Näin Marx sen sanoi: Lisäarvo

Lisäarvo on yksi marxilaisen taloustieteen tärkeimmistä käsitteistä. Tämä käsite on Karl Marxin vastaus klassisen taloustieteen kyvyttömyyten vastata kysymykseen voittojen alkuperästä. Klassisen taloustieteen kannattajien mukaan tavaroiden, eli kaikkien yhteiskunnallisten hyödykkeiden hinta sekä arvo, joka oli heille sama asia, määräytyi niiden valmistamiskustannuksien ja kysynnän sekä tarjonnan mukaan.

Tässä kuitenkin oli ongelmana määrittää, mistä voitot ja talouskasvu syntyivät. Voitot eivät voineet yhteiskunnallisella tasolla syntyä tavaroiden valmistus- ja myyntihintojen välisestä erotuksesta. Yhden kapitalistin voitto on aina toisen tappio ja yhteiskunnan tasolla tavaroiden myymisestä saadut voitot tasoittuisivat, eikä uutta varallisuutta syntyisi. 

Marxin vastaus tähän kysymykseen oli mullistava. Hänen mukaansa sekä talouskasvu että kapitalistien voitot syntyvät suoraan tehdystä työstä. Tehdessään työtä työläinen lisää oman työnsä tavaran tuotantoprosessiin ja nostaa näin tavaran arvoa. Esimerkkinä voi vaikka ajatella höylättyjen lautojen olevan arvokkaampia kuin metsässä kasvava puu, koska niiden valmistamiseen on tehty työtä. Jos laudoista rakennetaan talo, tehdään lisää työtä ja talon arvo nousee lautoja korkeamaksi. Lisäksi Marx ymmärsi, ettei tavaran arvo ja hinta olleet sama asia. Hän myös ensimmäisenä ymmärsi, ettei palkkatyötä tekevä työläinen myynyt kapitalistille työtänsä, vaan työvoimansa.

Työ tuottaa lisäarvon

Työvoima on toinen Marxin olennainen käsite ja pohjimmiltaan se tarkoittaa ihmisen potentiaalia työn tekemiseen. Talouskasvu ja kapitalistien voitot perustuvat siihen, että useimpien työläisten työpotentiaali ylittää heidän oman elämisen edellytyksien hankkimiseen tarvittavan työmäärän. Tämä välttämättömän ylittävä työ tuottaa lisäarvoa.

Pohjimmiltaan työläiset tuottavat oman elantonsa ja elättävät kapitalistia.

Kun työläinen menee töihin kapitalistille, hän myy palkkaansa vastaan koko työvoimansa tämän käyttöön tietyksi ajaksi. Kapitalistin voitto syntyy siitä, että työläisen tekemän työn arvo on enemmän kuin mitä hänen hänelle maksettu palkka on. Tämä palkan yli tehtävä työ on Marxin termistössä lisäarvoa ja kapitalistin voitot syntyvät sen tuloksien ryöväämisestä työläisen suostumuksella.

Ryöväämänsä lisäarvon kapitalisti muuttaa pääomaksi, jonka avulla hän kerää entistä enemmän lisäarvoa ja ruokkii näin ollen pääomien kasaantumisprosessia. Kasattuaan riittävästi pääomaa pääsee kapitalisti olotilaan, jossa hänen ei tarvitse enää itse työskennellä, mutta hänelle työskentelevät työläiset rikastuttavat häntä jatkuvasti omalla työllään. Pohjimmiltaan työläiset tuottavat oman elantonsa ja elättävät kapitalistia. Tämä muistuttaa läheisesti aiempia aikoja jolloin orjat ja maaorjat tuottivat omansa sekä isäntiensä ja herrojensa elannon. Kapitalistinen työläinen on todellisuudessa palkkaorja.

Arkielämän esimerkkinä voidaan ajatella esimerkiksi tehdastyöläistä, joka työskentelyllään tuottaa puoleen työpäivään mennessä riittävästi tuotteita, jotta hänen palkkansa voidaan maksaa. Hän on kuitenkin ahkera ja kuulianen ja työskentelee vielä toisenkin puolen työpäivästä tuottaen työnantajalleen ylimääräisiä tuotteita myytäväksi markkinoille. Myymällä työntekijöiden tuotteet kapitalisti maksaa työläisten palkat, jatkaa tuotantoa ja elää itse työstä vapaata, varakasta elämää. 

Palkkaorjan on turha kuvitella, että hänelle koskaan tietoisesti maksettaisiin kapitalistin toimesta hänen tekemänsä työn verran. Vaikka palkka tuntuisikin riittävälle, on työläisen tekemän työn arvo aina enemmän kapitalistille kuin työntekijälle. Koska lisäarvon anastus on riippuvainen maksetun työn ja tehdyn työn välisestä erotuksesta, työaika on asian keskiössä. Edellisen porvarihallituksen KIKY-toimet tähtäsivätkin suoraan tämän lisäarvon rosvoamisen edistämiseen.