Mielenilmauksen olivat kutsuneet koolle JHL:n Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan yhdistykset lauantaina 17. helmikuuta.
Kuntasi ei ole myytävänä!
Tampereella järjestetään helmikuussa tasokas paikallispolitiikan seminaari. Monitoimitalo Stagen lavalla nähdään lauantaina 11. helmikuuta useita alan asiantuntijoita, joista kärkeen nousee Euroopan vasemmiston koulutuspoliittisen ryhmän puheenjohtaja Sonja Crivelli Sveitsistä. Koulutus onkin eräs seminaarin keskeisimpiä teemoja.
Monitoimitalo Stagen lavalla nähdään muun muassa Euroopan vasemmiston koulutuspoliittisen ryhmän puheenjohtaja Sonja Crivelli Sveitsistä.
Sote-uudistus puhuttaa edelleen. Sote-palvelujen markkinoistamisen ja yhtiöittämisen uhkista kertoo tutkija Olli Karsio Tampereen yliopistolta. Kuka maksaa sotesta aiheutuvat laskut? Tähän kysymykseen etsii vastausta Tilastokeskuksen yliaktuaari Olli Savela.
Suomen kommunistisen puolueen kuntavaalitavoitteista kertoo pääsihteeri Petra Packalén. Luvassa on myös paneelikeskustelu, jossa mukana on joukko valtuutettuja.
Seminaarin puheenjohtajana toimii Nokian kaupunginvaltuutettu Eero Salonen.
Seminaarin järjestävät Suomen kommunistinen puolue, Euroopan vasemmiston koulutusryhmä ja DSL:n opintokeskus.
Paikallispolitiikan seminaari. Monitoimitalon Stage, Satakunnankatu 13, Tampere. Lauantai 11.2. klo 11 – 17.
Kirjoittajan artikkelit
Vastuu eläinten hyvinvoinnissa on myös elintarvikealan yrityksillä, korostaa Oikeutta eläimille -järjestö.
Ylityökielto sekä liukuvan työajan plussaldon kerryttämiskielto ovat alkaneet tänään. Liiton hallitus totesi, että se ei halua palkkaerojen kasvavan.
- ‹ edellinen
- 44 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Lapin asukkaiden valitukset tiestön kunnosta ja terveyspalveluiden puutteesta kaikuivat ennen kuuroille korville, mutta tämä näyttää muuttuneen Naton myötä. Muuttuneet asenteet näkyvät nyt politiikassa, mutta auttaako se asukkaita arjessaan?
527 valtuutettua ja varavaltuutettua ei ole ilmoittanut vaalirahoitustaan määräajassa. VTV uhkaa poliitikkoja nyt 7000 euron sakolla. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan ilmiö on toistuva ja huolestuttava. Kyse ei ole pelkästä unohtamisesta vaan vallan piilottamisesta. Demokratia tarvitsee läpinäkyvyyttä – ei hiljaisuutta.
Orpo-Purran hallituksen yleistukiesitys ei ole pelkkä hallinnollinen uudistus – se on ideologinen siirto, joka murentaa yksilön sosiaaliturvaoikeuden. SKP:n SOTE-ryhmän lausunto ja Riitta Tynjän haastattelu paljastavat, miten tarveharkinta, karenssit ja leikkaukset osuvat erityisesti nuoriin ja heikommassa asemassa oleviin. 1500 euron perusturva ei ole utopia, vaan ihmisarvoa kunnioittava vaihtoehto. Tämä juttu kutsuu lukijan näkemään kapitalismin läpi ja kuvittelemaan toisin.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.