Hölmöilyä vai juonittelua?
Perustuslain muutostarpeita kartoittava Taxellin komitea on hakenut oikeusministeriöltä jälleen jatkoaikaa, tällä kertaa tammikuun loppuun. Komitean työhön on viime viikkoina vaikuttanut kiista tasavallan presidentin osallistumisesta EU:n huippukokouksiin. Hallitus esitti joulukuun alussa voimaan tulleeseen Lissabonin sopimukseen vedoten, että jatkossa Suomea edustaa huippukokouksissa aina pääministeri. On siis todennäköistä, että kampanja presidentin valtaoikeuksien riisumiseksi jatkuu Taxellin komitean jatkoajan loppuun saakka.
Äkkiä katsoen voisi luulla, että kuuluisa "lautaskiista" on samanlaista amatöörimäistä hölmöilyä kuin hallituksen ja ministerien muukin viimeaikainen toiminta tietokatkoksineen kaikkineen. Voi mukana olla asiantuntemattomuudesta johtuvaa hölmöilyäkin. Mutta perimmältään kyse lienee kuitenkin härskistä poliittisesta pelistä, joka liittyy maamme ulkopoliittisen kurssin muuttamispyrkimyksiin. Miksi muuten koko jupakka, kun nykyisen presidentin Tarja Halosen kausi kohta päättyy ja kokoomus laskee saavansa tuolin itselleen?
Tuntuu, että esimerkiksi ns. EU-politiikka eli "EU-asiat" ja EU:n ja sen jäsenmaiden ulko- ja turvallisuuspolitiikka sotketaan ja samastetaan tahallaan. Ainakaan vielä EU ja sen Eurooppa-neuvosto eivät ole Lissabonin sopimuksenkaan mukaan saaneet yksinoikeutta unionin ja sen jäsenmaiden ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja kansainvälisiin suhteisiin.
Koska Eurooppa-neuvostolla on lakiasäätävää valtaa, jäsenmaiden, esimerkiksi Suomen pääministerin pitää edustaa Suomea EU:n huippukokouksissa, sillä presidenttiä ei ole valittu säätämään lakeja.
Mutta Eurooppa-neuvosto ei käsittele pelkästään lakeja, vaan se keskustelee ja tekee linjanvetoja myös mitä moninaisimmista kansainvälisistä asioista. Suomen voimassa olevan perustuslain mukaan tasavallan presidentti vastaa maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikasta yhteistoiminnassa hallituksen kanssa sen lisäksi, että hän on puolustusvoimien ylipäällikkö. Siksi presidentillä on oltava oikeus halutessaan osallistua huippukokouksiin, joissa käsitellään ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä valtioiden välisiä suhteita ja kansainvälisten organisaatioiden toimintaa.
Nyt annetaan ymmärtää, että kyse on presidentin rooliin sopimattoman presidentin vallan kirvoittamisesta ns. EU-politiikassa pääministerin hyväksi, vaikka presidentillä ei ole valtaa ns. EU-politiikassa ollutkaan, vaan presidentin toimivaltuudet koskevat ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamista–yhteistoiminnassa hallituksen kanssa.
Tämä tehdään tulkitsemalla, kuten eduskunnan perustuslakivaliokunta teki, että "valtioneuvoston toimivalta ulottuu unionin koko toimialalle" ja kattaa myös kaikki "unionin yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kuluvat kysymykset". Näin valiokunta sysäsi syrjään Suomen perustuslain edellä mainitun kohdan yhteisjohtajuudesta samoin kuin sen, että valtionneuvoston presidentin esittelyssä presidentti tekee päätöksiä ja johtaa puhetta ja on tällöin osa valtioneuvoston kokonaisuutta.
Tämän hämäyksen avulla pyritään siihen, että presidentti olisi pois pöydästä, jossa käsitellään ja sovitetaan yhteen EU:n ja sen jäsenmaiden ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Luonnollisesti Halosen syrjäyttämiseen pyritään myös siksi, että häntä ei pidetä tarpeeksi Nato-mielisenä tilanteessa, jolloin EU ja Nato koko ajan tiivistävät yhteistyötään ja jolloin sodan ja rauhan kysymykset ovat yhä korostetummin esillä. Kokoomus ja Suomen ulkoministeriön huippuvirkamiesten juntta eivät halua, että nykyinen presidentti, kenties hänen seuraajansakin, aiheuttaisivat ikävyyksiä ja häiritsisivät maamme viemistä Natoon.
Kommunistit ja vasemmisto yleensä eivät perinteisesti ole kannattaneet presidentin suurta valtaa kaikissa asioissa, vaan ovat korostaneet ennen kaikkea kansan ja sen vaaleilla valitseman parlamentin valtaa. Toisaalta sotien jälkeiseltä ajalta on kokemuksia siitäkin, miten tärkeä merkitys presidenteillä on ollut maamme rauhantahtoisen ulkopoliittisen linjan ja hyvin naapuruussuhteiden turvaamisessa. Kumpikin näkökohta on syytä pitää mielessä vakavien vaarojen taas uhatessa maatamme.
ERKKI SUSI