Venäjän hallinnon vastuuta selvittää myrkytys ei ole syytä vähätellä. Europarlamentin lausumassa hutkitaan kuitenkin jo ennen kuin on tutkittu – oikeusvaltioperiaatteista piittaamatta.
Terrafamen alasajo ratkaisu kannattavuus- ja laillisuuskriisiin
Stop Talvivaara -kansanliike lähestyi joulukuun alussa pääministeri Juha Sipilää ja eduskuntaa vaatimuksella Terrafamen kaivoksen sulkemiseksi, sillä kaivos rikastaa koko ajan uraania, jota ei ole asianmukaisesti luvitettu.
”Keskeinen ja olennainen puoli kaivoksen luonnetta oli jätetty tahallisesti ympäristölupaprosessissa käsittelemättä.”
– Keskeinen ja olennainen puoli kaivoksen luonnetta oli jätetty tahallisesti ympäristölupaprosessissa käsittelemättä ja myös riskit sen myötä jätetty arvioimatta. Tässä on riittävä ja pätevä syy kaivosluvan peruuttamiselle, kirjelmässä todetaan.
Liike esittää myös huolensa siitä, ettei kaivostoiminnassa liikkuvan uraanin liikkeitä Suomessa valvota, vaan toiminnanharjoittajat itse päättävät, mitä säteilyviranomaisille kerrotaan. Niinpä kukaan viranomainen ei ole valvonut kuinka paljon uraania on kulkeutunut kaivokselta pois metallisakkojen mukana. Myös paraikaa on epäselvyyttä uraania sisältävien sakkojen kulkeutumisesta kaivoksen asiakkaille.
Yhteensä uraania on bioliuotuskasoihin kertynyt kansanliikkeen mukaan noin 1 300 tn, joka on suuri määrä. Jo tuhannen tonnin esiintymä lasketaan kansainvälisesti suureksi esiintymäksi.
Eduskuntaa on harhautettu
Stop Talvivaara -liike on vaatinut laskelmaa uraanin päätymisestä eri kohteisiin syksyn 2012 kipsisakka-altaan vuodosta lähtien. Toistaiseksi sen enempää yhtiö kuin viranomaisetkaan eivät uraanitasetta ole kyenneet esittämään. Kaivoksen alasajo olisi ratkaisu oikeudelliseen kriisiin mutta se olisi myös ympäristö-ongelmien välttämisen, että valtion varojen säästämisen kannalta oikea ratkaisu.
Stop Talvivaara on toimittanut eduskunnalle myös laskelman, joka osoittaa, että Terrafame on pyrkinyt harhauttamaan eduskuntaa arvioissaan jopa 500 miljoonan euron kuluista, jos kaivos nyt suljettaisiin.
Kirjoittajan artikkelit
Marx on ajankohtaisempi kuin koskaan. Tämän modernin ajattelun jättiläisen ajatuksilla on edelleen paljon annettavaa niin taloudelliselle, yhteiskunnalliselle kuin filosofiselle keskustelulle.
Luonto-Liitto on tyrmistynyt Valtiovarainministeriön suunnitelmista leikata nuorisotyöhön suunnattuja varoja. Suomen ainoa lasten ja nuorten oma valtakunnallinen luonto- ja ympäristöjärjestö on osa Suomen luonnonsuojeluliittoa ja edustaa yhteensä 8000 jäsentä.
- ‹ edellinen
- 23 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Lapin asukkaiden valitukset tiestön kunnosta ja terveyspalveluiden puutteesta kaikuivat ennen kuuroille korville, mutta tämä näyttää muuttuneen Naton myötä. Muuttuneet asenteet näkyvät nyt politiikassa, mutta auttaako se asukkaita arjessaan?
527 valtuutettua ja varavaltuutettua ei ole ilmoittanut vaalirahoitustaan määräajassa. VTV uhkaa poliitikkoja nyt 7000 euron sakolla. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan ilmiö on toistuva ja huolestuttava. Kyse ei ole pelkästä unohtamisesta vaan vallan piilottamisesta. Demokratia tarvitsee läpinäkyvyyttä – ei hiljaisuutta.
Orpo-Purran hallituksen yleistukiesitys ei ole pelkkä hallinnollinen uudistus – se on ideologinen siirto, joka murentaa yksilön sosiaaliturvaoikeuden. SKP:n SOTE-ryhmän lausunto ja Riitta Tynjän haastattelu paljastavat, miten tarveharkinta, karenssit ja leikkaukset osuvat erityisesti nuoriin ja heikommassa asemassa oleviin. 1500 euron perusturva ei ole utopia, vaan ihmisarvoa kunnioittava vaihtoehto. Tämä juttu kutsuu lukijan näkemään kapitalismin läpi ja kuvittelemaan toisin.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.