Keywords:
Infosodan eturintamassa
Jo ensinäkemältä käy selväksi, että Gavin MacFadyen on taustaltaan amerikkalainen. Mies tuo mieleen näyttelijä John Goodmanin: samanlainen kookas olemus, yhtä lämmin hymy ja ilkikurinen pilke silmäkulmassa.
Huumori on kuitenkin usein kaukana siitä, mitä MacFadyen ja hänen edustamansa organisaatio Tutkivan journalismin keskus (Centre for Investigative Journalism, CIJ) puuhaavat. Lontoossa sijaitseva keskus puolustaa sananvapautta ja tietovuotajia sekä kouluttaa journalisteja tietoverkkojen ja arkaluonteisten lähteiden turvalliseen käyttöön. CIJ tekee yhteistyötä muun muassa Wikileaksin sekä useiden hakkeriryhmien ja tutkivien journalistien kanssa ympäri maailmaa.
MacFadyenin mukaan olemme keskellä armotonta infosotaa, jota riippumaton, tutkiva journalismi käy valtioita ja suuryhtiöiden valtaa vastaan.
– Olemme ylpeitä siitä, että CIJ on tämän sodan eturintamassa. Mutta olemme riippuvaisia ihmisistä, jotka tietävät meitäkin enemmän. Me olemme vain tutkijoita ja tekstintuottajia. Tarvitsemme hakkereita ja tietovuotajia.
Ay-tausta auttoi alkuun
Pitkän linjan dokumentaristi ja tutkiva journalisti aloitti uransa äänimiehenä brittiläisessä BBC:ssä.
– Olin tuolloin ainoa amerikkalainen yhtiössä. BBC:n oikeistolainen johto karsasti minua. Tunne oli molemmin puoleinen ja määritteli samalla poliittista kantaani, muistelee MacFadyen 1960-luvun loppua.
Pian mies sai kutsun Granada-yhtiön tuottaman World In Action -dokumenttiohjelman tiimiin. Tekijät arvostivat MacFadyenin ay-taustaa: hän oli nuorempana työskennellyt Yhdysvalloissa rekkakuskina ja kuulunut myös kuljetusalan ammattiliittoon.
Margaret Thatcher piti World In Action -ohjelmaa ”trotskilaisten vallankumouksellisten pesänä”.
World In Action oli aikansa suosituimpia tutkivan journalismin ohjelmia. Sen leivissä MacFadyen toimi muun muassa sotareportterina vaarallisissa oloissa ja joutui kolme kertaa pidätetyksikin.
MacFadyen pitää ohjelmassa viettämäänsä 12 vuotta tärkeänä journalistikouluna. Tutkivan journalismin metodeja omaksuttiin etenkin Saksasta. MacFadyenkin veti ylleen erilaisia valepukuja. Hän tekeytyi esimerkiksi vaatteiden tukkukauppiaaksi päästäkseen tutkimaan alan tuotanto-olosuhteita Aasiassa.
Hommalle pisti stopin 1980-luvun alussa pääministeriksi noussut konservatiivien Margaret Thatcher, joka piti World In Action -ohjelmaa ”trotskilaisten vallankumouksellisten pesänä”.
De Beersin tapaus
Thatcherin sensuurin kaudella moni tutkiva journalisti suunnisti Iso-Britanniasta muille maille. MacFadyen työskenteli muun muassa Keski-Amerikassa ja raportoi siellä käydyistä sodista. Journalismin lisäksi MacFadyen tienasi leipäänsä näyttelemällä ”huonoissa elokuvissa”, kuten hän itse määritteli.
Thatcherin ohella Yhdysvaltain silloinen presidentti Ronald Reagan piti 1980-luvulla huolen siitä, että tutkiva journalismi loisti valtamediassa poissaolollaan. Tuolloin alkoi syntyä riippumattomia, vaihtoehtoisia tiedotusvälineitä, joiden imuun myös MacFadyen pääsi.
MacFadyen palasi 1990-luvun alussa Iso-Britanniaan BBC:n leipiin tutkimaan timanttiyhtiö De Beersin hämärätoimintaa. Jutusta kehkeytyi skandaalinkäryinen taistelu, jota käytiin median lisäksi useita vuosia myös oikeussaleissa.
– Oikeusjutut nielivät valtavasti rahaa. Timanttiyhtiö vaati 2,5 miljoonan punnan vahingonkorvauksia. BBC:n tuottajat olisivat mielellään luopuneet taistelusta, joten meidän piti kerätä itse rahat. Emme suostuneet peräytymään, kertoo MacFadyen.
Britanniassa kulttuuriin tuntuu MacFadyenin mukaan kuuluvan journalistien vetäminen oikeuteen: journalisteja yksinkertaisesti syytetään valehtelusta, jolloin heidän on oikeudessa todistettava tietonsa oikeaksi. Tämä maksaa sekä rahaa että aikaa.
MacFadyen kertoo, että on syntynyt lukuisia lakifirmoja, jotka ovat erikoistuneet nostamaan juttuja journalisteja vastaan. Tämä toimii tehokkaana sensuurin muotona, koska varomaton journalisti voi oikeudessa menettää koko omaisuutensa ja tuhota uransa.
Ensimmäiset kokemukset tietovuotajista
De Beersin tapaus oli myös ensimmäinen kerta, kun MacFadyen kumppaneineen käytti laajassa mittakaavassa lähteenään tietovuotajia.
– Tietovuotajat olivat etupäässä yhtiön työntekijöitä ja ay-aktiiveja, jotka suostuivat antamaan meille tietoja epävirallisesti. Vaikka he esiintyivät haastatteluissa anonyymisti, lähteet joutuivat yhtiön ajojahdin kohteeksi. De Beers yritti kaikin keinoin tunnistaa tietovuotajia. Se oli ensimmäinen laajamittainen kosketukseni vakoiluun ja tarkkailuun, jota suuret yhtiöt harjoittivat yhteistyössä valtiovallan kanssa. Etelä-Afrikan ja Iso-Britannian hallitukset toimivat yhdessä De Beersin kanssa meitä journalisteja vastaan, sanoo MacFadyen.
Timanttijätti palkkasi yksityisetsiviä, joiden tehtävänä oli urkkia MacFadyenia ja hänen kollegoitaan. Tästä vihiä saaneet journalistit juksasivat puolestaan etsiviä tekaistuilla tiedoilla.
Ajojahti päättyi lopulta siihen, että De Beers veti takaisin kaikki syytöksensä ja luopui journalistien ahdistelusta.
Tutkivan journalismin koulu
Gavin MacFadyen alkoi De Beersin tapauksen myötä ymmärtää syvemmin, millaiseen ahdinkoon brittiläinen tutkiva journalismi oli Thatcherin myötä ajettu. Toimittajien tehokkaimpana sensuurina toimi huoli omasta urasta ja toimeentulosta. Vaikka halua ja intoa olisi ollut, monella nuoremmalla toimittajalla ei ollut työkaluja eikä keinoja tarttua rohkeasti arkaluontoisiin aiheisiin.
Toimittajien tehokkaimpana sensuurina toimi huoli omasta urasta ja toimeentulosta.
MacFadyen alkoi miettiä, miten uusia, kokemattomia tutkivia journalisteja voisi auttaa. Syntyi ajatus Tutkivan journalismin keskuksesta, jonka tehtäväksi muodostui journalistien kouluttaminen. Aluksi opetus tapahtui MacFadyenin ja hänen työtovereidensa kotona, mutta pikku hiljaa toiminta laajeni, ja nykyään keskus kouluttaa toimittajia yliopistotasoa myöten.
Vuosituhannen vaihteessa brittimediassa elettiin MacFadyenin mukaan kasvavan konservatiivisuuden aikaa. Kansainvälisten konfliktien uutisointi takkusi, yritysten toimintaa ei enää pengottu.
Samoihin aikoihin CIJ on kouluttanut noin tuhat tutkivaa journalistia, valtaosa Aasian ja Itä-Euroopan kehittyvistä maista.
– Opetamme muun muassa datalouhintaa, tapoja, joilla tietomassoista, kuten yritysten kirjanpidosta löytää jutun juurta. Ohjaamme toimittajia niin sanotusti raapimaan verta numeroiden takaa, kuvaa MacFadyen.
Hullu valkotukkainen mies
MacFadyenin ja Tutkivan journalismin keskuksen tärkein työsarka koskee tietovuotajia. Arkaluontoisten tietojen lähteet ovat nykyään tutkivan journalismin elinehto, ja CIJ on perehtynyt erityisesti tietovuotajien suojelemiseen.
Vuonna 2006 MacFadyen alkoi perehtyä digitaaliseen teknologiaan. Hän törmäsi hulluun valkotukkaiseen australialaiseen mieheen, joka oli kiinnostunut tietovuotajien suojaamisesta.
Julian Assange päätyi palkkaamaan valtaosan perustamansa Wikileaks-sivuston väestä CIJ:n listoilta.
– Yritin tavoittaa tämä miehen. Hänellä oli outo nimi, jota hän itse väitti japanilaiseksi: Julian Assange. Löysin Julianin lopulta kenialaiselta suolta, missä hän oli tutkimassa Kenian hallinnon korruptiota.
Aluksi Julian Assange suhtautui MacFadyeniin epäluuloisesti. Hän piti MacFadyenia CIA:n agenttina. Miehistä tuli kuitenkin nopeasti hyvät ystävykset, ja Assange päätyi palkkaamaan valtaosan perustamansa Wikileaks-sivuston väestä CIJ:n listoilta.
Journalistit yhteistyöhön hakkereiden kanssa
Kohtaaminen Assangen kanssa muutti MacFadyenin mukaan koko Tutkivan journalismin keskuksen toimintamallin.
– CIJ:n koulutuksen keskeisimmäksi teemaksi nousi tietoturva ja viestinnän salaaminen kehittyneen tietoteknologian avulla. Julkaisimme käsikirjan, jossa opetamme suojaamaan tietovuotajien kanssa käytävää kommunikaatiota. Kirja on ollut todella suosittu, kertoo MacFadyen.
Perinteisten journalististen tiedonhankintamenetelmien rinnalle on muodostunut kokonaan oma digitaalinen maailmansa, jonka osaajat ovat etupäässä nuoria tietokonehakkereita. Nuoret opettavat vanhemman polven journalisteja tietoverkkojen turvalliseen ja suojattuun käyttöön. Yhteistyö on sujunut erittäin hyvin.
Esimerkiksi Saksassa CIJ toimii Chaos Computer Clubin kanssa. Kyseessä on Euroopan suurin hakkereiden yhteisö.
Valtio valvoo ja yritykset urkkivat
Digitaalisen viestinnän suojaaminen, kryptaaminen, on MacFadyenin mukaan erittäin tehokas ja täysin välttämätön tapa suojata arkaluontoisen tiedon lähteitä.
– Valtiolliset suojelupoliisit ja valvontavirastot kautta maailman käyttävät erilaisia urkintamenetelmiä kaikissa suurimmissa kaupungeissa, paljon laajemmin kuin mitä suuri yleisö ymmärtää, huomauttaa MacFadyen.
Kukaan ei ole turvassa uudentyyppiseltä urkinnalta.
Esimerkiksi amerikkalainen NSA on siepannut käytännössä kaiken digitaalisen viestinnän ja voi käyttää sitä ketä tahansa vastaan, mikäli katsoo sen aiheelliseksi. Kukaan ei ole turvassa uudentyyppiseltä urkinnalta. Sen vuoksi tietoturvallisuudesta huolehtiminen on erittäin tärkeää.
Muun muassa viime vuosien kuuluisin tietovuotaja, NSA:n urkinnan paljastanut Edward Snowden oli hyvin tarkka siitä, että hän teki yhteistyötä vain tiedonvälityksen salaamisen taitavien toimittajien kanssa.
Itsesensuurin vankina
Tutkivan journalismin työkaluja olisi olemassa, mutta niille on valtamediassa harvemmin käyttöä. MacFadyen toteaa, että tutkiva journalismi vaatii aikaa ja rahaa, ja mediayhtiöt ovat taloudellisesti heikolla hapella.
Länsimaissa sensuuri toimii siten, että asioista jätetään kertomatta.
– Suurempi syy on kuitenkin poliittinen. Suuret mediayhtiöt, jotka omistavat leijonanosan tiedotuskanavista, ovat konservatiivisia eivätkä pidä siitä, että yhtiövaltaa tutkitaan. Ne ovat suorastaan vihamielisiä meidän edustamiamme tahoja kohtaan.
Länsimaissa sensuuri toimii siten, että asioista jätetään kertomatta.
– Valtiot ja firmat väittävät, että kaikki on esillä. Raaka totuus siitä, mitä ja miten tapahtuu, piilotetaan.
MacFadyenin mukaan valtamedian ongelmana on itsesensuuri. Tutkiva journalisti saa helposti häirikön leiman ja hänen elämästään tehdään hankalaa.
– Tässä astumme me kuvaan. Autamme toimittajia arkaluonteisen materiaalin julkaisussa niin, että lähteet eivät paljastu. Anonymiteetin suojeleminen on todella tärkeää – se on ehdoton välttämättömyys. Moni journalisti joutuu pelkäämään toimeentulonsa ja omaistensa turvallisuuden puolesta.
Joskus kyse on elämästä ja kuolemasta. MacFadyen kertoo esimerkin Meksikosta, missä CIJ-vetoinen projekti kirjaimellisesti pelastaa toimittajien henkiä.
Toimittajien ohella suojelua kaipaavat tietojen vuotamisessa ja salaamisessa avustavat hakkerit, joita vainotaan muun muassa Yhdysvalloissa.
– Yhdysvalloissa on vangittuna enemmän hakkereita kuin esimerkiksi Kiinassa, sanoo MacFadyen.
Yhteistyötä ja verkostoitumista
Eräs Gavin MacFadyenin motiiveista osallistua Tiedonantaja-festivaaliin on yhteyksien ja yhteistyön mahdollisuuksien kartoittaminen myös Suomesta. Hän myös tarjoaa auliisti käytännön vinkkejä turvallisempaan tietoverkkojen käyttöön.
Stop Talvivaara –liikkeen aktiivi ja kansalaisjournalismissa kunnostautunut Hannu Hyvönen pyytää MacFadyenilta apua. Kaivosliike on kerännyt tietoja Talvivaaran tekemästä uraaninlouhinnasta ja talteenotosta. Nyt raskauttavaa materiaalia pitäisi saada julkisuuteen, mutta suomalainen media – Tiedonantajaa lukuun ottamatta – ei halua sitä edesauttaa.
Hyvösen mielestä aineistolla voisi olla käyttöä kansainvälisessä mediassa. MacFadyen lupaa auttaa Stop Talvivaara –liikettä tietojen edelleen välittämisessä.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Petteri Orpon johtama oikeistohallitus kohtelee kulttuurialaa todella kovalla kädellä. Minja Kosken mielestä hallituksen tekemät leikkaukset kulttuuriin ja muuallekin yhteiskuntaan aiheuttavat suurta surua. Koski löytää silti myös toivon pilkahduksia.
Naton harjoitustoiminnan suunnittelua yhteensovittava NEPAC-kokous järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Mielenosoittajien mukaan koko sotilasliitto pitää lakkauttaa.
Post-punk-yhtye Dragsvikin esikoislevy julkaistiin elokuussa. Kappaleissa korostuu kapitalismin ja fasismin vastainen sanoma. Tiedonantajan haastattelussa yhtye kehottaa lopettamaan miljonäärien perseennuolemisen.
- 1 / 168
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kulttuuri
Kirjallisuuslajina dekkari on voimakas yhteiskunnallisen todellisuuden kommentoija, vaikka kirjallisuus on itsessään myös heijastuma tästä todellisuudesta, kuten kaikki kulutettava kulttuuri. Marxilaisen kirjallisuustieteilijä Robert Tallyn mukaan USAn aloittaman terrorisminvastaisen sodan ja uusliberalismin hegemonisen aseman myötä kirjallisuus- ja kulttuurikritiikki on yleisellä tasolla menettänyt hampaansa
Kesällä luetaan dekkareita. Historiallisesti dekkari- ja jännityskirjallisuus on omannut hyvin vasemmistolaisia ja kommunistisia sävyjä ja tästä ovat monet kirjailijat saaneet myös kärsiä.
Petteri Orpon johtama oikeistohallitus kohtelee kulttuurialaa todella kovalla kädellä. Minja Kosken mielestä hallituksen tekemät leikkaukset kulttuuriin ja muuallekin yhteiskuntaan aiheuttavat suurta surua. Koski löytää silti myös toivon pilkahduksia.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.