Kapitalismi ja ympäristökriisi

Tällä hetkellä ilmastonmuutos nauttii valtavaa mediahuomiota ja se on laajasti nostettu esille suurimmaksi haasteeksi, joka uhkaa ihmiskuntaa. Ongelma on kuitenkin se, että ilmastonmuutos ei ole todellinen ongelma. Se on vain osa paljon laajempaa ympäristökriisiä, joka puolestaan on seuraamusta todellisesta ongelmasta, kapitalistisesta yhteiskuntajärjestyksestä. 

Kun sanon ettei ilmastokriisi ole todellinen ongelma, en tarkoita tätä ilmastodenialistisessa harhaisessa mielessä. Ilmastokriisi on täysin todellinen, mutta sen saama huomio johtaa usein ajatukset pois todellisesta ongelmasta. Meillä on käsissämme kapitalistisen yhteiskuntarakenteen aiheuttama ympäristökriisi, jota ei voi ratkaista, jollemme keskity koko kapitalistisen yhteiskuntarakenteen muuttamiseen.

Koska voiton tuottaminen on kapitalismin sisäänrakennettu pakko, on monet ratkaisut ilmastokriisin ratkaisemisessa mahdottomia.

Ympäristökriisi, ei ilmastokriisi

Kun puhun ilmastokriisin sijaan ympäristökriisistä, tarkoitan sitä laajaa verkostoa ongelmia joita kapitalistinen tuotantotapa ja sen mukanaan tuoma teollistuminen on aiheuttanut. Ympäristökriisi koostuu erilaisista osa-alueista.

Yhdessä nämä ongelmat muodostavat ympäristökriisin. Median ylläpitämä ilmastokriisi keskittyy lähinnä maapallon lämpenemisen ja ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ongelmiin. Ilmastokriisin ongelmiin etsitään kuumeisesti ratkaisuja uudesta teknologiasta, päästökaupoista ja veroista, kansalaisten kulutus tottumuksista, valtioiden välisistä sopimuksista, yritysten toimintakulttuurista, rajoituksista. 

Kaikilla näillä toimilla on mahdollisuutensa ilmastokriisin vakavuuden rajoittamisessa ja hidastamisessa. Mutta vaikka kapitalismin oloissa onkin mahdollista korjata ilmastokriisin osa-alueita, itse varsinaista ympäristökriisiä ei ole mahdollista ratkaista.

Kapitalismin logiikka

Yleensä kapitalismi, ts. markkinatalous taloudellisena järjestelmänä ja tuotantotapana voidaan tiivistää seuraavasti:

1. Tuotannon tarkoitus on tuottaa voittoa ja tätä voittoa käytetään tekemään lisää voittoa. Tämä johtaa loputtomaan pyrkimykseen tehostaa tuotantoa. 

2. Tuotanto on tarkoitettu markkinoilla myytäväksi, mikä johtaa myyntiarvon maksimoimiseen käyttöarvon sijasta. 

3. Tuotantovälineet ovat yksityisessä omistuksessa ja siksi myös voitot päätyvät yksityiseen omistukseen. 

4. Työväenluokka tekee työt kapitalistin maksamaa palkkaa vastaan, joka ei vastaa työn täyttä arvoa. Kapitalistit saavat elantonsa työväenluokan työstä, jonka tuottamat voitot he ottavat itselleen, käyttäen osan kapitalistisen prosessin jatkumiseen ja työntekijöiden palkanmaksuun. Työväenluokka ostaa palkallaan kapitalisteilta elantonsa, jonka ovat itse tuottaneet. 

Tämä on hyvin yksinkertaistettu malli, mutta jo lyhyellä tarkastelulla on havaittavissa kapitalismin sisäänrakennetut ongelmat ympäristökriisin ratkaisun kannalta. Sekä kohdat 1 ja 2 käytännössä pakottavat kapitalistisen järjestelmän edistämään ympäristökriisiä. Kapitalistinen järjestelmä ei pysty toimimaan, jos se ei toimi näin. Aina on tuotettava ja myytävä lisää tavaraa mahdollisimman halvalla. 

Kapitalismin hyväksymät ratkaisut eivät toimi

Kapitalismin olemuksesta seuraa se, että esimerkiksi ilmastokriisin ratkaisujen etsiminen kyseenalaistamatta yhteiskuntajärjestelmää on lopulta hyödytöntä ja ympäristökriisin kannalta mahdotonta. Koska voiton tuottaminen on kapitalismin sisäänrakennettu pakko, on monet ratkaisut ilmastokriisin ratkaisemisessa mahdottomia. Kapitalismin alla pyrkimykset ilmastokriisin ratkaisuun on rajoitettu sellaisiin, että ne pitävät sisällään voiton tekemisen mahdollisuuden tai ainakaan eivät pienennä niitä entisestään. Tästä syystä ilmastokriisin hoitamisessa suosituimmat menetelmät ovat uuden teknologian, fossiilittomien polttoaineiden ja päästökaupan kaltaiset keinot, joiden avulla voidaan tehdä yritystoimintaa.

Mainiona esimerkkinä tällaisesta ratkaisusta on sähköautot, joita tällä hetkellä kannattaa sekä yritysmaailma, poliitikot, että ilmastonmuutoksesta huolestuneet kansalaiset. Ratkaisuksi ilmastokriisiin sähköauto saattaa vaikuttaa houkuttelevalta ratkaisulta.

Sähköautojen käyttöönotto johtaisi henkilöautoliikenteen hiilidioksidipäästöjen vähenemiseen. Lisäksi sähköautojen valmistus ja myynti olisi kannattava bisnes. Sähköautot olisivat myös hiljaisia, niistä ei tulisi pienhiukkaspäästöjä tai raskasmetalleja.

Vielä tehottomampia ja jopa uuskolonialistisia ovat päästökaupan kaltaiset ratkaisut.

Mutta miljoonien sähköautojen lataamiseen kulutettu sähkö on tuotettava jollakin tavalla. Tämän energian tuotantoon on rakennettava uusia laitoksia, ydin-, tuuli- tai öljyvoimaloita. Sähköautojen lataamisverkoston infra on rakennettava, mikä vaatii paljon parkkitilaa ja latausasemia. Lisäksi on rakennettava miljoonittain sähköautoja. Tämä vaatii runsaasti teollista toimintaa, joka vaatii muovin valmistamista, kemianteollisuutta ja kaivostoimintaa. Tästä syntyy huomattava määrä päästöjä. Miljoonien akkujen valmistaminen vaatii massiiviset määrät kaivostoimintaa, mikä johtaa monenlaisiin ympäristöongelmiin. Se johtaa myös energian kulutuksen kasvuun, tämä kulutus tapahtuisi fossiilisilla polttoaineilla.

Polttomoottoriautoille jäisi kuitenkin markkinat, sillä sähköautot eivät sovellu kaikkeen ja infra ei olisi läheskään kattava vuosikymmeniin. Myös niitä valmistettaisiin edelleen. Koska sähköautojen tuotanto on kaupallista toimintaa, täytyisi näitä sähköautoja valmistaa ja myydä jatkuvasti lisää. Sähköautojen ympäristökuormitukset on siis tuomittu kasvamaan ja lisäämään ympäristökriisiä. 

Tämä esimerkki osoittanee sen, että kapitalismin sisäisen ratkaisun etsiminen ilmastokriisiin voi johtaa muiden ympäristökriisin osa-alueiden pahenemiseen ja ajan kuluessa nämä oheisseuraamukset syövät sähköautoista saatavan hyödyn.

Toivottomuus?

Teknologiset ratkaisut eivät siis kykene ratkaisemaan ongelmaa. Ne lykkäävät sitä, mutta kapitalistinen tuotantotapa vaatii lopulta jatkuvaa lisätuotantoa, mikä johtaa loputtomaan tarpeeseen kehittää lisää teknologiaa ja käyttää resursseja siihen, mikä johtaa ympäristötuhon lisäämiseen.

Vielä tehottomampia ja jopa uuskolonialistisia ovat päästökaupan kaltaiset ratkaisut, jossa käytännössä köyhät maat antavat rikkaille mahdollisuuden tehdä päästöjä puolestaan. Päästöt eivät vähene, eikä köyhä maa kehity. Kun tähän liitetään kehitysavun vaatimukset päästöttömyydestä, pakottaa käytäntö kehitysmaata myymään oma potentiaalinsa teollistumiseen. Tämä on malliesimerkki vihreästä imperialismista. 

Ympäristöliike on painottanut paljon ihmisten henkilökohtaisten kulutustottumuksien merkitykseen. Omilla kulutustottumuksilla on merkitystä pienessä tai jopa suuressa mittakaavassa, mutta valitettavasti kulutustottumuksien muutos ei kykene itsessään ratkaisemaan ympäristökriisiä. Pahimmassa tapauksessa ajatus tällaisesta yksilön muutoksen mahdollisuudesta vaivuttaa muuten yhteiskunnallisesti ajattelevat yksilöt harhaiseen kuvaan siitä, että yksilötason päätökset ovat ratkaisu ympäristökriisiin. 

Yksilön kulutustottumuksilla on merkitystä ja näitä ratkaisuja tekevät ihmiset ovat oikeilla jäljillä. Ongelma on siinä, että kapitalismi tekee heidän toimistaan loppupelissä hyödyttömiä. Kierrätys on hyvä asia, mutta se antaa kapitalistille halpoja raaka-aineita tuotantoa varten. Hän voi tuottaa enemmän ja halvemmalla kuin muuten ja tämä lisää lopulta kulutusta.

Ratkaisuja ympäristökriisiin

Mikäli haluamme etsiä ratkaisua ympäristökriisiin, on meidän hylättävä harhakuvitelmat siitä, että se voisi onnistua millään muulla tavalla kuin luopumalla kapitalistisesta yhteiskuntajärjestelmästä. Vihreä, mutta kapitalismiin perustuva ympäristöliike on vain viimeisin harhapolku reitillä kohti todellista yhteiskuntajärjestelmän muutosta, muut ovat sosiaalidemokratia ja fasismi. Vihreys ilman kapitalismin kumoamisen vaatimusta kanavoi yhteiskunnallisen muutoshalun yhteen kapitalismin osa-alueeseen, missä se ei kykene muuttamaan itse järjestelmää. Se on hyödytöntä ja mahdollistaa kapitalistisen järjestelmän jatkuvuuden, sekä sen aiheuttamat vahingot, niin ympäristö kuin sosiaalisetkin. Todellinen ratkaisu ympäristökriisiin on ajaa yhteiskuntajärjestelmän muutosta. Tällä tarkoitan sosialistista yhteiskuntajärjestelmää.

Sosialismi on ainut edistyksellinen tapa hoitaa ympäristökriisi ja samalla kapitalistisen talousjärjestelmän aiheuttamat yhteiskunnalliset ongelmat. Ympäristökrin ratkaiseminen ilman sosialistisia pyrkimyksiä voi pahimmillaan johtaa hyvin taantumuksellisiin yhteiskuntamuotoihin. 

Erilaiset anarko-primitivistiset ja Gaia-uskonnolliset mallit, jotka käytännössä vaativat teollisesta yhteiskunnasta luopumista, ovat ilmiselvästi väärä ratkaisu.

Sosialistinen talous on vapaa kapitalistisen tuotantomallin vaatimasta voitontavoittelusta.

Jos ihmiset luopuisivat modernista tuotannosta eivät maapallon luonnonvarat riittäisi edes murto-osalle nykyisistä ihmisistä. Miljoonat ja taas miljoonat kuolisivat nälkään ja kaaokseen, eikä niistä raunioista syntyisi kuin barbariaa. 

Salakavalampi vaara tulee kapitalismin lopettavasta nollakasvusta ja sitä supistavasta ”degrowth”-ajatuksesta. Ympäristökriisin nimittäin voi ratkaista sosialismin ohella myös toisen yhteiskuntajärjestelmän, feodalismin eli fasismin keinoilla. 

Ympäristöliikkeen nollasummapeli ajatukset ilman sosialismin pyrkimyksiä ovat pohjimmiltaan ajatusmalli, joka johtaa helposti fasistiseen feodalismiin. Tämä saattaa tuntua ilkeästi sanotulta, mutta ei tarvitse kun hetken aikaa ajatella Linkolan ajatuksia tai natsisaksan ympäristöfantasioita ja voi nähdä yhteyden. Tämä ajatus on pohjimmiltaan kyseessä kun puhutaan huolestuneena kehitysmaiden teollistumisesta ja väestönkasvusta. 

Sosialistinen ympäristöratkaisu

Koska fasistis-feodaalinen malli ei mielestäni ole valtaosan ihmiskuntaa kannalta optimaalinen ratkaisu, on aika palata sosialistiseen ympäristömalliin. Jos maapallon ympäristökriisi menee niin pahaksi, että on turvauduttava nollakasvuun tai talouskasvun leikkaamiseen, on tämäkin parempi tehdä sosialistisen järjestelmän puitteissa.

Sosialismin taloudellisena järjestelmänä ja tuotantotapana voidaan tiivistää seuraavasti: 

1. Tuotannon tarkoitus on pitää yllä yhteiskuntaa ja kehittää ihmisten elintasoa. Ylituotantoa ei tarvita. 

2. Tuotanto on tarkoitettu käytettäväksi, mikä johtaa käyttöarvon maksimoimiseen. 

3. Tuotantovälineet ovat yhteisessä omistuksessa ja siksi myös tuotannon hyödyt päätyvät yhteiseksi omistukseksi. 

4. Työväenluokka tekee työtä yhteiskunnan tarpeiden mukaan. Tuotettu lisäarvo menee yhteiseksi pääomaksi, jota käytetään yhteisön hyvän kasvattamiseksi. 

Kuinka tämä kaikki sitten johtaisi ympäristökriisin ratkaisemiseen, yhteiskunnallisen epätasa- arvoisuuden korjaamisen ohessa?

Lähtökohta on siinä, että sosialistinen talous on vapaa kapitalistisen tuotantomallin vaatimasta voitontavoittelusta. Tuotantoa tehdään vain todellisiin tarpeisiin. Kapitalistisen järjestelmän patologisen ylituotannon poistuminen vapauttaisi valtavasti resursseja näiden tarpeiden tyydyttämiseen.

Maailman köyhyyden poistaminen ja elintason tasaaminen vähentäisi lopulta ympäristökuormitusta.

Koska tuotteita ei ole tarkoitus myydä markkinoille, on parasta, että tuotetut tavarat ovat mahdollisimman laadukkaita ja kestäviä. Koska voitto ei ole olennainen osa tuotantoa, voidaan niiden valmistamiseen käyttää tarpeen tullen käsityötä, paikallistuotantoa ja muita taloudellisesti ”kannattamattomia” tuotannon muotoja. Myös raaka-aineiden käyttö voidaan tehdä ekologisemmin, koska tuotanto vapautuu voittojen saamisen paineesta.

Sosialismissa yhteiskunta voi tarpeen mukaan valita hitaan talouskasvun tai jopa nollakasvun jos yhteiskunnallista tarvetta kasvulle ei ole. Teknologiset ratkaisut voidaan ottaa käyttöön ekologisin perustein, ei taloudellisin. Niitä myös kehiteltäisiin, sillä se mahdollistaisi paremman yhteiskunnan elintason. Omistamiseen pohjautuva sosiaalinen hegemonia voitaisiin murtaa. Tämä johtaisi luopumiseen tavaroiden tavoittelun suhteen. 

Maailman köyhyyden poistaminen ja elintason tasaaminen vähentäisi lopulta ympäristökuormitusta. Koska biosfäärin hyvinvointi on tärkeä yhteinen elementti, sosialistinen yhteiskunta panostaisi paljon työtä sen korjaamiseen ja ylläpitoon, riippumatta taloudellisesta kannattavuudesta.

Ilmastomarssille sosialistisin vaatimuksin

Toki tämä esittämäni ekologisen sosialismin malli saattaa kuulostaa utopistiselta ja onkin sitä. Mutta kuitenkin sosialismi tarjoaa mahdollisuuden ja keinot ympäristökriisin ratkaisuun, joita kapitalistisella järjestelmällä ei ole käytössään. Se myös kykenee ratkaisemaan ympäristökriisin ilman räikeää sosiaalista eriarvoisuutta toisin kuin fasismi/feodalismi, eikä sen tarvitse taantua esiteolliseen materiaaliseen kurjuuteen, kuten primitivistit ehdottavat. Mielestäni sosialistinen järjestelmä oikein toteutettuna on paras vaihtoehto ihmiskunnan tulevaisuudelle. 

Niinpä, kun seuraavan kerran olette ilmastomarssilla tai kampanjoitte kierrättämisen puolesta, muistakaa kohdistaa vaatimuksenne kapitalistisen järjestelmän purkamiseen ja ehdottakaa sille sosialistista vaihtoehtoa. Muuten ette tavoittele todellista ratkaisua nykyisiin yhteiskunnallisiin ja ympäristöllisiin kriiseihin.

Artikkeli on julkaistu Tiedonantajan numerossa 5/2019