Sotimiseen valmistautuminen

Kun yhdysvaltalaiset ja Naton sotilaat ja sotakalusto (hävittäjälentokoneet, panssariajoneuvot, maihinnousuveneet) tulevat Suomen maaperälle ja aluevesille, on syytä puhua asioista oikeilla nimillään. Näissä sotaharjoituksissa on kyse valmistautumisesta aseelliseen yhteenottoon Venäjän kanssa. Tällainen on myös viesti itänaapurillemme. Sen on vahvistanut amerikkalainen kenraalikin.

Tarkoitus on harjoitella maihinnousua Hankoniemeen. Vuonna 1918 tehtiin maihinnousu Hankoniemelle saksalaisten sotajoukkojen toimesta. Tuolloin punakaartilaiset taistelivat urhoollisesti saksalaisia maahantunkeutujia vastaan Suomen itsemääräämisoikeuden ja vapauden puolesta. Saksalaisten sotajoukkojen ajaminen pois Suomesta 1940-luvun puolessavälissä aiheutti tuhoisaa jälkeä ja vaati suomalaisten ihmisuhreja.

Kun Suomessa on jatkuvasti keskusteltu maamme "rähmällään olosta" idänsuuntaan, voisi nyt kohtuuden nimissä katsoa, kuinka syvästä kumarruksesta olikaan kyse verrattuna esimerkiksi nykyiseen EU-jäsenyyteen ja Nato-yhteistyöhön:

1. Suomea ei vaadittu liittymään Neuvostoliittoon, jotta vaikutettaisiin meitä koskeviin päätöksiin.

2. Ei vaadittu markasta luopumista ja ruplan käyttöönottoa Suomessa. Ei siirrytty punakantisiin passeihin.

3. Neuvostoliitto ei vaatinut talousjärjestelmäänsä Suomeen.

4. Neuvostoliitto ei vaatinut Suomen lainsäädännön ja asejärjestelmiemme sopeuttamista omaansa.

5. Suomi ei liittynyt Varsovan liiton ulkojäseneksi.

6. Yhteiset sotaharjoitukset Neuvostoliiton kanssa eivät tulleet kysymykseenkään.

Paradoksaalista on se, että kuvitelluista ja paisutelluista Venäjän peloista johtuva suuntautuminen läntiseen sotilaallis-poliittiseen yhteistyöhön luo juuri sen ainoan hypoteettisen mahdollisuuden, missä uhka idästä saattaisi muodostua todella reaaliseksi.

Suomea omana yksikkönään ei Venäjä pelkää, mutta jos se kokisi lännen uhkaavan sitä ja erityisesti Itämeren ja Suomen kautta Pietarin suurkaupunkia on tilanne toinen. Naton etuvartioasemana Suomi olisi Venäjän näkökulmasta aivan toisessa kategoriassa.

Pääministeri Paavo Lipponen totesi osuvasti (Helsingin Sanomat 17.4.1994): "Natoon juokseminen on kuin omaan nilkkaan potkimista, provosoimista. Siitä olisi vain seurauksena, että naapurissakin alkaisi liikenne, ei siviili - vaan tämä muu liikenne vilkastua. Sen jälkeen täällä ei kenties enää muita kävisikään kuin sotilaita."

Paasikivi painotti historian kokemuksen pohjalta, että Suomen on saatava päättää itse Venäjän-politiikastaan. Idänsuunnan turvallisuuspolitiikkaa ei pidä mennä luovuttamaan Suomen ulkopuolelle. Suomen on huomioitava Venäjän legitiimit turvallisuusintressit etenkin Pietarin suunnalla ja Itämeren alueella eikä pidä luovuttaa maaperäänsä astinlaudaksi Venäjää vastaan. Suomen ei pidä antautua suurvaltojen eturistiriitojen taistelutantereeksi. Ystävät on syytä hankkia läheltä ja viholliset kaukaa.