Vihreän kapitalismin kupla

Perun ilmastokokous kiinnitti jälleen maailman huomion uhkaavaan ilmastokriisiin – ainakin hetkiseksi. Liman neuvotteluihin osallistuvien maiden tavoitteena on päästä yhteisymmärrykseen vuonna 2015 Pariisissa hyväksyttävän ilmastosopimuksen keskeisistä sisällöistä.

Kuten aiemmin, neuvotteluja leimaa tietty jakomielisyys. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n raporteista on luettavissa järkyttäviä asioita – maailma, joka on elinkelvoton suurelle osaa ihmiskuntaa. Jo nyt meren alle jäävissä saarivaltioissa keskustellaan koko väestön siirtämisistä.

Toisaalta esitetyt ratkaisuehdotukset ovat hyvin konservatiivisia: kapitalismi halutaan ohjata hellästi uuteen suuntaan. IPCC ajaa edelleen päästökauppaa, jossa ilmastokriisistä päästään markkinamekanismeilla. Sen sijaan, että maailmaa kohti jyrkännettä ajava toiminta estettäisiin, halutaan sille vain laittaa hieman kalliimpi hintalappu.

Ilmastoteatteria

Positiivisena askeleena ilmastoneuvotteluissa on pidetty Yhdysvaltojen ja Kiinan keskenään solmimaa sopimusta, jossa maat näennäisesti sitoutuvat päästövähennyksiin – mutta USA:ssa vasta kymmenen vuoden ja Kiinassa 15 vuoden päästä.

Käytännössä sopimus siis tarkoittaa päästöjen lisäämistä tilanteessa, jossa niitä pitäisi tuntuvasti leikata.

Tutkija Olli Tammilehto on todennut meidän elävän maailmassa, jossa maailmanloppu on helpommin kuviteltavissa kuin kapitalismin loppu. Hyvin tätä kuvaa kokoomuslaisen ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasosen suhtautuminen asiaan. Hänelle ilmastonmuutos ei näyttäydy uhkana, vaan "maailman suurimpana bisnesmahdollisuutena".

Ympäristöaktivisti Hannu Hyvönen näkee nyt harjoitetun ilmastopolitiikan teatterina, jolla ei ole juuri käytännön vaikutusta ilmastonmuutokseen – tai mihinkään muuhunkaan.

– Nykyisessä ilmastomoraliteetissa yritetään estää vanhan maailman tuhoutuminen. Se on torjuntataistelua, jolla peitellään sitä faktaa, että koko öljyteollisen ajan loppu on tulossa.

Hyvösestä ollaan tilanteessa, jossa koko ihmiskunnan voimavarat pitäisi suunnata fossiilisista polttoaineista riippumattoman talouden rakentamiseen. Ilmastonmuutoksen torjunta tulee siinä sivussa.

Mielipidettä puoltavat suomalaiset ympäristö- ja kehitysjärjestöt, jotka marraskuun lopulla iskivät pöytään kovan esityksen: ilmastokokouksessa on vaadittava täydellistä fossiilisten polttoaineiden käytöstä luopumista vuoteen 2050 mennessä.

Mutta onko kapitalismin puitteissa ylipäätään mahdollista lähteä rakentamaan uutta, fossiileista vapaata kulttuuria?

Öljyimperialismin aika

Vihreää kapitalismia on kiistatta olemassa. Niin sanotun cleantechin, puhtaiden teknologioiden tuotannon, kerrotaan olevan maailmanlaajuisesti jo 1600 miljardin euron liiketoimintaa.

Nykyisen globaalikapitalismin materiaalinen pohja on kuitenkin jossain muualla, painottaa Hannu Hyvönen. Hänestä maailma elää öljyimperialismin aikakautta.

– Nykykapitalismi on käytännössä yhtä kuin öljy. Suurin osa työstä ja arvosta syntyy fossiilisen energian avulla.

Sitä kautta maailmaa hallitsee öljyimperialistinen klusteri, johon liittyvät öljy-yhtiöt, raskas teollisuus, bensa- ja polttomoottoribisnes sekä aseteollisuus. Yhdessä niillä on valtava voima.

Asiantuntijoiden arvioiden mukaan arviolta 80 % fossiilisista polttoaineista – arvoltaan lähes 20 biljoonaa dollaria – on jätettävä niille sijoilleen, jotta ilmastotavoitteisiin päästäisiin. YK:n ympäristöohjelma UNEP:n mukaan ilmastokatastrofin välttämiseksi vuoteen 2050 mennessä tarvittaisiin vähintään globaalien päästöjen puolittuminen nykytasosta. Maailman suurimpien yhtiöiden tulisi siis luopua biljoonien dollarien tuotoista.

Suomen historian pahimman ympäristörikoksen, Talvivaaran kaivoksen kanssa kamppaillut Hyvönen ei usko, että voitontavoitteluun perustuvan kapitalismin puitteissa on mahdollista rakentaa järkevää yhteiskuntaa.

Hän muistuttaa, ettei kyse ei ole "vain" ilmastosta, vaan koko biosfääristä. Käynnissä on vesistöjen, maaperän, sademetsien ja valtamerien hävitys ja eliölajien joukkotuho.

– Itsessään tämä lopputulos osoittaa sen, että kapitalismi ei toimi. Jos halutaan rakentaa uutta, fossiilisista vapaata maailmaa, se on oltava jotain muuta.

Degrowth ja regrowth

Hannu Hyvösestä luonnonvarojen järkevä käyttö puhuu sosialistisen talouden puolesta. Toisaalta helposti käytettävän energian harha leimasi myös menneiden aikojen sosialistisia järjestelmiä.

Poikkeuksena voi pitää 90-luvun Kuuba, joka Neuvostoliiton öljytoimitusten tyrehdyttyä pystyi siirtymään ekologisesti kestävään malliin. Hyvönen arvioi koko maailman joutuvan ennemmin tai myöhemmin saman tilanteen ääreen.

Se tulee tarkoittamaan koko globaalin kapitalismin romahdusta.

– Kun koko struktuuri on rakennettu jatkuvan kasvun varaan, ei näytä mahdolliselta että se kestää tällaista pitkittyvää stagnaatiota.

Kysymys kuuluu, millä tavalla kaatuva maailmantalous otetaan haltuun. Ympäristöliikkeessä on nostettu esiin ajatus degrowthista, hallitusta talouslaskusta.

– Kun ymmärretään, että koko maailmaa pyörittävä öljyresurssi on loppumassa, se pakottaa meidät tähän suuntaan. Se on jo itsessään degrowthia.

Hyvösestä siinä mennään helposti hakoteille, että kuvitellaan kaiken olevan yhtä alasajoa.

– Ei se niin ole. Samanaikaisesti pitää olla regrowthia, jossa syntyy se uusi, öljyn jälkeinen talous.

Aktivisti hämmästelee, miksei tällainen ajattelu näy yhteiskunnallisessa keskustelussa. Vaihtoehtoisen talouden kehittämiseen ei juuri suunnata resursseja, tutkimusta tai rahoitusta.

– Vihreät eivät ole luoneet yhtään ainutta öljyn jälkeisen talouden projektia tähän maahan, vaikka ovat olleet hallituksessa.

Sen sijaan keskitytään etsimään taloudellista kasvua mistä hyvänsä. Esimerkiksi Talvivaaraa perusteltiin uusilla työpaikoilla. Stop Talvivaara -liike arvioi kaivoksen hintalapuksi ympäristötuhoineen 1500 miljoonaa.

Montakohan työpaikkaa sellaisella rahalla olisi luotu uusiutuvan talouden alalle?

Hajautettua vertaistuotantoa

Kapitalismi on järjestelmänä ristiriitainen: toisaalta se on tuotannon anarkiaa, toisaalta  hyvin hierarkkinen ja autoritäärinen, jopa keskusjohtoinen järjestelmä. Tuotantoketjut katoavat kauas ihmisten lähiympäristöstä.

Hyvösestä tulevan uuden talouden olisi väistämättä oltava desentralistinen, hajasijoitettu tuotantotapa.

– Vielä 50-luvulla Suomessa oli hyvin hajautettu infrastruktuuri. Meillä oli kylämeijerit, postit ja palvelut, sekä koko maan kattava paikallisjunaverkosto. Tämä maa toimi silloin hyvin.

Kaivosaktivistin visio ei kuitenkaan ole primitivististä paluuta menneeseen, vaan perustuu kehittyneen pienteknologian hyödyntämiseen. Siinä missä tehokas sarjatuotanto vaati aiemmin suuria yksiköitä, nyt tuotanto on skaalattavissa takaisin ihmisiä lähelle.

– Suurten tuotantolaitosten sijaan nykyteknologialla on kuviteltavissa jopa pieniä paperitehtaita.

Ajatus ei ole kaukana niin sanotusta commons-ajattelusta – vertaistuotannosta, jossa tuottajat ovat keskenään tasa-arvoisessa asemassa. Siinä yksityisen pääoman kasaaminen pyritään korvaamaan yhteisresurssien kartuttamisella.

– Tarvitaan uusi teollinen vallankumous, jossa ihmiset siirtyvät oman mittakaavan tuotantoon ja itsehallintoon, verkostoitumiseen ylhäältä sanellun suurtuotannon sijaan. Tullaan kohti osuuskuntien taloutta.

Aineettoman tuotannon piirissä tällaisia malleja on jo käytössä. Vertaistuotannon malleja tutkivan P2P-säätiön perustaja Michel Bauwens on kuvaillut uudenlaista tuotantojärjestelmää, jossa kuka tahansa voi olla tuottaja ja kaikki, joilla on pääsy verkostoon, saavat resurssit käyttöönsä.

– Tämä uuden talouden rakentuminen, se on käynnissä yhteiskunnan pinnan alla. Verkostoitunut kulttuuri on jo olemassa, nykyinen systeemimme ei vain anna sen toteutua, arvioi Hyvönen.

Vastassa ovat olemassaolevat kapitalistiset korporaatiot, instituutiot ja rakenteet.

– Kysymys kuuluu, voidaanko uuden maailman rakentamisen tarve nähdä hieman aikaisemmin kuin viimeisen pakon edessä?