Systeeminvartija

25.10.2018 - 11:30
(updated: 24.03.2019 - 11:33)

Poliisi ajaa sinisellä autolla
Poliisilla on pillit katolla
Poliisi pamputtaa kumisella pampulla
Poliisi uhkaa ihmisiä putkalla

Näin kirjoitti 70-luvun lopulla Eppu Normaalin lahjakas biisintekijä, Pantse Syrjä. Sama mies tuomittiin taannoin oikeudessa perheväkivallasta. Hän oli toistuvasti pahoinpidellyt vaimoaan viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Vaimo painoi asian useimmiten villasella. Kerran soitti poliisit paikalle, ja sen jälkeen uudestaan asemalle perään, että ei tarvitse tullakaan, mies sammui jo sohvalle.

Systeeminvartija se poliisin on työ
Poliisi hippejä pampulla lyö

Tämän systeemin vartijaksi ei poliisia tarvittu. Pantse itse hoiti homman. Hän toisinsi niitä vanhoja sortavia rakenteita, joista Eput ironisesti lauloivat. Tämä teksti on Mikko Saarelan käsialaa:

Työttömyys, viina, kirves ja perhe
Lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe
Tämä tuhansien murheellisten laulujen maa

Muu bändi tuli tietenkin oikeudenkäyntiin, ja tuki tietysti jäsentään. Pantse Syrjä tietysti kiisti väitteet perheväkivallasta. Väitti, että vaimo panettelee. Tietysti. Lääkärinlausunnot vammoista Syrjä kuittasi vähättelemällä niitä. Ilmeisesti miestä ei hävetä lainkaan.

***

Miksikö kirjoitan tästä Tiedonantajaan? Koska minua kiinnostaa, kuka on systeemin vartija. Minua kiinnostaa, miten sorto toimii, ja miten sitä vastaan taistellaan.

Pantse syrjän vaimo alistui vuosikausien ajan. Miksi? Hän itse kertoi, ettei halunnut tehdä asiasta numeroa, ja että olisi hävettänyt jos pienellä kylällä olisi asia tullut ilmi. Olisivatko ihmiset uskoneet? Useimmat suomalaiset eivät halua ajatella suosikkiyhtyeensä kitaristin olevan vaimonhakkaaja.

Joskus vääryys on huutava, ja sitä vastaan on helppo taistella. Mutta usein on helpompi jättää asia sikseen. Netflixissä pyörivässä stand-up-esitys Nanetessa sateenkaariväestöön kuuluva stand-up -koomikko Hannah Gadsby kertoo, miten hän teki kohtaamastaan häirinnästä vitsejä, mutta jätti puolet tarinasta kertomatta. Ei siksi, että joku olisi häntä estänyt, vaan siksi, että valtaväestöstä koostuva yleisö ei olisi uskonut juttuja todeksi.

Ilmiöksi noussut show on niin vavahduttava juuri siksi, että se ei oikeastaan kerro päähenkilöstään Hannahista. Se kertoo ihmisten enemmistöstä, joka kieltäytyy näkemästä, mitä tapahtuu suoraan heidän silmiensä alla.

On mukavaa ajaa sinisellä autolla
Mukavaa pamputtaa kumisella pampulla

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tekijä

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.