Suunnitelmatalouden ongelmat, vahvuudet ja mahdollisuudet

Jokainen vallitsevan kapitalistisen yhteiskunnan ja talousjärjestelmän arvostelija saa väistämättä  kuulla jonkin version tutusta hokemasta: “Kapitalismi on ainoa järkevä tapa järjestää yhteiskunta, katso vaikka kuinka Neuvostoliiton kävi. Kommunismi ei toimi ja talousjärjestelmää ei voi rakentaa muuten kuin vapaiden markkinoiden ympärille.” Monet vasemmistolaisetkin ovat nielleet tämän tarinan ja hyväksyneet markkinatalouden olevan rakenne, jonka ympärille yhteiskunnan kuuluu taipua, kunhan sitä vain jotenkin saataisiin tehtyä reilummaksi. Marxilaisesta näkökulmasta reiluus on kuitenkin ristiriidassa kapitalistisen järjestelmän toimintaperiaatteiden kanssa ja siksi sitä on mahdoton saavuttaa koko työväenluokalle.

Suunnitelmatalouden torjujat eivät yleensä huomioi monien ympärillämme olevien asioiden toimivan suunnitelmatalouden pohjalta. Perheet toimivat sisäiseltä taloudenkäytöltään yleensä kommunistisina suunnitelmatalouksina, resurssit jaetaan ja toimintaa suunnitellaan mieluiten pitkäjänteisesti. Lapsien ei yleensä tarvitse maksaa vanhemmilleen saamastaan ruuasta tai tehdä palkkatyötä vastineeksi rahapalkasta, joilla heidän on tultava sitten toimeen.

Useimmat yritykset toimivat sisäisesti suunnitelmatalouksina suunnitellen tarkkaan omat kulunsa, tuotantonsa, hankintansa, resurssinsa ja työvoiman käyttönsä. Nämä vain esimerkkinä siitä, että moni asia toimii sisäisesti kuten suunnitelmatalous, vaikka ympäröivä yhteiskunta ja eri yksikköjen välinen kanssakäyminen onkin järjestetty kapitalismin oppien mukaan.

Markkinatalouden puolustaja puolustautuu sanoen, ettei kokonaista yhteiskuntaa voi kuitenkaan suunnitella samalla tavalla kuin perhettä tai yritystä. Historia kuitenkin tuntee useita pitkäkestoisia suunnitelmatalouksia. Esimerkiksi muinainen Egypti ja Inka-valtakunta olivat monilla mittareilla ymmärrettävissä suunnitelmatalouksiksi. Lisäksi meillä on modernejakin esimerkkejä, kuten Kuuba ja Korean demokraattinen kansantasavalta, joiden talous toimii pitkälti suunnitelmatalouden periaatteiden mukaan. Tässä kohtaa, kapitalisti kiljaisee:”ja nämä kaikki esimerkit todistavat, että kapitalismi on parempi”, mutta todellisuudessa suunnitelmatalous ja markkinatalous ovat keskenään vaikeasti vertailtavia.

Jos näitä verrataan kapitalismin kriteereillä, on suunnitelmatalous selvästi huonompi niissä asioissa, jotka kapitalismi katsoo merkittäväksi osaksi hyvää taloutta. Sosialismin perspektiivistä katsottuna markkinatalous taas ei kykene tarjoamaan sellaista yhteiskuntaa, jonka tavoitteleminen on mielekästä, tai talousjärjestelmää, joka toimii kaikkien yhteisen edun hyväksi. 

Koska Neuvostoliiton taloudellinen epäonnistuminen otetaan niin usein esille, on hyvä tehdä arviointia siitä, miksi neuvostotalous lopulta ajautui vaikeuksiin ja romahti. Oliko syy suunnitelmataloudessa ja sen ominaisuuksissa, vai oltaisiinko tämä kriisiytyminen voitu välttää jollakin tavalla suunnitelmatalouden toiminnan rajoissa?

Jotta voisimme arvioida järjestelmien etuja ja hyötyjä on meidän hyvä listata niitä esille ja miettiä niiden osuvuutta Neuvostoliiton suhteen. Yleisesti suunnitelmatalouksien heikkouksiksi nähdään ainakin seuraavat elementit:

 

1. Suunnitelmataloudet vähentävät henkilökohtaista vapautta

Usein katsotaan, että suunnitelmatalousjärjestelmä rajoittaa ihmisten kykyä valita ammattinsa ja elinkeinonsa. Tämän vuoksi katsotaan, etteivät he kykene tuomaan kykyjään ja vahvuuksiaan esille, mikä vähentää työtehokkuutta. Tässä saattaa olla jotakin perää, mutta esimerkiksi Neuvostoliitossa ihmisillä oli laajat mahdollisuudet kouluttautua ja työllistyä valitsemilleen aloille, ilman kapitalismin tuomia taloudellisia rajoituksia esimerkiksi koulutuksen suhteen. Yksittäisellä työntekijällä oli tietysti vähemmän mahdollisuuksia hallita omaa työprosessiaan, mutta tämä ei toteudu täysimääräisenä kapitalistisessakaan tuotannossa.  Ainoat todelliset rajoitukset olivat aloilla, jotka vaativat yksityisyrittäjyyttä ollakseen mielekkäitä. Tämä on tuskin ollut merkittävä asia talouden epäonnistumisessa.

 

2. Suunnitelmataloudet kärsivät keksintöjen puutteesta

Suunnitelmataloudet on optimoitu keskittymään ennen kaikkea tuotantoon ja sen määriin. Ajan kuluessa tämä johtaa keksintöjen ja uusien menetelmien puutteeseen. Kekseliäisyyttä ei suosita, sillä tärkeämpää on täyttää ihmisten välittömät tarpeet. Uusien ideoiden kokeilemista ei suosita, jos tarpeet toteutuvat, sillä niistä voi seurata tuotantokatkoja ja ongelmia jne. Kehittämistä ja sen vaatimaa resurssien saamista tapahtuu vain silloin, kun tuotannon vajavaisuus pakottaa siihen. On kiistatonta, että neuvostoliiton teollisuus jäi tekniseltä kyvyltään jälkeen kapitalistisen lännen vastaavasta. Käyttöön otetut tekniset ratkaisut saivat kelvata, kunnes jossakin päätettiin etteivät ne enää olleet riittäviä. Ainoastaan sotilaallinen kehitys sai jatkuvasti tarvitsemansa resurssit ja kilpaili tehokkaasti läntisen kanssa. Valtion ylipistojen tekemät keksinnöt eivät myöskään helposti löytäneet reittiään siviilitalouteen tai tuotantoon, ellei niitä erikseen sinne viety. Neuvostoliitto joutui tämän johdosta ostamaan paljon tekniikkaa lännestä, mikä vain pahensi oman teknisen kehityksen jälkeenjäämistä monilla aloilla.   

  

3. Suunnitelmatalous vähentää vaihtoehtoja

Suunnitelmataloudessa valtio suunnittelee ja tarjoaa kansalaisille ne tuotteet ja palvelut, jotka katsoo näiden tarvitsevan. Tämä lisää taipumusta tehdä yksi tuote, joka sopii kaikille. Tämä voi itsessään olla epämiellyttävää, mutta muuttuu pahemmaksi, jos ainut saatavilla oleva tuote ei ole hyvä. Tämä pitää tuotantolinjastot yksinkertaisina ja vähentää tarvetta niiden muuttamiseen, mikä osiltaan mahdollistaa uusien teknisten ratkaisujen käyttöönoton hitauden. Neuvostoliitossa tämä taipumus näkyi ja useille neuvostokansalaisille kapitalistinen malli näyttäytyi valinnanvapauden aittana. Tarve saada vaihtelua johti länsituotteiden kysyntään ja osin seuraavaan ongelmaan.

Kuubalaiset jonottamassa tuotteita. Vuonna 2021 hinnat nousivat lähes 70 prosenttia, mikä vaikeutti tuntuvasti kuubalaisten elämää. Kuva: flickr_Adam Cohn

 

4. Suunnitelmataloudet luovat maanalaisia markkinoita

Johtuen suunnitelmatalouden yksipuolisesta tarjonnasta, tuotanto ja jakeluvaikeuksista ja vastaavista muista ominaisuuksista syntyy suunnitelmatalouksien alapuolelle laaja laiton, mutta tarvittava verkosto mustanpörssin kauppaa. Tämän laittoman kaupan avulla ihmiset kykenevät saamaan tuotteita, joita tarvitsevat ja haluavat, ja sillä on selvä sosiaalinen sekä taloudellinen tarve. Ongelma on, että tätä laitonta kauppaa varten syntyy korruptiota, virallisesta jakelusta ohjautuu resursseja tämän laittoman jakelun piiriin, mikä pahentaa suunnitelmatalouden resurssipulaa ja monia muita ongelmia. Neuvostotalouden ongelmana oli hyvin laajamittainen, mutta käytännön syistä siedetty mustanpörssin kauppa, joka osaltaan paikkasi neuvostotalouden ongelmia tavallisen ihmisen kohdalla, mutta samalla laajemmassa mittakaavassa pahensi niitä talousjärjestelmän tasolla.

 

5. Suunnitelmatalouden sisällä ei ole kilpailua

Kapitalistisen mallin mukaan määriteltynä suunnitelmatalouden vakava ongelma on kilpailun puute. Yksityisestikin omistetut yritykset ovat hallituksen sääntelyn piirissä ja käytännössä valtion tuotantolaitokset kilpailivat lähinnä itsensä kanssa. Kilpailun puutteen takia kysyntä ja tarjonta eivät vaikuta virallisiin hintoihin. Tuotantoa ei kannata kehittää tai nostaa, vaikka kysyntää olisi, eikä sitä kannata vähentää vähäisen kysynnän takia. Tämän seurauksena tuotanto ei edes yritä vastata ihmisten tarpeisiin, ellei sitä erikseen määrätä tekemään niin ja vielä valvota prosessia. Neuvostoliiton yksityisillä yrityksillä saattoi olla tämä ominaisuus. Osuuskuntien hallussa olleet yritykset olivat useimmiten vain vaihtoehtoinen keino valtiolle tuottaa jokin asia alueellisesta, ja kaikki rajoitukset, markkinat jne. oli jo ennalta määritelty. Tämän kohdan merkitys riippuu siitä, kuinka merkittäväksi kokee sen tarpeen. Itse katson, että sosialistinen malli toimii eri logiikalta.

 

6. Tuotannon taso on harvoin riittävä

Suunnitelmatalouksien päämääränä on luoda tarvittavat tuotteet ja palvelut riittävissä määrissä, jotta kaikki saavat tarpeensa tyydytetyiksi. Todellisuudessa suunnitelmataloudet harvoin pystyvät toteuttamaan tämän useimmille ihmisille kaikkien heidän tarpeidensa suhteen. Neuvostoliiton tapauksessa syy oli aikakauden suunnitelmatalouden luonteessa. Ei ollut mahdollisuutta kerätä riittävästi tietoa ihmisten tarpeista ja haluista ja heijastaa tätä tuotantoon, varsinkin kun tuotantolinjastot oli suunniteltu tietynlaisiksi. Tämän seurauksena neuvostokansalaisella saattoi olla tarjolla sateenvarjoja helteellä ja jäätelöä sateella, muttei kumpaakaan helposti saatavilla tarvittaessa. 

Tuotanto myös alisuoriutui usein sille esitetyistä vaatimuksista. Tuotantolaitoksen jäädessä jälkeen kiintiöistään oli parempi jäädä kunnolla jälkeen kuin epäonnistua vähän. Seuraavan vuoden tuotantokiintiötä alennettiin ja sinulle annettiin lisää resursseja, jolloin tulevina vuosina kiintiöihin oli helpompi yltää, mikä johti vielä palkkioihinkin. Samaten kiintiöihin oli helpompi päästä tuottamalla tuotteita, joiden laatu ei vastannut täysin tehtävää. Ohuempaa lankaa sai samoilla resursseilla kilometreissä mitattuna enemmän ja jättiläisnaulat täyttivät tonnimäärät nopeasti. Lisäksi yksi väärään paikkaan lähetetty raaka-ainelähetys saattoi halvauttaa kokonaisen tuotteen tuotannon, kunnes byrokratian läpi saatiin hankittua raaka-aine oikeaan osoitteeseen, ellei sitä oltu jo jaeltu eteenpäin mustassa pörssissä. Tämän seurauksena voisi sanoa, että neuvostotalous ei koskaan tuottanut niin paljon kuin se kuvitteli tuottavansa ja tämä heijastui varsinkin kysyttyjen tuotteiden tarjontaan.

 

7. Vientitulot ovat rajalliset

Johtuen suunnitelmatalouksien luonteesta, niillä on vaikeuksia saada tuotteitaan myytyä kapitalistisilla markkinoilla, koska laatu ei yleensä kykene kilpailemaan maailmanmarkkinoilla, eikä tuotteita ole tarvittavaa ylijäämää halpaviennille. Poikkeuksiakin tietysti on, esimerkiksi kuubalaiset sikarit ja Neuvostoliittolaiset aseet. Neuvostoliitto oli raaka-aineiden ja energian viejä. Se kykeni viemään omia tuotteitaan lähinnä toisiin suunnitelmatalousvaltioihin. Poikkeuksena oli korkealaatuiset aseteollisuuden tuotteet joiden laaduntarkkailu, tuotantomäärät ja kehitystyö oli kilpailukykyisiä lännen kanssa. Tämä kuitenkin rajoitti Neuvostoliiton kykyä ottaa haltuunsa globaalia talousjärjestelmää. Läntiset ostokset tulivat kuitenkin Neuvostoliitolle suhteellisesti kalliiksi ja osiltaan pyörittivät kapitalistista maailmantaloutta jättäen Neuvostoliiton epäsuotuisaan asetelmaan sen sisällä raaka-aineiden viejänä. Tämä kysymys tietysti on merkittävä vain jos kapitalistinen maailmantalous on enää pystyssä.

Tehokas tiedonkäsittely on suunnitelmatalouden toiminnan edellytys. Kuvassa Chkalovskin kyläkoulun tietokoneluokka 80-luvun puolivälin tienoilla.

8. Työntekijöillä on vähän kannustimia

Kapitalististen ekonomistien mukaan suunnitelmataloudessa työntekijöillä ei ole keppiä eikä porkkanaa. Huonosta suorituksesta ei seuraa yleensä ongelmia, hyvistä suorituksista ei saa hyötyä. Tämä kannusaa työntekijöitä tekemään asiat juuri kuten ne on aina tehty, jos se riitti hyväksyttävään suoritukseen, josta ei seurannut rangaistusta. Tämä on tuotannollisessa mielessä tehotonta. Neuvostoliitossa itse asiassa tuotantokiintiöiden täyttämisestä sai palkkiota, mutta kuten kohdassa 6. kuvailin tästäkin seurasi tiettyjä ongelmia.  

 

9. Resurssien ja luonnonvarojen tuhlaaminen

Tämä kohta on kyseenalainen. Kapitalistisen tarinan mukaan suunnitelmataloudet ovat keskittyneitä tuotantoon, mutta niillä ei ole erityistä tarvetta olla säästäväisiä, jos ne vaan saavat resurssit riittämään kiintiöihinsä. Neuvostoliitto pahoinpiteli ympäristöään saavuttaakseen tavoitteensa tuotannossa. Ratkaisuna resurssipulaan oli yleensä lisätä esimerkiksi metsänhakkuita tai kaivostoimintaa sen sijaan, että olisi vähennetty hävikkiä. Asian ei kuitenkaan ole pakko olla näin, sillä esimerkiksi Kuuba on maailman säästeliäin teollistunut valtio luonnonvarojen kulutuksen suhteen. Tämä johtuu osin resurssien puutteesta, mutta suunnitelmatalous voi myös olla hyvin säästeliäs jos sen tarvitsee olla.

 

10. Kommunikaation rajallinen vapaus 

Suunnitelmatalouksien on vaikeaa kilpailla kapitalistisen tavaraloiston kanssa ja siksi suunnitelmataloudet yrittävät rajoittaa ihmisten tietoisuutta kapitalistisesta todellisuudesta. Tämä taipumus epäilemättä oli Neuvostoliitossa. Ongelmista puhuminen ja niiden käsittely julkisuudessa oli rajoitettua. Voi kuitenkin kysyä, onko tämä suunnitelmatalouden yleinen ominaisuus vai liittyykö se muuhun valtiomuotoon. Kommunikaation puutteen voi kuitenkin katsoa vaikuttaneen ongelmien korjaamisen hitauteen ja hämmennykseen, joka syntyi, kun asioista alettiin lopulta puhumaan.

---

Tässä oli joukko suunnitelmatalouksille määriteltyjä ongelmia. Osa niistä soveltui Neuvostoliittoon paremmin kuin toiset, mutta kiistatta kuvasivat monia ongelmia, jotka johtivat neuvostotalouden rapautumiseen vuosikymmenien aikana. Monet ovat esittäneet, että Neuvostoliiton ylisuuri keskittyminen aseteollisuuteen vei pois resursseja siviilitaloudelta, mikä vaikutti laajasti ihmisten näkemykseen oman systeeminsä hyväksyttävyydeltä. Voi kuitenkin esittää kysymyksen, mitä olisi seurannut, jos aseteollisuuden laatuvaatimukset ja tuotannonvalvonta olisi ulotettu myös siviilitalouden puolelle. 

Mikä lopulta upotti neuvostoliiton suunnitelmatalouden ja sitäkautta koko järjestelmän? Jotkut ovat esittäneet, että romahdus olis ollut kapitalistimaiden ja Neuvostoliiton valtaa tavoittelevan nuoren yläluokan juoni, mutta tämä on epätodennäköistä. Yhteiskuntajärjestelmää ei voi kaataa ilman sen rakenteissa olevia merkittäviä heikkouksia. Hanson (2003) väittää, että sosialistisen suunnitelmatalouden ongelmat kilpailla läntisen järjestelmän kanssa laadussa ja varsinkin tavaratoimituksien luotettavuudessa nakersivat uskoa järjestelmään. Mustanpörssin kauppa loi alustan kilpailevalle kapitalistiselle järjestelmälle, jota kaikki käyttivät ja pitkälti myös kannattivat.

Vuosikymmeniä kestänyt vaikeneminen järjestelmän ongelmista ja haluttomuus korjata ongelmia estivät uudistuksien tekemisen. Teknologia alkoi jäädä jälkeen läntisestä ja Neuvostoliito tarvitsi yhä enemmän tuotteita lännestä ostettuna. Lopullinen romahduksen syy oli kuitenkin, ehkä vähän yllättävä. Uudistukset, jotka 1980-luvulla aloitettiin suunnitelmatalouden korjaamiseksi olivat lopullinen syy romahdukselle. Nämä uudistukset murtivat pitkään totutut käytännöt ja rutiinit jotka olivat tässä vaiheessa se mikä piti kasassa järjestelmää. Mukaan tuli arvaamattomuus sekä uudistukset joita ei ymmärretty.

Tutun ja turvallisen häviäminen saivat neuvostokansalaiset hylkäämään järjestelmänsä tai ainakin olemaan puolustamatta sitä kun se aiottiin lakkauttaa. Muita esitettyjä syitä on liian suuri osuus asevarusteluihin, mikä näivetti siviilitalouden. Neuvostoliiton sekä sosialististen maiden yhteisön alunperinkin huomattavasti pienempi osuus globaaleista resursseista myös johti siihen, että niiden talouspotentiaali oli alunperinkin pienempi kuin kapitalistisella maailmalla.   

---

 

Suunnitelmataloudessa on myös tiettyjä tunnustettuja etuja, vaikka näistä ei puhutakaan läheskään yhtä usein kuin havaituista haittapuolista. Näitä ovat:

 

1. Resurssien helppo sijoittaminen

Suunnitelmatalouksien on helppo päättää, mitä tuotetaan, milloin ja jopa missä. Tuotantoa voidaan lisätä helposti halutulle tasolle ja kanavoida sen tarpeisiin raaka-aineita ja työvoimaa. Se voi myös kouluttaa tehtäviin tarvittavan työvoiman tarvittaessa. Varsinkin kriisiaikaan tämä on osoittanut suunnitelmatalouden toimivuuden. 

 

2. Tuotteiden hinnat kestävät kurissa

Suunnitelmataloudessa tuotannon voitollisuus ei ole pääosassa. Tämän seurauksena tuotteiden hinnat on helppo asettaa sille tasolle, mihin valtio ne haluaa asettaa. Ihmisillä saattaa olla vähemmän valikoimaa tuotteiden suhteen, mutta heillä on yleensä varaa ostaa kaikkea, mitä kulloinkin on saatavilla virallisien tahojen toimesta. 

 

3. Tuotantomääriä on helpompi muuttaa 

Koska valtio kontrolloi tuotantoa, pystyy se määrittelemään tuotannonmäärät tarpeiden mukaan. Tämä vähentää riskiä siihen, että esiintyy puutteita varsinkaan tärkeissä asioissa, ja työläiset voivat odottaa, että heidän perustarpeensa tulevat tyydytetyksi valtion ja oman työskentelyn seurauksena. Maailmantaloudelliset tapahtumat eivät vaikuta suunnitelmataloudessa tavaroiden saatavuuteen ja hyödykkeiden määrä kasvaa tasaisella, mutta maltillisella tahdilla.

 

4. Teollisen tuotantannon lisääminen tehokkaasti

Suunnitelmataloudet ovat tehokkaampia viemään loppuun suuria teollisia hankkeita kuin muut talousjärjestelmät. Hankkeet saavat käyttöönsä niille tarvittavat resurssit ja työvoiman olematta riippuvaisia projektien taloudellisesta kannattavuudesta. Tämä mahdollistaa avaruusohjelmien kaltaiset suurprojektit. Myös teollisuuden luominen ilman olemassa olevaa kaupallista potentiaalia onnistuu suunnitelmataloudella, sillä sen tarvitsee perustella käyttötarkoitusta ei voitto potentiaalia. Tällä voi olla paljon merkitystä kun kamppaillaan ympäristökriisin seuraamuksia vastaan.

 

5. Tuotannon tasapainottaminen

Suunnitelmataloudessa ei ole ristiriitaa yrityksien ja valtion sekä ihmisten välillä. Suunnitelmataloudessa valtio määrittelee ihmisten tarpeet ja asettaa tuotannon toteuttamaan tämän. Tuottajat valmistavat ne tuotteet joita tähän tarvitaan. Tämän jälkeen jakelijat varmistavat, että kaikki jotka tarvitsee tuotteita saavat ne. Tämä poistaa yritysten taipumuksen yrittää hyötyä valtion tai ihmisten kustannuksella. Myös tarve tuottaa asioita voitontavoittelun vuoksi puuttuu ja tällä on suurta merkitystä ratkaistessa ympäristökriisin syitä.  

  

6. Suunnitelmatalous vähentää epätasa-arvoa

Suunnitelmataloudessa ihmisten koulutus, töihin ottaminen, palkkaus ja asuttaminen voidaan toteuttaa tismalleen niin tasa-arvoisesti kuin valtio päättää tämän tehdä. Tämä mahdollistaa sen, että oikein toteutettuna sukupuoli, kulttuuri, rotu tai etnisyys voidaan jättää huomioimatta ja ihmisiä arvostaa heidän kykyjensä mukaisesti. 

 

8. Taloudellinen toiminta ennakoitavampaa

Suunnitelmataloudessa taloudellisessa toiminnassa ei juurikaan ole yllätyksiä. Riski taloudelliseen taantumaan on vähäinen ja työntekijät voivat olettaa työpaikkojensa sekä elantonsa olevan turvatut. Tämä mahdollistaa elämisen ilman taloudellisen katastrofin, kuten kapitalismin alla ollessa työttömäksi joutumisen pelkoa. Tuottajat voivat keskittyä tuotantoonsa pitkäkestoisesti, eikä niiden tarvitse pelätä markkinatilanteiden muuttumista.

Tehdastyöläisiä suunnitelmataloutta toteuttavassa moskovalaisessa tehtaassa. Kuva: Thomas Hammond_Wikicommons

9. Tarve päällekkäiselle tuotannolle vähenee

Suunnitelmataloudessa ei ole yritysten välistä kilpailua, eikä varsinkaan kilpailevaa tuotantoa. Tämä vähentää resurssien hukkaamista päällekkäiseen tuotantoon, joka on hyvin tyypillistä kapitalismille. Varsinaiselle tuotannolle jää enemmän resursseja käyttöön. Suunnitelmataloudet myös voivat halutessaan olla tuottamatta asioita, jos niille ei ole kysyntää. Markkinataloudessa tuotantoa tehdään ja toivotaan, että sille löytyy kysyntää. Mikäli resurssien ylikäytöstä johtuvia ympäristökriisin ongelmia halutaan estää, on tämä päällekkäinen turha tuotanto saatava loppumaan.

 

10. Taloudellisen epätasa-arvon vaikutus talouteen pienempi

Sosialistisessa suunnitelmataloudessa vallitsee suuri tasa-arvo palkkojen ja taloudellisen tilanteen suhteen. Kaikilla ihmisillä on varaa elää keskiluokkaista elämää, eikä yhteiskunnassa ole kulutuskelvotonta köyhälistöä tai rikkautta kasaavaa eliittiä. Tämä pitää talouden ennakoitavassa liikkeessä. Suunnitelmataloudessa ihmisten käytössä olevien asioiden määrä kasvaa hitaasti, tasaisesti ja kaikille yhtäaikaisesti.   

---

Kun katsoo suunnitelmatalouden heikkouksia ja etuja voi todeta suunnitelmatalouden voivan olla sekä tehokas että tasa-arvoinen talousmuoto jos sitä hallinnoidaan, suunnitellaan ja käytetään tehokkaasti. Se kuitenkin pitää sisällään monia riskejä, joista monet toteutuivat Neuvostoliitossa kun taas monista hyvistä piirteistä ei kenties saatu riittävästi irti.Suunnitelmatalouden ristiriitaisuus tuntuu piilevän historian varrella siinä, että se suhteellisesti toimii sitä paremmin ja tehokkaammin, mitä vähäisemmät resurssit sillä on käytössään. 

Mitä suuremmat sen resurssit ovat, sitä taipuvaisempi suunnitelmatalous on alikäyttämään omia vahvuuksiaan. Jos resurssit riittävät, ei suunnitelmatalous kannusta säästäväisyyteen, tarkkuuteen tai kekseliäisyyteen. Toisaalta silloin kun suunnitelmatalous on pakotettu vähäisille resursseille ja ankaraan tilanteeseen, kykenee se usein ylittämään kapitalistisen järjestelmän rajoitukset oman toimintansa suhteen. Tällä voi olla suurta merkitystä, kun alamme valmistaa ihmiskuntaa tulevan kapitalismin aiheuttaman ympäristökatastrofin jälkeiseen maailmaan. Silloin resurssit ovat todella rajalliset globaalilla tasolla ja niiden käyttöä on pakko optimoida.  Tässä tarvitaan sosialistista suunnitelmataloutta.

Suurimmat esteet tehokkaan suunnitelmatalouden aikaansaamiselle ovat ne, jotka käytännössä raunioittivat neuvostotalouden. Keksintöjen puute, yksipuolinen tarjonta ja ennen kaikkea kyvyttömyys kohdentaa sekä varmistaa riittävästi oikeanlaista tuotantoa. Muut ongelmat kuten mustapörssi, tarve estää vapaa tiedonkulku ja tarve olla altavastaajana osa kapitalistisia maailmanmarkkinoita ja resurssien ylituhlaus ovat seurauksia kolmesta ensimmäisestä asiasta. Loput ovat merkityksellisiä kapitalismin alla, mutta eivät toimivan suunnitelmatalouden kannalta.

Joitakin ratkaisuja on tarjoutunut teknologisen kehityksen myötä. On esitetty, että kehittyneet tietoverkot ja tiedonkeräämismenetelmät yhdessä keinoälyjen avustamien asiantuntijoiden kanssa voivat nykyisin tarjota selvästi tarkempaa tietoa siitä, mitä ihmiset kokevat tarvitsevansa. Tämä tieto voitaisiin tuoda suunnitelmatalouden tuotantotarpeisiin. Samoin tarkempi ja automatisoidumpi laadun, tuotannon jne valvonta on nykyisin helpompaa. Tämä poistaisi monia ongelmia joita neuvosto taloudessa oli.

Suunnitelmatalouden tuotantoa voitaisiin hajauttaa neuvostosysteemiä laajemmin, kiitos nykyisten 3D-tulostimien ja vastaavien. Ihmisillä voisi olla käytössään henkilökohtainen osuus erilaisista resursseista. Kun siitä on vähennetty pakolliset yhteiskunnalliset välttämättömyydet, voisi uusi neuvostokansalainen halutessaan pienteollisuutena valmistuttaa haluamansa tuotteen, mikä vähentäisi hänen ylimääräisiä resurssejaan. Kenties tämä voisi myös toimia osana innovaatioiden ylläpitämistä, sillä erilaiset keksinnöt, ja luomukset voitaisiin viedä yleiseen tietokantaan ja niiden tekijät saisivat niistä ainakin kunniaa ellei muuta palkkiota. Sosialistinen valtio voisi myös kontrolloida tämän avulla resurssien käyttöä ja samalla tarjota ihmisille mahdollisuuden osallistua päätöksentekoon niiden käyttämisestä sekä yhteisellä että yksityisellä tasolla.

Yhtä kaikki, mikäli haluamme elää tulevaisuudessa yhteiskunnassa, jossa kaikilla on elämisen mahdollistava elintaso ja jonkinlainen mahdollisuus paremmasta huomisesta, on meidän syytä alkaa pohtimaan sosialistista ekologista suunnitelmataloutta ja sen käytännön pystyttämistä.

 

JARI KARTTUNEN

Kirjoittaja on Demokraattisen sivistysliiton pääsihteeri ja opintojohtaja.

Artikkeli on julkaistu Tiedonantajan numerossa 03/2022.

 

Lähteitä

Bottonmore T.B (2000) The Socialist Economy: Theory and Practice

Kornai Janos(1992) The Socialist System: The Political Economy Of Communism

Hanson,Philip(2003): Rise and fall of soviet economy.

Schuz, Eric(2001): Markets and power - 21st century comman economy

Cole, Mike (2021)Climate change, the fourth industrial revolution and public pedagogies : the case for ecosocialism

https://brandongaille.com/22-big-pros-and-cons-of-a-command-economy/