Vasemmisto ja Emu eivät mahdu samaan Eurooppaan
Mitä tuo tullessaan vuosi 2013? Tätä yritettiin hahmotella Helsingin Maanantaiklubilla tammikuun alussa. Kristallipallon sijasta tulevaisuuden trendejä tiedusteltiin asiantuntijoilta, tässä tapauksessa Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija Pekka Sauramolta ja Tiedonantaja-lehden päätoimittaja Marko Korvelalta.
Sauramo keskittyi puheenvuorossaan kansainvälisen talouden ja politiikan kehitykseen, sillä Suomenkin taloudellinen kehitys on pitkälle riippuvainen Euroopan ja globaalin tason suhdanteista. Hänen mukaansa talouskriisi on Euroopassa syventynyt sosiaaliseksi ja yhteiskunnalliseksi kriisiksi. Sen pääsyy on harjoitettu virheellinen vyönkiristyspolitiikka, joka jatkuu ja vie euroaluetta taantumaan.
Toistaiseksi vyönkiristyspolitiikan uhreiksi ovat pahiten joutuneet eteläisen Euroopan kriisimaat, mutta Sauramo arvioi, että lähitulevaisuudessa kuripaketteja tulee muihinkin Euroopan maihin. Myös Yhdysvaltojen talouspolitiikan kehitys näyttäisi kulkevan samaan suuntaan.
Ei kriisitöntä vaihtoehtoa
Vyönkiristyspolitiikalla yritetään väkisin pitää euroaluetta kasassa. Tästä hyötyvät Sauramon mukaan ennen kaikkea saksalaiset suuryritykset, jotka hyötyvät tilanteesta.
Sen sijaan Euroopan väestölle euron pelastaminen on merkinnyt sosiaaliturvan ja julkisten palvelujen romuttamista sekä massatyöttömyyttä.
Nyt pitäisi Sauramon mielestä pohtia radikaaleja ratkaisuja: talous- ja rahaliitto Emun purkamista.
– Edistyksellinen vasemmistolainen politiikka ei ole Euroopassa mahdollista, mikäli halutaan pitää kiinni talousliitto Emusta ja eurosta, totesi Sauramo.
Emun purkaminen aiheuttaisi toki valtavia kustannuksia, mutta pitkällä aikavälillä se kannattaisi.
– Ei ole olemassa kriisitöntä vaihtoehtoa. Meidän pitää nyt valita eri kriisien välillä, sanoi Sauramo.
Oikeistolainen puhetapa hallitsee
Marko Korvela pohti omassa puheenvuorossaan politiikassa ja mediassa vellovaa keskustelua, jossa näkyy vahvasti oikeistolainen hegemonia. Korvelan mukaan uusliberalistinen, kilpailukykyä, markkinoita ja kestävyysvajetta korostava puhetapa tulee jatkumaan tänäkin vuonna, mikäli vasemmisto ei ryhdistäydy ja muuta omaa asennettaan.
– Oikeisto on aina pyrkinyt käyttämään uusliberalistista kieltä, mutta nyt myös vasemmisto on valtaosin siirtynyt itse käyttämään samoja termejä. On unohdettu oma kieli, väitti Korvela.
Hänen mukaansa olisi tärkeä pyrkiä pois tilanteesta, jossa oikeisto määrittää paitsi poliittisen keskustelun sisältöä, myös niitä raameja, missä sitä käydään.
Vasemmistolle oma projekti
Pekka Sauramo näki suurena vaarana, että Suomessa lähdetään mukaan vyönkiristyspolitiikkaan. Tässä tilanteessa oma valuutta antaisi enemmän pelivaraa ja haluttaessa mahdollisuuksia toteuttaa omaa, vasemmistolaista politiikkaa.
– Suomessa on todella surullinen tilanne, ellei poliittinen vasemmisto kykene hahmottamaan omaa projektia.
Marko Korvela peräänkuulutti vasemmistolta aitoa kansainvälisyyttä, dialogia, yhteisiä kamppailuja ja oppimista.
– Se edellyttää, että tänä vuonna nähdään suomalainen radikaali vasemmisto, kriittinen ay-liike ja muu liikehdintä osansa eurooppalaista ja globaalia, vahvasti kapitalisminvastaista liikettä ja tehdään sen mukaista politiikkaa, sanoi Korvela.
Talouskasvua vai ei?
Maanantaiklubin keskustelussa nousi esille myös talouskasvu, kasvun välttämättömyys ja degrowth. Moni kyseenalaisti kasvun tavoittelun nykyisessä maailmantilanteessa, missä monet elävät yltäkylläisyydessä ja luonnonvararesurssit asettavat entistä tiukempia rajoituksia.
Pekka Sauramo totesi, että niin kauan kuin elämme kapitalismissa, olemme ikään kuin lentokoneessa. Jos lentokone ei lennä eteenpäin, toisin sanoen talous ei kasva, se syöksyy ja romahtaa, mistä kärsivät ennen muuta työtätekevät ja köyhät.
Kapitalismin logiikka perustuu kasaamiselle kasaamisen vuoksi. Pääomaa ei kiinnosta, mitä tai miten tuotetaan, kunhan sitä kasaa syntyy. Kapitalistisessa kasvussa kasvun vuoksi ei kestävällä kehityksellä ole sijaa.
Sauramon mielestä kestävä talous on välttämättä ei-kapitalistinen. Hän käytti lentokoneen sijasta vertauskuvana helikopteria. Helikopterin ei tarvitse lentää suoraviivaisesti yhteen suuntaan, vaan se voi vapaammin valita suuntaansa – siis taloudessakin olisi enemmän aitoa liikkumavaraa.
Tämä merkitsisi tuotannon painopisteen siirtämistä vaihtoarvoista käyttöarvoihin ja samalla pääoman kasautumislogiikan kumoutumista. Marxin mukaan tämä avaa mahdollisuuksia kasvuun, joka ei samalla merkitse luonnon tai inhimillisen työn riiston kasvua.
Kasvulla ja kasvulla on eroja, joihin kannattaa paneutua tarkemmin.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Teoria
Miksi työväenluokan historiaa käsitellään akateemisesti, mutta harvoin työväen keskuudessa? Tampereen Työväenmuseo Werstaalla järjestetty seminaari paljasti, kuinka Yleisradion ja yliopistojen kulttuurinen perintö kietoutuu tiiviisti poliittiseen vallankäyttöön – mutta samalla etääntyy niistä, joiden elämästä se kertoo. Kun tutkijat puhuvat luokasta, kuka todella kuuntelee? Keskustelu toi esiin ristiriidan: työväenliikkeen analyysi tapahtuu yhä useammin korkeakoulutettujen kesken, samalla kun työläisten ääni jää kuulumattomiin. Aikana, jolloin media ja koulutus ovat jälleen poliittisen paineen alla, on syytä kysyä, kenelle historia kuuluu – ja kuka saa määritellä sen merkityksen.
Näyttivätkö kaikki naistenlehdet samalta 1960–1970-luvuilla – vaikka niiden sanoma palveli eri luokkia? Tamperelaisessa Työväki ja media -seminaarissa dosentti Arja Turunen nosti esiin yllättävän havainnon: vaikka suomalaiset naistenlehdet olivat ideologisesti kaukana toisistaan, niiden ulkoasu muistutti toisiaan hämmentävän paljon. Vasemmistolainen Uusi Nainen vaati rakenteellisia uudistuksia työväenluokan naisten aseman parantamiseksi, kun taas porvarillinen Suomen Nainen puolusti perinteisiä rooleja ja yksilön vastuuta. Kaupallinen Me Naiset liukui näiden välillä, myyden tasa-arvoa muodin ja kulutuksen kautta. Turusen puheenvuoro osoitti, että lehdet eivät olleet vain viihdettä – ne olivat luokkien välinen taistelutanner, jossa työväen ääni kamppaili näkyvyydestä pääoman hallitsemassa julkisuudessa. Kun nykykeskustelu tasa-arvosta ja oikeudesta itse määritellä oma sukupuoli käy yhä kiivaampana, on aika kysyä: kenen ääni kuuluu, ja kenen kokemukset eivät pääse lehtien sivuille?
Karl Marx -seura kokosi huhtikuisella Kirjan talolla Helsingissä seminaarissaan nimekkään joukon tutkijoita ja vasemmistolaisia ajattelijoita pohtimaan kysymystä, joka ei ole vain historiallinen: miten Seppo Toiviaisen perintö haastaa nykyvasemmiston ja ajattelun kenttää? Keskustelu sai lisävauhtia Lauri Hokkasen kirjasta Kommunismin teloitettu unelma – Seppo Toiviaisen elämä ja tragedia (Docendo, 2024), joka pyrkii kuvaamaan Toiviaista murheellisen kohtalon miehenä.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.