyden puolesta. Ja niin se myös teki.

Vaalikamppailun viime viikot ovatkin olleet raivokasta hyökkäystä juuri näissä asioissa keinoja kaihtamatta. Ja Venäjä-pelottelulla on ollut siinä keskeinen rooli. Hyökkäyksellä on ollut kaksitasoinen tavoite: Ensiksikin Suomen linjan murtaminen johtotasolla ja toiseksi yleisen mielipiteen muokkaaminen Nato-jäsenyydelle myönteiseksi.

Tässä tarkoituksessa ehdokkaille, ja erityisesti ns. pääehdokkaille, on tehty mahdollisimman vaikeaksi puolustaa Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta ja tervettä järkeä ja heidät koetettu saada tanssimaan oikeiston pillin mukaan. Viime vaiheessa tässä on käytetty jopa sotkua Naton nopean toiminnan joukkoihin tai niiden harjoituksiin osallistumisesta.

Niinpä, kun yksi pääehdokas, Sauli Niinistö, on siirtynyt "eurooppalainen Nato" -venkoilusta melko suoraan Nato-jäsenyyden liputtamiseen, niin kaksi muuta pääehdokasta, Tarja Halonen ja Matti Vanhanen, ovat toistelleet tämänhetkistä virallista linjaa Nato-optioineen suostumatta sitoutumaan maamme pitämiseen sotilasliittojen ulkopuolella.

Epäluuloinen kuulija on voinut saada sen vaikutelman, että huomenna kaikki voi olla toisin. Luottavaisempi kuulija on paremman puutteessa saattanut uskoa, että kyllä linja pitää. Halonen ja Vanhanen eivät vain keinotekoisesti luodun Nato-hysterian ilmapiirissä uskalla sanoa asiaa selvemmin. Siitä seuraisi Nato-eliitin kosto.

Naton NRF-joukkoja koskevilla paljastuksilla on myös onnistuneesti – eikä suinkaan Naton vastaisessa tarkoituksessa – luotu kuvaa, että Halosella ja Vanhasella on salailtavaa ja että lisäaskeleita Natoon seuraa vaalien jälkeen.

Halonen ja Vanhanen saavat syyttää kansalaisten epäluulosta pitkälti itseään. Luulisi, että nimenomaan Nato-asiassa heillä ei olisi ollut mitään pakkoa sovittaa askelmerkkejään Nato-eliitin tahtomalla tavalla, kun he olisivat voineet tukeutua kansan vahvaan enemmistöön.

Mutta ehkä moni epäluuloistenkin ääni silti menee varsinkin Haloselle sen vuoksi, että Nato-eliitti on tehnyt virheen. Se on omalla käyttäytymisellään antanut ymmärtää, että se pitää Halosta tulppana Nato-tiellä. Muistetaan Risto E. J. Penttilän taannoinen vaatimus Halosen eroamisesta yhden kauden jälkeen. Ja tuoreessa muistissa on edelleen käynnissä oleva kampanja erityisesti presidentin ulkopoliittisia valtaoikeuksia vastaan. Kampanjahan perustuu nimenomaan siihen olettamukseen, että Halosen uudelleenvalintaa ei kyetä estämään.

Oikeiston hyökkäyksen toinen, pidemmän aikavälin tavoite on kansan enemmistön taivuttaminen Nato-jäsenyyden kannalle. Nato-eliitin realistinen osa arvioi, että Halosta on siedettävä vielä toiset kuusi vuotta. Mutta jos gallupit saadaan vähitellen näyttämään yhä Nato-myönteisempää mielipidettä, tulppa nimeltä Halonen voi sulaa pois. Tai jos ei sulakaan, niin kuuden vuoden päästä voidaan nostaa varma Nato-ehdokas presidentiksi. Se voisi olla vaikka Niinistö, jos hän näissä vaaleissa tekee tempun ja pääsee Vanhasen sijasta toiselle kierrokselle.

Edellä sanotulla ei ole tarkoitus väheksyä muita tärkeitä asioita. Näissä vaaleissa ei monista syistä voida äänestää kommunistista ehdokasta. Vaaleissa voidaan kaikin mokomin äänestää EU-komentoa ja EU-jäsenyyttä vastaan, mutta EU-vastaista presidenttiä ei silti saada. Protesti tässä asiassa voi tahattomasti hyödyttää oikeistoa. Voidaan ja pitää olla antamatta ääntään Karjalan palauttamisen vaatijoille, Venäjällä pelottelijoille ja uusliberalismin edustajille. Jne.

Mutta Nato on nykyhistorian vaarallisimman suurvallan johtama sotilasliitto, joka tälläkin hetkellä käy tosiasiallisesti valloitussotia maailmalla. Uusia sotia on tulossa. Suomelle liittäminen tällaisen sotaliiton jäseneksi olisi suuri onnettomuus, sen taantumuksellisen ulkopolitiikan seuraavan "rondin" uudelleen aloittamista, josta jo Otto Wille Kuusinen varoitti. On siis äänestettävä tämän onnettomuuden torjumiseksi.

(ES)