Tulipalo on tuhonnut Kreikan suurimman siirtolaisleirin, ihmisiä tupaten täynnä olevan Morian leirin Lesboksen saarella. 13 000 ihmisen leirin tilannetta on kritisoitu laajalti erittäin huonojen elinolojen vuoksi.
Anti-imperialistinen julistenäyttely avattiin verkossa
77 taiteilijaa 26 maasta ja 21 eri organisaatiosta, suurin osa globaalin etelän maista, ovat jakaneet todellisuutensa kantaaottavissa julisteissa. ”Kapitalismi, ensimmäinen anti-imperialistinen julistenäyttely” ei pelkää ottaa kantaa ja haluaa tulla osaksi radikaalia keskustelua, sekä levitä ihmisten käyttöön kaikkialla.
– Rapeutuvassa yhteiskunnassa myös taiteen, mikäli se pyrkii kuvaamaan todellisuutta, on myös heijasteltava rappiota, kirjoitti marxilainen historioitsija Ernst Fischer seitsemän vuosikymmentä sitten.
– Taiteen on esitettävä maailma muutettavana ja autettava muuttamaan sitä.
Tästä ensimmäisestä verkossa toteutettavassa anti-imperialistisessa julistenäyttelyssä näet välähdyksiä kuolevasta kapitalismista, mutta myös siitä taistelusta, jota ihmiset ympäri maailmaa ovat käynnistäneet. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Tricontinental instituutin, Kansainvälisen kansojen kokouksen ja erilaisten edistyksellisten toimijoiden kesken.
Julisteita ei ole tarkoitus myydä tai omistaa, vaan jakaa ne laajasti ihmisten käyttöön verkossa.
Kuvat erilaisine tyyleineen ja kielineen esittävät aikamme suurimman konfliktin selkeästi riisuen sen yltä kaiken mystiikan. Samalla ne tuovat esiin erilaisten sosiaalisten liikkeiden ja poliittisten organisaatioiden merkityksen pääoman ja ihmisten ristiriitojen kamppailussa. Sosiaalinen taide ei seuraa vain yhtä tyylisuuntaa, vaan on metodi ja pyrkii ennakoimaan tulevaa.
Näyttely itsessään on vahva antikapitalistinen kannanotto. Julisteita ei ole tarkoitus myydä tai omistaa, vaan jakaa ne laajasti ihmisten käyttöön verkossa. Nämä julisteet saa ja pitää viedä kaduille, jakaa niitä omissa verkostoissa ja laittaa niitä kotien seinille. Julisteiden ideat on tarkoitettu monistettaviksi, työstettäviksi ja sosialisoitaviksi. Ottakaa niiden ideat käyttöön, leikkikää niillä ja antakaa myös omat ideanne muiden käytettäviksi.
https://antiimperialistweek.org/en/exhibitions/capitalism/
Kirjoittajan artikkelit
Malissa vallankaapannut armeija on painostanut istuvan Presidentin Ibrahima Boubacar Keïtan eroamaan. Maassa odotetaan tällä hetkellä tarkempia tietoja siitä miten vallankaappaajat suhtautuvat pitkään jatkuneisiin opposition mielenosoituksiin ja niiden vaatimuksiin.
Valtion budjetissa varaudutaan puolustusmenojen huimaan korottamiseen. HX-hankkeen takia puolustusbudjetin osuus bkt:stä nousee 1,4 prosentista kahteen ja tuleville vuosille varaudutaan paljon suurempiin menoihin. Tämä tilanteessa, jossa koronavaikutukset valtion talouteen ovat jo olleet rankat. Vaihtoehtoja olisi kuitenkin edelleen olemassa.
- ‹ edellinen
- 6 / 20
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kulttuuri
Metsästä tuli näyttämö ja näyttelijöistä sen tulkkeja, kun Metsäteatteri toi huumorin, utopian ja kriittisen kysymisen keskelle Sävärin metsää Sastamalassa. Metsäkissa2044-hankkeen osana toteutettu Puut ja heidän vehreytensä -demo kutsui yleisön katsomaan metsää toisin – ei vain kuitupuuna, vaan yhteisenä elämän tilana, jossa ilo ja nauru voivat olla radikaalia vastarintaa. Jutun lopusta löydät tiedot Tampereen metsissä syksyllä nähtävistä maksuttomista Metsäteatterin esityksistä ja niihin ilmoittautumisesta.
11.-12. 10. Helsingissä järjestettävä Tiedonantaja-festivaali nostaa esiin sen, mitä valtamedia usein sivuuttaa: pääoman kasautumisen, työn arjen ja yhteiskunnallisen vastarinnan. Festivaali kokoaa yhteen aktivistit, tutkijat ja taiteilijat, jotka eivät tyydy katsomaan sivusta, kun sananvapaus ja moniäänisyys murenevat teknologisen ja taloudellisen vallan puristuksessa. Tapahtuma toimii vastavoimana mediakentän keskittämiselle ja kutsuu työväenluokan ääntä esiin – ei vain kuultavaksi, vaan vaikuttamaan.
Lauri Ylönen tuo uuden äänen Bad Wolvesin raskaaseen soundiin. Uusi versio kappaleesta Say It Again on enemmän kuin musiikkia – se on kohtaaminen. Kulttuuriteollisuus on paketoinut tunteet, Ylösen ääni toimii ja hengittää. Tässä raidassa kuuluu yhteistyön voima.