Porvaristo Suomea myymässä 1917-1918 - ”Mieluummin Saksan protektoraatti kuin punainen Suomi”

Vuosina 1917-1918 käytiin taistelu Suomen itsenäisyydestä. Luokkaolemuksensa ja -etujensa vuoksi Suomen porvaristo ei halunnut maamme valtiollista riippumattomuutta. Sen puolesta taisteli työväenluokka ja nouseva työväenliike.

Tsaari kukistui – itsenäisyys mahdollistui

Helmikuussa 1917 tsaari kukistui ja Venäjällä tuli valtaan porvarillinen väliaikainen hallitus. Se julistautui myös Suomen hallitsijaksi.

Suomessa laajenivat mahdollisuudet riippumattomuuden laajentamiseksi ja itsenäisyyden saavuttamiseksi. Itsenäisyysasialla oli työväenluokan ja laajojen kansanjoukkojen kannatus takanaan.

Porvarilliset lainoppineet ja sanomalehdet sen sijaan selittivät liki yksimielisesti Venäjän väliaikaisen hallituksen tsaarin valtaoikeuksien luonnolliseksi perilliseksi Suomessa.

Kun työväen taistelu työehtojensa ja demokraattisten oikeuksiensa puolesta kevään ja kesän mittaan voimistui, yritti porvaristo pyytää apua venäläiseltä sotaväeltä työväen lakkoliikkeen tukahduttamiseksi. Tähän ei sotaväki suostunut. Sen sijaan porvaristo alkoi perustaa omia aseellisia luokkakaartejaan, suojeluskuntia.

Porvaristo valtalakia vastaan

Heinäkuussa eduskunnan perustuslakivaliokunnan sosialistit laativat enemmistönsä turvin esityksen niin sanotusta valtalaista, jolla korkein valta olisi siirretty eduskunnalle lukuun ottamatta ulkopolitiikkaa ja sotilasasioita. Valtalaki oli merkittävä etappi kohti Suomen itsenäisyyttä.

Porvaristo hyökkäsi valtalakiehdotusta vastaan sekä eduskunnassa että lehdistön palstoilla. Porvarit pelkäsivät, että he jäävät ilman taantumuksellisen Venäjän selkänojaa.

Ratkaisevassa äänestyksessä 18. heinäkuuta 1917 valtalaki hyväksyttiin. Vain joukko kaikkein taantumuksellisimpia edustajia enää uskalsi äänestää vastaan.

Eduskunta hajalle

Heti valtalain hyväksymisen jälkeen porvaristo aloitti juonittelun estääkseen lain voimaantulon laajalla parjauskampanjalla.

Porvaristo lähti myös jälleen hakemaan apua Venäjän valtaapitäviltä omaa kansaa vastaan. Se kehotti suorasukaisesti Venäjän väliaikaista hallitusta ryhtymään vastatoimiin.

Heinäkuussa 1917 Venäjän väliaikainen hallitus antoi manifestin, jolla määräsi eduskunnan hajotettavaksi ja uudet vaalit pidettäväksi. Manifestin sisältö oli syntynyt Venäjän hallituksen ja Suomen porvariston edustajien yhteistyönä.

Itsenäisyyttä kaupattiin Saksalle

Työväenluokka otti Venäjällä vallan lokakuun vallankumouksessa 1917. Sen jälkeen porvaristolle tuli kiire ja sen kummemmin neuvottelematta neuvostohallituksen kanssa se julistautui itsenäiseksi.

Porvaristo ryhtyi kauppaamaan itsenäisyyttä uudelle imperialistiselle voimalle: Saksalle. Porvaristoa ajoi kammo ja kiire uutta sosialistista valtiota vastaan. Sen politiikkaa sääteli Pehr Evind Svinhufvudin esittämä linjanveto: ”Mieluummin Saksan protektoraatti kuin punainen Suomi”.

Porvaristo hankaa vastaan

Saksaa ei tarvittu Suomen itsenäisyyden saavuttamiseksi. Venäjän tuore neuvostohallitus ilmoitti tunnustavansa luonnollisesti Suomen itsenäisyyden, kun sitä anottaisiin.

Työväenliike oli perinteisen kantansa mukaisesti itsenäisyyden puolesta. Ainoa vaikeus oli porvariston haluttomuus hoitaa asiaa yhteisymmärryksessä neuvostohallituksen kanssa ja tunnustuksen pyytäminen.

Kuten tiedämme, porvaristo joutui kuitenkin hoitamaan itsenäistymisen muodollisuudet siten kuin työväenpuolueen esityksessä 6. joulukuuta oli ehdotettu.

”Heti saksalaiset tänne!”

Porvaristo oli aloittanut suuntautumisen Saksaan jo hyvissä ajoin. Esille nousi jopa saksalaismiehityksen mahdollisuus. Svinhufvudin uskottu, valtioneuvos Edvart Hjelt jätti 20.-25. syyskuuta Tukholmassa Suomen ulkoministeriön edustajalle muistion, jossa suositeltiin Saksan maihinnousua Suomeen ja luvattiin saksalaisen prinssin julistamista Suomen kuninkaaksi.

Lokakuun vallankumouksen jälkeen ja Suomen työväen liikehdinnän laajetessa marraskuussa 1917 suurlakoksi saksalaismiehitys tuli todella ajankohtaiseksi. Uuden taantumissenaatin päämies Svinhufvud lähettikin eduskunnan tietämättä erikoislähettiläänsä Hjeltin Saksan päämajaan evästyksellä: ”Hanki nyt heti saksalaiset tänne, muuten emme tule toimeen.”

Suomesta oli tehtävä läheisesti Saksaan liittyvä valtio ja saksalaisia joukkoja olisi laskettava maihin Suomessa.

Porvaristo valmisteli saksalaisten maihinnousua

Historiankirjoittajat myöntävät avoimesti, että Svinhufvudin senaatin muodostaminen 1917 marraskuun lopulla liittyi kiinteästi valmisteilla olevaan saksalaisten maihinnousuun.

Pääministeri Svinhufvudin luonnehti toimintaohjelmaansa kuvaavasti: ”Jumalan ja Hindenburgin avulla”.

Saksan päämajassa tehtiin jo 26. marraskuuta päätös Suomen porvariston tukemisesta sekä jo alkaneiden aselähetysten jatkamisesta. Suomalaisten oli vain annettava itsenäisyysjulistus, jotta Saksan armeija voisi esteettömästi toimia Suomen maaperällä.

Työväki vastaiskuun ja vallankumoukseen

Saksan apuun luottava Suomen porvaristo kiihdytti valmisteluja aseellisen päällekarkauksen suorittamiseksi työväenluokkaa vastaan. Nämä valmistelut olivat jo täysin loppuun suoritetut, kun työväki ryhtyi vastaiskuun ja vallankumouksen 27. tammikuuta 1918.

Jo tammikuun puolivälissä suojeluskunnat aloittivat eri puolilla maata aseelliset hyökkäykset työväkeä vastaan. Luokkasota alkoi itse asiassa jo silloin, vaikka se leimahti täyteen roihuun vasta 28. tammikuuta.

Saksalla oli vielä tuolloin sellaisia omia intressejä ja vaikeuksia, jotka viivyttivät maihinnousua Suomeen eivätkä päästäneet myöskään Jääkäripataljoona 27:ää kotimaahan. Niinpä porvaristo paremmasta varustautumisestaan ja Saksan aseavusta huolimatta oli luokkasodan alkuvaiheessa helisemässä työväen punakaartien kanssa.

Valko-Suomi luopui itsenäisyydestään

Maaliskuun alkuun mennessä tilanne oli valkoisten kannalta kehittynyt niin huolestuttavaksi, että valkoisten päällikkö Mannerheim joutui pyytämään Saksasta apujoukkoja. Kenraalisotamarsalkka Hindenburg vastasi myönteisesti. Kun varmuus saksalaisten tulosta näin oli saatu, Mannerheim uskaltautui 15. maaliskuuta hyökkäykseen Tamperetta vastaan. Tampereen hyökkäyksen aikana Mannerheim vielä joutui kiirehtimään saksalaisen retkikunnan saapumista.

Varsinainen sopimus saksalaisten joukkojen maihinnoususta tehtiin valko-Suomen ja Saksan välillä aiempien kaavailujen pohjalta 7. maaliskuuta. Sopimus sisälsi Suomen itsenäisyydestä luopumisen.

Suomen porvaristo lupasi, että Saksa saisi Suomen sotilaalliseen valvontaansa. Valko-Suomi lupautui myös olemaan tekemättä sopimuksia muiden valtioiden kanssa ja jättämään maan itsenäisyyden tunnustamisen ennen kaikkea Saksan asiaksi. Tätä sopimusta seurasi vielä kauppasopimus, jossa Suomi tunnustettiin kuuluvaksi Saksan taloudelliseen etupiiriin.

Suomen itsenäisyys Saksan anturan alle

Saksalaisten sotavoimien maihinnousu Suomessa 3. huhtikuuta 1918 ratkaisi luokkasodan porvariston voitoksi. Porvaristo polki Saksan armeijan anturan alle Venäjän ja Suomen työväenluokan taistelullaan saavuttaman Suomen itsenäisyyden.

Yhteiskunnallisen vapautensa ja Suomen itsenäisyyden puolesta taistellut työväenluokka kukistettiin. Maamme sidottiin tiukoin taloudellisin, poliittisin ja sotilaallisin sitein Saksaan ja varmuuden vuoksi maamme valtaistuimelle aiottiin istuttaa jopa saksalainen kuningas.

Mikäli Saksa ei olisi hävinnyt ensimmäisessä maailmansodassa ja mikäli Saksan keisarivalta ei olisi kukistunut, maamme itsenäisyydestä ei olisi jäänyt mitään jäljelle.

Teksti pohjautuu Erkki Suden Turussa 27.1. pitämään työväenvallankumouksen muistopäivän juhlapuheeseen.