Irakin velkataakan lieventäminen kuohuttaa Latinalaista Amerikkaa
Yhdysvaltojen esittämä aloite Irakin mittavan ulkomaanvelan
ainakin osittaisesta anteeksiantamisesta kuohuttaa mieliä eri puolilla
Latinalaista Amerikkaa. Erityisesti ulkomaisten velkojiensa kuristusotteessa
pyristelevä Argentiina on ollut tyrmistynyt presidentti
George W.
Bushin
hallinnon innokkaasti eteenpäin ajamasta hankkeesta.
Argentiinalaisten ongelmana eivät ole suinkaan Irakille suunnatut
lainahelpotukset, vaan pohjoisamerikkalaisten niiden tueksi esittämät
perusteet. Täsmälleen samoihin syihin vedoten Argentiina on jo
vuosikausia yrittänyt saada helpotusta velkakierteeseensä - turhaan.
Arviot
Saddam Husseinin
jälkeensä jättämän
Irakin ulkomaanvelan suuruudesta vaihtelevat melkoisesti. Lopullisesta summasta
eivät ole päässeet yksimielisyyteen edes Kansainvälisen
valuuttarahaston IMF:n ja Maailmanpankin asiantuntijat.
Tähän asti kattavimman arvion esitti jo huhtikuussa yhdysvaltalainen
tutkimuslaitos
Center for Strategic and International Studies
(CSIS).
Sen mukaan Irakin ulkomaanvelka yltäisi noin 127 miljardiin dollariin.
Tämän lisäksi Irakilla olisi vielä suoritettavanaan
199 miljardia dollaria sotakorvauksia vuonna 1990 tapahtuneesta Kuwaitin
miehittämisestä ja sitä seuranneesta Persianlahden sodasta.
Jos edellä mainittuihin lisättäisiin vielä 57 miljardin
dollarin arvosta Saddamin hallinnon ulkomaalaisten yritysten kanssa allekirjoittamia
sopimuksia, yltäisi Irakin kokonaisvelka huimaan 383 miljardiin dollariin.
Tämä tekisi Irakista automaattisesti maailman velkaantuneimman
kehitysmaan.
Huolimatta maailman toiseksi suurimmista öljyreserveistään
ja mittavista maakaasuvarannoistaan ei Irakilla ole käytännössä
mitään mahdollisuuksia suoriutua lähitulevaisuudessa edellä
esitetystä velkataakasta.
Niinpä omia intressejään Lähi-idässä häikäilemättä
ajava Yhdysvallat onkin ajanut viimeisten viikkojen aikana Irakin ulkomaanvelan
ainakin osittaista anteeksiantamista lähinnä moraalisyihin vedoten.
Bushin hallinnon mukaan irakilaisten ei nimittäin tulisi kantaa vastuuta
brutaalin diktatuurin ottamista lainoista.
Pohjoisamerikkalaisten moraalinvartijoiden huolehtivaisuus asettuu outoon
valoon, kun muistellaan Latinalaisen Amerikan lähihistoriaa. Esimerkiksi
Argentiinan ulkomaanvelan kasautuminen alkoi toden teolla maan sotilasvallankaappauksen
jälkeen maaliskuussa vuonna 1976.
Siihen mennessä lähes minimaalinen 6-7 miljardin dollarin ulkomaanvelka
paisui Yhdysvaltojen tukemien kenraalien ja neoliberaalin talouspolitiikan
ansiosta yli 46 miljardiin vuoden 1983 loppuun mennessä. Vielä
viime töikseen ennen demokratiaan siirtymistä sotilaat kansallistivat
yksityisyritysten holtittomasti ottamat velat siirtäen ne tavallisten
kansalaisten maksettaviksi.
Sotilashallitusten jälkeen velanottoa ei olekaan saatu hallintaan,
vaan demokraattiset hallitukset ovat yksi toisensa jälkeen onnistuneet
ainoastaan syventämään velkakierrettä. Tänä
päivänä Argentiinan kokonaisvelan uskotaankin yltävän
jopa reiluun 200 miljardiin dollariin.
Argentiinalaisten vuosikausia jatkuneet yritykset sotilasdiktatuurin
ajalta juontavien velkojen uudelleenarvioimiseksi eivät ole saaneet
vastakaikua kansainvälisissä rahoitusjärjestöissä.
Nykyään Irakista huolestunut Yhdysvallatkaan ei ole tarjonnut
Argentiinalle auttavaa kättä. Päinvastoin, se on ollut yksi
kovaäänisimmistä lainojen takaisinmaksua vaativista velkojista.
Argentiina ei ole kuitenkaan ongelmiensa kanssa yksin. Nicaraguan, El
Salvadorin ja Guatemalan huimat ulkomaanvelat ovat myös pitkälti
maita hallinneiden diktatuurien perua eivätkä esimerkit suinkaan
rajoitu pelkästään Latinalaiseen Amerikkaan.
Tyranneilla ja velkakierteellä tuntuukin olevan maailmanlaajuinen
yhteys. Yhteyden aktivoimisesta päätetään kuitenkin
kaksinaismoralismin turmelemassa Valkoisessa talossa.