Kulttuuri- ja tapahtuma-alan Mitta on täysi! -mielenilmaus täyttää eduskuntatalon edustan Helsingissä 3.6.2021 klo 12–14. Mielenilmauksessa luovutetaan eduskuntaryhmille luovien alojen vaatimukset yhteisenä julkilausumana.
Vasemmistoliiton puoluehallitus: HX-hävittäjähankkeen lykkäysmahdollisuus selvitettävä
Vasemmistoliiton puoluehallitus katsoi linjauksessaan 7.9.2020, että Suomen hallituksen on harkittava uudestaan, miten HX-hanke maan ilmavoimien nykyisten hävittäjien korvaamiseksi toteutetaan. Koronakriisin vuoksi Suomen bruttokansantuote on supistunut jo rajusti.
– Vasemmistoliitto korostaa, että HX-hankkeen budjettiin on suhtauduttava kuten kaikkiin muihinkin valtion menoihin. Kun kuntien talous on selvästi heikentynyt ja erityisesti sosiaali- ja terveydenhuolto ja koulutus kamppailevat jatkuvasti liian vähäisten resurssien kanssa, on myös puolustusmenojen suhteen on oltava tarkkana.
Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) heinäkuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan 53 prosenttia suomalaisista kannattaa ja 23 prosenttia hyväksyy hävittäjähankintojen lykkäämisen julkisen talouden vakauttamis- ja sopeuttamistoimenpiteenä. Vain 17 prosenttia suomalaisista ei hyväksyisi tällaista ratkaisua.
– Vasemmistoliiton puoluehallitus katsoo, että HX-hankkeen osana tehtävän lentokonehankinnan kokonaiskustannusten on vastattava koronakriisin jälkeisen valtiontalouden asettamaa kehystä. Lisäksi on selvitettävä, onko mahdollista lykätä hanketta.
Rauhanliike vaatii koko HX-hävittäjähankinnan uudelleenarvioimista muun muassa kansalaisaloitteella ja miljardien ohjaamista hyötykäyttöön -kampanjalla. Asiasta käytäneen kansalaiskeskustelua myös tulevassa budjettiriihimielenosoituksessa 14.9. Säätytalolla.
Tilaa Tiedonantaja ja saat radikaalin vasemmistolaisen äänen kotiisi kerran kuukaudessa ja/tai koko lehden diginä myös verkossa! |
Kirjoittajan artikkelit
Suomen kunnissa päättävät tällä hetkellä ihmiset, joiden tulot ovat keskimääräistä kansalaista isommat. Viime kuntavaaleissa valituiksi tulleista noin 28 prosenttia kuului ylimpään tulokymmenykseen.
Ennakkoäänestys kuntavaaleissa alkaa tänään. Ennakkoon voi äänestää 26.5.–8.6.2021 ja äänestyspaikkoja on 930 kappaletta. SKP:n listoilla on ehdokkaita 22:ssa eri kunnassa. Katso kaikki ehdokkaat täältä.
- ‹ edellinen
- 48 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
527 valtuutettua ja varavaltuutettua ei ole ilmoittanut vaalirahoitustaan määräajassa. VTV uhkaa poliitikkoja nyt 7000 euron sakolla. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan ilmiö on toistuva ja huolestuttava. Kyse ei ole pelkästä unohtamisesta vaan vallan piilottamisesta. Demokratia tarvitsee läpinäkyvyyttä – ei hiljaisuutta.
Orpo-Purran hallituksen yleistukiesitys ei ole pelkkä hallinnollinen uudistus – se on ideologinen siirto, joka murentaa yksilön sosiaaliturvaoikeuden. SKP:n SOTE-ryhmän lausunto ja Riitta Tynjän haastattelu paljastavat, miten tarveharkinta, karenssit ja leikkaukset osuvat erityisesti nuoriin ja heikommassa asemassa oleviin. 1500 euron perusturva ei ole utopia, vaan ihmisarvoa kunnioittava vaihtoehto. Tämä juttu kutsuu lukijan näkemään kapitalismin läpi ja kuvittelemaan toisin.
Suojaosan poisto työttömyysturvasta on ajanut monet osa-aikatyötä tehneet työttömyyteen. YTK:n kysely paljastaa, kuinka kapitalismin rakenteet ohjaavat työväenluokan valintoja. Työn vastaanottaminen ei ole enää kannattavaa, ellei se ole kokoaikaista – ja sitä ei aina ole tarjolla. Tämä on kertomus vallasta, vaihtoehdoista ja yhteiskuntaluokkien ristiriidasta.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.