Marx ja maailmanmarkkinoiden rajuilma

”Yhteiskunnan tuotannollisen kehityksen ja tähänastisten tuotantosuhteiden kasvava yhteensopimattomuus ilmenee katkerina ristiriitoina, kriiseinä ja kouristuksina.”

Näin kirjoitti Karl Marx Pääoman esityössään Grundrissessa vuonna 1857.

Marxia voidaan hyvällä syyllä pitää ensimmäisenä kapitalismin kriisiteoreetikkona. Marxille kapitalismin kriisit ovat tulosta järjestelmän sisäisistä liikelaeista. Ne eivät ole sattumaa eivätkä seurausta vain subjektiivisista virheistä tai kapitalistin ahneudesta. Marxin mukaan kriisit ovat kapitalismin kannalta jopa välttämättömiä, pääoman itsesäilymisen ehto.

Nykyinen talouskriisi on erikoistutkija Pertti Honkasen mukaan selvästi laajempi kuin esimerkiksi niin sanotun IT-kuplan puhkeaminen 2000-luvun alussa. Tällä kertaa kriisi koskettaa koko taloutta ja se ulottuu myös maantieteellisesti globaalille alueelle. Monet maailmantalouden kannalta keskeiset maat, kuten Yhdysvallat, Länsi-Eurooppa ja Venäjä, ovat suurissa vaikeuksissa. Erityisen vakavia muotoja kriisi on saanut Yhdysvaltojen lisäksi muun muassa Islannissa, Irlannissa ja Latviassa.

Honkanen esittelee useita tilastoja, jotka kertovat kriisin syvyydestä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa työttömien määrä on kasvamassa ennennäkemättömiin lukemiin. Työttömiä on tilastojen mukaan nyt noin viitisen miljoonaa enemmän kuin IT-kuplan puhkeamisen jäljiltä 2000-luvun alussa, ja määrä kasvaa edelleen.

Finanssivetoinen akkumulaatio

Kriisin taustalta on havaittavissa luottamus niin sanottuun finanssivetoiseen akkumulaatioon. Viime vuosina on talouspolitiikassa erityisesti Yhdysvalloissa mutta laajemminkin maailmalla ajateltu, että vapaat ja laajentuvat finanssimarkkinat ovat talouskasvun avain.

Yrityksen menestyksen mittariksi on noussut omistaja-arvo (share holder value), jonka kasvattamiseen on yritysjohtoa kannustettu muun muassa optio- ja osakepalkkioilla, mistä on Suomessakin viime aikoina paljon kohuttu. Politiikkaan on kuulunut myös johdannaismarkkinoiden laajentaminen ja asuntolainojen arvopapereistaminen. On kannustettu ”kansankapitalismia”, jolla on pyritty ohjaamaan kansalaisten säästöjä arvopapereihin. Eläketurvaa on sidottu finanssimarkkinoihin. Samalla on tietoisesti vähennetty finanssimarkkinoiden ja investointipankkien valvontaa.

Honkanen nostaa esille yhdysvaltalaisen marxilaisen taloustieteilijän Robert Brennerin, joka ennakoi jo 2002, että finanssivetoinen akkumulaatio tulee johtamaan räjähdykseen. Tammikuussa 2008 Brenner laski, että nykyinen kriisi voi hyvinkin osoittautua tuhoisimmaksi sitten suuren 1930-luvun laman.

Kriisistä kriisiin

Maailmanlaajuinen talouskriisi ja uusliberalistisen talousteorian kärsimä takaisku näkyvät nyt muun muassa siinä, miten usko keynesiläiseen talouden sääntelyyn on palannut monessa maassa politiikan agendalle. Honkasen mukaan myös kiinnostus Marxia kohtaan on kasvanut. Kansantaloustieteen ensimmäisen kriisiteoreetikon ajatuksille on taas talousturbulenssien keskellä kysyntää.

Jo edellä mainittu Grundrissen teksti syntyi, kun Marx innostui analysoimaan vuoden 1857 kapitalismissa ilmenneitä kriisejä. Marx myös harrasti kriisijournalismia ja kirjoitti 1850-luvulla useita lehtijuttuja muun muassa New York Daily Tribuneen. Marx huomasi, miten talouskriisien ja poliittisten tapahtumien välillä on yhteys: kapitalistisen talouden kriisi sisältää myös poliittisen vallankumouksen mahdollisuuksia.

Marx laskeskeli, että kapitalismin jaksoittainen kehitys alkoi 1800-luvun alussa. Pääoman ensimmäisessä osassa Marx kuvaa, miten ”uudenaikaisen teollisuuden luonteenomainen elinkaari on muodoltaan pienempien heilahtelujen keskeyttämä kymmenvuotinen keskinkertaisen vilkkauden, korkeapaineisen tuotannon, kriisin ja lamaannuksen jakso”.

Kriisistä kriisiin kulkevan kapitalismin romahtamista on ennakoitu niin kauan kuin kapitalistinen järjestelmä ja sen kriitikoita on ollut olemassa. Marxiltakin löytyy monia tekstejä, joissa hän povaa kapitalismin kriisiä ja romahdusta. Lontoon maailmannäyttelyn aikaan 1850 Marx kirjoitti, miten ”porvaristo juhlii suurinta juhlaansa hetkellä, jolloin sen koko ihanuuden romahdus on tulossa, romahdus, joka osoittaa sille selvemmin kuin mikään muu, kuinka sen luoma mahti on kasvanut ulos sen holhouksesta”.

Honkanen nostaa esiin värikkään käsitejoukon, jolla Marx talouden myllerryksiä kuvaa. Marx kirjoittaa muun muassa kapitalismin ”kouristuksista” ja luonnosta lainatuilla vertauskuvilla ”vedenpaisumuksesta”, ”luonnonmullistuksista” ja ”maailmanmarkkinoiden rajuilmasta”.

Sayn laki

Ranskalainen taloustieteilijä Jean-Baptiste Say kehitti 1800-luvun alussa klassisen liberaalin taloustieteen niin sanotun Sayn lain. Yksinkertaistettuna Sayn laki kuuluu: ”tarjonta luo oman kysyntänsä”. Lain mukaan yleinen liikatuotantokriisi ei ole kapitalismissa mahdollista.

Sayn laki on myös nykyisen taloustieteen porvarillisen valtavirran perustaa. Sekä Marx että Keynes vastustivat tätä näkemystä jyrkästi.

Toinen Marxin ja Keynesin ajattelua yhdistävä seikka on käsitys rahan ja rahamarkkinoiden keskeisestä roolista kapitalismissa.

— Vanha klassinen ja uudempi uusklassinen teoria on väheksynyt rahan itsenäistä merkitystä. Raha on vain ikään kuin voiteluaine, joka pitää talouden pyörät pyörimässä, kuvaa Honkanen.

Marx päinvastoin piti rahan merkitystä kapitalismissa hyvin tärkeänä. Jo rahan syntyyn liittyy Marxin mukaan kriisien mahdollisuus. Välittömässä vaihtokaupassa osto ja myynti ovat aina sama tapahtuma. Rahataloudessa osto ja myynti erkaantuvat eri tapahtumiksi: myyjän ei tarvitse heti samalla kertaa ostaa mitään. Raha ikään kuin saostuu esiin ostojen ja myyntien kiertokulusta.

Pankki- ja luottojärjestelmän synty moninkertaistavat kriisien mahdollisuuden. Marx toteaa Pääoman kolmannessa osassa, miten luottojärjestelmä kiihdyttää tuotantovoimien aineellista kehitystä ja maailmanmarkkinoiden luomista. Samalla se kiihdyttää tämän ristiriidan rajuja purkauksia ja kriisejä.

Fiktiivinen pääoma

Marx pohti tuotanto-, kauppa- ja rahapääoman välisiä suhteita. Näin Marx myös Honkasen mukaan ennakoi finanssitalouden erkaantumista reaalitaloudesta. Marxilta löytyy käsite fiktiivinen pääoma, joka Honkasen mielestä on hyvin käyttökelpoinen nykyistä talouskriisiä tarkasteltaessa. Fiktiivinen pääoma on sellaista pääomaa, joka liikkuu reaalitaloudesta irrallaan ja jonka arvolla ei ole suoraa, välitöntä yhteyttä tuotantoon.

— Pääoman kolmannessa osassa Marx kirjoittaa, miten kauppapääoma tai pankkipääoma ”liikkuu tietyissä puitteissa uusintamisprosessin rajoista riippumatta ja ajaa siten sen itsensä rajojensa yli. Sisäinen riippuvuus ja ulkoinen riippumattomuus ajavat sen pisteeseen, jossa sisäinen yhteys palautetaan väkivaltaisesti, kriisin kautta.” Marx jatkaa, miten ”pankki ja luotto… tulevat vahvoiksi välineiksi ajaa kapitalistinen tuotanto omien rajojensa yli ja siten yhdeksi vaikuttavammiksi kriisien ja huijauksen liikevoimiksi”, siteeraa Honkanen.

Hän arvioi, että finanssimarkkinoiden kautta ikään kuin venytettiin kapitalistista tuotantoa, luotiin tuotanto- ja kulutusmahdollisuuksia, joilla ei ollut reaalista perustaa. Nyt kriisin kautta kapitalismi pyrkii palauttamaan finanssitalouden ja reaalitalouden välistä sidosta.

Artikkeli perustuu Pertti Honkasen esitelmään Talouskriisi ja Marx –seminaarissa 28.3.2009.