Eduskunnan toimet hintojen nousun ja toimeentulo-ongelmien ehkäisemiseksi ovat olleet riittämättömiä.
Lapin kommunistit: Huutia hävittäjille
Hallitus esittää ensi vuoden budjettiin 1 500 miljoonaa euroa uusien rynnäkköhävittäjien etumaksuksi vastoin suomalaisten enemmistön toiveita, toteaa Suomen kommunistisen puolueen (SKP) Lapin piirin uusi kannanotto.
– Koko hintalappu tulee olemaan ainakin 10 miljardia. Kun käyttökustannukset lasketaan mukaan, puhutaan noin 40 miljardista, sanotaan SKP:n Lapin piiristä.
Lapin kommunistien mukaan hävittäjien hankintaa perustellaan Suomen puolustamisella, mutta oikeasti koneet ja niihin ostettavat kalliit ohjukset soveltuvat vain hyökkäyksiin.
– Suomella itsellään ei ole mitään hyökkäystarpeita, joten hankinta palvelee vain USA:n ja Naton hyökkäyshenkisiä tavoitteita.
Myös koronatilanteessa käytettävät kohteet rahankäytölle saavat kritiikkiä kommunisteilta.
– Rahojen käyttäminen sotakoneisiin on sulaa hulluutta tilanteessa, jossa koronaviruksen aiheuttama tauti aiheuttaa suuria kustannuksia ja ongelmia ihmisille ja yhteiskunnalle.
Hävittäjiin varattu puolitoista miljardia tulee SKP:n Lapin piirin mielestä käyttää pienituloisimpien hyväksi ja julkisten palveluiden – erityisesti terveydenhoidon - kohentamiseen.
Tilaa Tiedonantaja ja saat radikaalin vasemmistolaisen äänen kotiisi kerran kuukaudessa ja/tai koko lehden diginä myös verkossa! |
Kirjoittajan artikkelit
Natoon kriittisesti suhtautuva Stop Nato -verkosto järjesti kansalaistottelemattomuustempauksen Sanomatalolla Helsingissä lauantaina alkuiltapäivästä. Osallistujat kaatuivat Sanomatalon lattialla muistuttaakseen Naton operaatioissa kuolleista siviileistä.
Metsäluonnon ja hiilinielujen puolesta marssitaan huomenna lauantaina 24.9. Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Joensuussa, Oulussa ja Raaseporissa. Suomen hallitusta vaaditaan muun muassa suojelemaan välittömästi kaikki valtion mailla sijaitsevat suojelemattomat luonnonmetsät.
- ‹ edellinen
- 18 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Helsingin yliopiston uusi liito-oravan perimää tutkiva selvitys osoittaa, että Suomen metsissä esiintyvä kanta on taantumassa ja se on geenirakenteeltaan yksipuolinen. Tutkijoiden mukaan Suomen vastuu lajien suojelussa ulottuu taigametsien tulevaisuuteen. Samaan aikaan Jyväskylän yliopiston ja Sitran luontojalanjälki-selvitys varoittaa: jos nykyisiä elämäntapoja ei muuteta, viidennes maailman lajeista uhkaa kadota.
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) edustajakokous järjestetään tilanteessa, jossa maailma palaa, rauhanliike yskii ja työväenliike etsii uutta kurssiaan. Väistyvä puheenjohtaja Liisa Taskinen tiivistää tilanteen: ”Toivon, että edustajakokouksessa syntyy yhteinen tahtotila ja innostus.”
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.