Maapallon rikkain mies on Amazonin perustaja Jeff Bezos, jonka omaisuus on yli 100 miljardia dollaria. Samaan aikaan kun megarikkaat rikastuvat, syvenee eriarvoisuus.
Helsingille jättipalkkaiset johtajat
Helsingin valtuusto valitsi keskiviikkona kaupungille uudet huippupalkkaiset johtajat neljäksi vuodeksi. Pormestariksi valittiin Jan Vapaavuori (kok), jolle maksetaan palkkaa ja palkkioita yhteensä ainakin 16 500 euroa kuukaudessa. Apulaispormestarit Anni Sinnemäki (vihr), Pia Pakarinen (kok), Nasima Razmyar (sd) ja Sanna Vesikansa (vihr) saavat pari tuhatta euroa vähemmän.
Uuden kaupunginhallituksen muille jäsenille maksetaan erilaisia kokouspalkkioita vuodessa noin 35 000 – 40 000 euroa. Monet heistä saavat lisäksi kansanedustajan tai muista tehtävistä huippupalkkaa, jonka myötä vuositulot nousevat noin 100 000 euron tasolle.
Kirjoittajan artikkelit
Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Temen hallitus on päättänyt osallistumisesta 2. helmikuuta poliittiseen mielenilmaukseen.
Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä painostaa sisäisessä kirjeessä muun muassa kaupungin palkkalistoilla olevia JHL:n jäseniä olemaan osallistumatta SAK:n mielenosoitukseen 2. helmikuuta.
- ‹ edellinen
- 50 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Lapin asukkaiden valitukset tiestön kunnosta ja terveyspalveluiden puutteesta kaikuivat ennen kuuroille korville, mutta tämä näyttää muuttuneen Naton myötä. Muuttuneet asenteet näkyvät nyt politiikassa, mutta auttaako se asukkaita arjessaan?
527 valtuutettua ja varavaltuutettua ei ole ilmoittanut vaalirahoitustaan määräajassa. VTV uhkaa poliitikkoja nyt 7000 euron sakolla. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan ilmiö on toistuva ja huolestuttava. Kyse ei ole pelkästä unohtamisesta vaan vallan piilottamisesta. Demokratia tarvitsee läpinäkyvyyttä – ei hiljaisuutta.
Orpo-Purran hallituksen yleistukiesitys ei ole pelkkä hallinnollinen uudistus – se on ideologinen siirto, joka murentaa yksilön sosiaaliturvaoikeuden. SKP:n SOTE-ryhmän lausunto ja Riitta Tynjän haastattelu paljastavat, miten tarveharkinta, karenssit ja leikkaukset osuvat erityisesti nuoriin ja heikommassa asemassa oleviin. 1500 euron perusturva ei ole utopia, vaan ihmisarvoa kunnioittava vaihtoehto. Tämä juttu kutsuu lukijan näkemään kapitalismin läpi ja kuvittelemaan toisin.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.