Helsingin valtuustolle vietiin eilen asukkaiden ehdotuksia siitä, mihin kaupungin 500 miljoonan euron ylijäämiä pitäisi käyttää. Kaupunki on kasvattanut pankkitileillä makaavat rahavaransa runsaassa kymmenessä vuodessa lähes viisinkertaisiksi.
Valkoisten heteroiden yhteiskunta ylläpitää erilaisten syrjintää
Suomalainen yhteiskunta on yhä valkoisen, lisääntymiskykyisen ja -haluisen heteron yhteiskunta. Erilaisuuksia ja eroja vieroksutaan ja rasistiset, trans- ja homofobiset sekä naisvihamieliset mielipiteet kuuluvat niin kaduilla, internetin keskustelupalstoilla kuin eduskunnassakin.
Vaikka heterous ei ole enää yhtä oletusarvoista kuin viime vuosituhannella eikä homous ole enää sairaus saati rikos, elävät normit vahvasti kulttuurissamme. Onko normaalia heteroutta kuitenkaan edes olemassa? Ketkä asuttavat noita ihanneruumiita, jotka esityksellisesti saatetaan yhteen tuottamaan jälkeläisiä? Mihin asettuu vinksahtanut, viisto, outo ja kiero heterous?
Leena-Maija Rossintuore teos Muuttuva sukupuoli (Gaudeamus 2015) pohtii outouden ja erilaisuuksien kohtaamista valkoisuuden, sukupuolen ja seksuaalisuuden risteyksissä.
Rossi on sukupuolen ja visuaalisen kulttuurin tutkija. Hänen erityisiä kiinnostuksen kohteitaan ovat identiteettejä muotoilevien erojen yhteisvaikutukset ja niiden kuvalliset esitykset niin mediakulttuurissa kuin nykytaiteessa. Rossi on sekä Helsingin yliopiston että Turun yliopiston dosentti. Hän on toiminut Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin johtajana vuodesta 2011.
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden, identiteettien ja syrjinnän kysymyksiä ratkottaessa on otettava sukupuolen ja seksuaalisuuden ohella huomioon myös ihonväri, ikä ja yhteiskuntaluokka sekä näiden kaikkien risteymät ja leikkauspinnat. Sukupuolen merkitykset muuttuvat kulttuurissamme koko ajan. Oudon tai vieraan kohtaamisen lisäksi myös valkoisuutta on välttämätöntä ajatella ja tutkia suomalaisessa kulttuurissa – juuri siksi, että maailma ei ole valkoinen.
Muuttuva sukupuoli pohtii outouden ja erilaisuuksien kohtaamista valkoisuuden, sukupuolen ja seksuaalisuuden risteyksissä. Se tutkii rasismia, sukupuolioletuksia, hetero- ja homonormatiivisuutta ja erilaisuutta ylläpitäviä asenteita. Kirja on feministinen ja antirasistinen, yhteiskuntaluokan kysymyksiin tarttuva tutkijan puheenvuoro.
Kirjoittajan artikkelit
Tiedonantaja-festivaali syventyy kuntapolitiikkaan 25. toukokuuta klo 17 alkaen. Katso osallistumislinkit täältä!
Kun Helsingin kaupungin viime vuoden tilinpäätöksen 500 miljoonan euron ylijäämä nousi julkisuuteen, lupasivat vihreät, SDP ja Vasemmistoliitto ohjata ylijäämistä lisää rahaa tämän vuoden toimintaan. Toisin kuitenkin kävi.
- ‹ edellinen
- 16 / 328
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kulttuuri
Kirjallisuuslajina dekkari on voimakas yhteiskunnallisen todellisuuden kommentoija, vaikka kirjallisuus on itsessään myös heijastuma tästä todellisuudesta, kuten kaikki kulutettava kulttuuri. Marxilaisen kirjallisuustieteilijä Robert Tallyn mukaan USAn aloittaman terrorisminvastaisen sodan ja uusliberalismin hegemonisen aseman myötä kirjallisuus- ja kulttuurikritiikki on yleisellä tasolla menettänyt hampaansa
Kesällä luetaan dekkareita. Historiallisesti dekkari- ja jännityskirjallisuus on omannut hyvin vasemmistolaisia ja kommunistisia sävyjä ja tästä ovat monet kirjailijat saaneet myös kärsiä.
Petteri Orpon johtama oikeistohallitus kohtelee kulttuurialaa todella kovalla kädellä. Minja Kosken mielestä hallituksen tekemät leikkaukset kulttuuriin ja muuallekin yhteiskuntaan aiheuttavat suurta surua. Koski löytää silti myös toivon pilkahduksia.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.