Verilöyly ei unohdu

21.09.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 34/2007

Syyskuun puoliväli vuonna 1982. Israelin armeija on miehittänyt Libanonia muutaman kuukauden ajan tarkoituksenaan tuhota PLO:n tukikohdat alueelta. Selkkaus päättyy tulitaukoon, PLO:n johtaja Jasser Arafat poistuu alueelta ja saa lupauksen, että kansainvälinen rauhanturvajoukko suojaa alueelle jääviä siviilejä.


Lupausta ei koskaan täytetä.


15. syyskuuta Israelin joukot saapuvat Libanonin pääkaupunkiin Beirutiin ja saartavat sekä Shatillan pakolaisleirin sekä tiheästi asutun Sabran kaupunginosan leirin vieressä. Israelin puolustusministerin Ariel Sharonin mukaan alueella piileksii 2 000 vaarallista terroristia, jotka on kukistettava. Armeija aloittaa raskaan tykistötulen kohti siviilien kansoittamaa pakolaisleiriä ja kaupungiosaa.


Sharon päättää jättää likaisen työn libanonilaiselle äärioikeistolaiselle kristittyjen militanttijoukolle, joka tunnetaan falangistien nimellä. Syyskuun 16. päivän iltana Israelin armeija päästää tämän itse kouluttamansa iskujoukon Sabran ja Shatillan alueelle. Seuraa puolitoista vuorokautta kestänyt terrori: joukkomurhia, raiskauksia ja kidutusta. Uhreiksi joutuu palestiinalaisten lisäksi suuri määrä libanonilaisia sekä syyrialaisia, egyptiläisiä, bangladeshilaisia ja pakistanilaisia siirtotyöläisiä. Tappajat eivät tehneet eroa kansallisuuden, sukupuolen tai iän suhteen.


Verilöyly kestää 18. syyskuuta klo 13:een asti.


Vaikka hyökkääjät olivatkin libanonilaisesta ääriryhmästä, on Israel vastuussa verilöylystä. Sharonin joukot päästivät hyökkääjät armeijan saartamalle alueelle, tarjosivat tykistötukea ja ampuivat valoraketteja, jotta hyökkääjien oli helpompi toimia pimeässä. Sharon on myös ollut täysin tietoinen siitä, mitä Sabrassa ja Shatillassa tapahtuu. Israelin armeija ei silti tehnyt elettäkään estääkseen siivilien joukkomurhaa.




Sotarikoksia ei saa unohtaa



Syyskuun puoliväli vuonna 2007. On syksyinen sadepäivä Helsingissä, reilun 3 000 kilometrin päässä Beirutista. Joukko ihmisiä muodostaa Suurkirkon portaille pitkistä punaisista kankaista muistomerkkiä. Kankaista muodostuu luku 3 500, mikä on Sabran ja Shatillan verilöylyissä surmansa saaneiden arvioitu lukumäärä.


Joukko asettuu makaamaan hiljaa, paikallaan ja liikkumatta märille kiviportaille, verenpunaisten kankaiden viereen, kuka mihinkin asentoon, kuin ruumiit. Viidentoista minuutin hiljaisen hetken jälkeen ihmiset nousevat omin voimin ylös, toisin kuin Sabrassa ja Shatillassa vain neljännesvuosisata aiemmin.


Operaation taustalla ovat PAND – Taiteilijat Rauhan Puolesta sekä Psykologien Sosiaalinen Vastuu PSV, jotka haluavat muistuttaa meitä palestiinalaisten vuosikymmeniä kestäneestä kärsimyshistoriasta, joka jatkuu yhä tänäkin päivänä.


Psykologi Sirkku Kivistö on juuri palannut Libanonista, missä hän tutustui PSV:n Libanon-projektin puitteissa muun muassa Shatillan pakolaisleirin nykypäivän arkeen. Verilöylyn muisto tuntuu alueella vahvana. Moni kysyy, minkä takia Ariel Sharon pääsee joukkomurhasta kuin koira veräjästä. Israel ei ole edelleenkään joutunut minkäänlaiseen vastuuseen Sabran ja Shatillan rikoksista.


– Selvittämättömiä sotarikoksia ei saa sivuuttaa. Kansainvälinen yhteisö menettää moraalinsa, jos se antaa rikosten hautautua historiaan, pohtii Kivistö.


Hän esittelee palestiinalaislasten tekemiä sarjakuvia, joissa lapset kertovat oman näkemyksensä siitä, mitä Sabrassa ja Shatillassa tapahtui 25 vuotta sitten. Sarjakuvat ovat Beit Atfal Assumoud (BAS) -järjestön ja suomalaisten sarjakuvapiirtäjien pari vuotta sitten yhteistyössä järjestämän piirustuskurssin tulosta.


Kivistö kertoo, että Libanonin pakolaisleireillä vierailu on raskasta. Hän ihmettelee, miksi tilanteen annetaan edelleen jatkua.


Ainoa keino parantaa Libanonin pakolaisten ja koko Palestiinan tilannetta sekä estää Sabran ja Shatillan kaltaisten joukkomurhien toistuminen on tilanteen tiedostaminen ja määrätietoinen toimiminen rauhan puolesta.



MARKO KORVELA



* LISÄÄ AIHEESTA:


>>www.pand.fi


>>www.vastuu.fi


>>Pelkoja ja toiveita - Palestiinalaisten lasten piirustuksia Libanonista. Näyttely Kallion kirjastossa, 29. syyskuuta saakka, osoite Viides linja 11, Helsinki. Näyttelyn järjestävät Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry, Maailman Sarjakuvat ry ja Arabikansojen ystävyysseura ry.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli