Alkuperäinen kirjoittaja: Markku Huhtala
Jokaiselle kommunistille varsin tuttuja sanoja ja käsitteitä.
Miksi miksi on miksi?
Nekin ovat vielä jokseenkin käsitettäviä.
Mutta miksi se miksi ei muutu miksikään, muuksi?
Se on jo hankalampaa.
Miksi, on kysymys…yleensä.
Tai minkä takia, on etumologisesti hieman laveampi kysymys, miksistä.
Kommunistille varsin tavallinen asetelma sekin.
Tampereella ihan varsin tavallinen.
Mutta mitä ne sisältää, tai mitä niillä halutaan?
Kysymysten asettelu ja aika.
Siinä ne.
Mitä haluan sanoa?
Keskustelun avauksen varsin keskeinen kysymys on aina miksi.
Sitä vastaavaa on minkä takia…
ja vastaus on, sen takia.
Marxismi-Leninismi ei olisi syntynyt koskaan, ellei olisi asetettu mitään kyseenalaiseksi.
Yhteiskuntajärjestys joka oli vasta juuri syntynyt/kehittynyt, jos sitä ei olisi välittömästi tutkittu, ellei olisi reagoitu, ei Marxismi-Leninismiä oli edes syntynytkään.
Tai Leninismi 1800 luvulla olisi harhauttamista.
Luonnollista kehittymistä ja kehittämistä 1900 luvulla kyllä.
Palaan otsikkoon, teesi, on väite, antiteesi on vastaväite, synteesi…voisi olla kompromissi.
Miten me voisimme toimia teorian käytäntöön vieneinä juuri täten?
Nyt…emme toimi näin. Kommunistit.
Tai jos olen väärässä…olisi hyvä kun edes ensimmäisen kerran…keskustellaan…
Avoin keskustelu rakentaa…ei muu…
Alkuperäinen kirjoittaja: Markku Huhtala
Jokaiselle kommunistille varsin tuttuja sanoja ja käsitteitä.
Miksi miksi on miksi?
Nekin ovat vielä jokseenkin käsitettäviä.
Mutta miksi se miksi ei muutu miksikään, muuksi?
Se on jo hankalampaa.
Miksi, on kysymys…yleensä.
Tai minkä takia, on etumologisesti hieman laveampi kysymys, miksistä.
Kommunistille varsin tavallinen asetelma sekin.
Tampereella ihan varsin tavallinen.
Mutta mitä ne sisältää, tai mitä niillä halutaan?
Kysymysten asettelu ja aika.
Siinä ne.
Mitä haluan sanoa?
Keskustelun avauksen varsin keskeinen kysymys on aina miksi.
Sitä vastaavaa on minkä takia…
ja vastaus on, sen takia.
Marxismi-Leninismi ei olisi syntynyt koskaan, ellei olisi asetettu mitään kyseenalaiseksi.
Yhteiskuntajärjestys joka oli vasta juuri syntynyt/kehittynyt, jos sitä ei olisi välittömästi tutkittu, ellei olisi reagoitu, ei Marxismi-Leninismiä oli edes syntynytkään.
Tai Leninismi 1800 luvulla olisi harhauttamista.
Luonnollista kehittymistä ja kehittämistä 1900 luvulla kyllä.
Palaan otsikkoon, teesi, on väite, antiteesi on vastaväite, synteesi…voisi olla kompromissi.
Miten me voisimme toimia teorian käytäntöön vieneinä juuri täten?
Nyt…emme toimi näin. Kommunistit.
Tai jos olen väärässä…olisi hyvä kun edes ensimmäisen kerran…keskustellaan…
Avoin keskustelu rakentaa…ei muu…
Alkuperäinen kirjoittaja: PSillanpää
Markku Huhtala, tuohon sinun edellä "vuodattamaasi" voisin sanoa vain, että kommunisteilla on kauniita ajatuksia, mutta niiden toteuttaminen on mennyt aivan poskelleen, vai voitko kertoa yhdenkin maan/valtion missä nämä "teesit, antiteesit ja jopa synteesi" ovat tuottaneet jotain hyvää tavallisille kansalaisille?
Tuo sanontasi "antiteesi" voisi olla oppina meidän Vasemmisto liittolaisille, jotka lähtivät karkuun Hallituksesta peläten persuuksen kastuvan huonon päätöksen mukana!
Vihreille voisi sanoa samaa, ei kaikki suomalaiset (majoriteetti) halua palata ruuanlaitossan kolmen kiven keittiöön!
Alkuperäinen kirjoittaja: Markku Huhtala
PSillanpää:
Aivan samoin voisimme kysyä, missä maassa maailmassa kapitalismi on toiminut?
Ei sekään ole toimivuuttaan osoittanut.
Se on ollut paras ja toimivin järjestelmä orja- ja feodaali yhteiskuntajärjestelmien jälkeen.
Miksi nämä yhteiskuntajärjestelmät ovat vallankumousten kautta kaatuneet, ja vaihtuneet kehittyneempään yhteiskuntaan?
Näissä yhteiskunnissa ja vallankumousten kautta kehittyneempiin, on kyse ollut aina tuotantotavan muutoksesta.
kapitalismi on ollut kaikkein kehittynein yhteiskunta, vapain ja demokraattisin sekä kaikkein tehokkain, tuotantotapana verrattomin.
Kaikissa aiemmissa yhteiskunnissa on aina valtaapitävät olleet aivan varmoja oman valtansa pysyvyydestä, suorataan ikuiselta.
Kehittyneemmät tuotantovoimat ovat aina vallankumousten kautta muuttaneet yhteiskunnan, sen tuotannon ja vallan kehittyneempään.
Miksi kapitalismi olisi pysyvä?
Miksi kapitalismi olisi se viimeinen ja ikuinen yhteiskuntajärjestelmä?
Minusta kehitys menee eteenpäin, vääjäämättä.
Tuotantovoimat kehittyvät, ja tuotantotapa muuttuu esteeksi tuotantovoimien kehittymiselle.
Niin on ollut, miksi se ei olsii sitä kapitalismista eteenpäinkin.
Seuraava, kehittyneempi yhteiskuntajärjestelmä on sosialismi, kapitalismin jälkeen.
Se tarkoittaa sitä, että tuotantovoimat ottavat tuotantovälineet kontrolliinsa.
Valtio ei enää olekaan tuotantovälineiden yksityisten omistajien väline omalle vallalleen.
Valtion rooli muuttuu sosialismissa.
Lopulta yhteiskunnan kehittyessä, valtion rooli, tai oikeataan tarve lakkaa olemasta.
Lenin sanoi tätä valtion kuoleutumiseksi.
Yhteiskunnan kehittyessä, valtiolla ei ole enää roolia, joka sillä on vielä sosialismin esiasteilla, väkivaltakoneistona, joka valtio on kapitalismissakin ollut.
Siis kysyn, millä perusteilla kapitalismi olisi kaiken jälkeen se viimeisin ja ikuinen yhteiskuntajärjestelmä?
Minä en sellaisia perusteita näe.
Alkuperäinen kirjoittaja: PSillanpää
Markku Huhtala, sano näiden kahden järjestelmän korvaavaksi parempi järjestelmä. Sosialismi on, kuten olen aiemminkin sanonut teoriassa hyvä järjestelmä, mutta ihmisen raadollisuus ja oman edun tavoittelu tekee siitä systeemin, missä toisinajattelijat ammutaan tai laitetaan koulutukseen vankiloihin. Onko hyvä? Vapaa kapitalistinen demokratia turvaa yksilön turvallisuuden, ajatusten vapauden ja mahdollisuuden yrittää parempaa. On silläkin ongelmansa, mutta voitaa se sosialismin 10-0. Markku nyt voit yrittää.
Alkuperäinen kirjoittaja: Markku Huhtala
Se on sinun oma mielipiteesi.
Olen täysin vastakkaista mielipidettä.
Sosialismi on osoittanut toimivuutensa, kovan kapitalismin puristuksessa, jatkuvan sisäisen ja ulkoisen sabotoinnin ympäröimänä.
Sosialismi osoitti, että yhteiskunnan toimivuuteen ei tarvita yksityistä omistusta.
Se mistä syytät sosialismia, sananvapaudesta ja vapaudesta yleensä, on kapitalismissa vakavia puutteista ihmisoikeuksia saralla, ollut aina.
kapitalismi ei ole ollut koskaan vapaata eikä demokratiaa.
Demokratia tarkoittaa kansanvaltaa, jota kapitalismi ei todellakaan ole...ollut koskaan.
Jopa on ahtaat sinun raamit käsittää sosialismin ja kapitalismin ero.
Mietihän nyt:
Kapitalismissa tuotanto perustuu yksityiseen omistukseen.
Sillä ei ole mitään tekemistä demokratian kanssa, ei sitten mitään.
Sosialismissa tuotanto perustuu yhteiskunnalliseen omistukseen.
Se on demokratiaa.
Se että porvaristo syyttää sosialismia demokratian puutteesta, johtuu juuri porvariston näkemyksestä, tuotantotavasta sosialismissa.
Porvariston mielestä kun se ei ole demokratiaa.
Porvaristolla kapitalismissa on suunnattomat varat käydä sotia, sabotoida, käydä informaatiosotaa ym.
...ja nimenomaan sosialismia vastaan.
Kaikilla rintamilla.
Juuri ympäröivä kapitalismi on sulkenut sosialistiset maat, ei sosialistiset maat itse.
Sulkeminen ei ole ollut eikä ole sosialismia, vaan seurausta kap.maiden toimista.
Tämä on toki aiheuttanut sos.maiden sisällä erilaisia ilmiöitä ja ongelmia.
Mutta samalla, sos.maiden sisällä olevien porvariston käsiin aseita omien etujensa ajamiseksi.
Neuvostoliitossakin oli koko ajan porvaristo, joka teki kaikkensa saadakseen etunsa takaisin, tai ylipäätään yksityisiä etuja, jotka Neuvostoliiton hajottamisen jälkeen voimme hyvin nähdä.
Alkuperäinen kirjoittaja: Taina Hollo
Markku, puhut hämmästyttäviä Neuvostoliiton "porvaristosta, joka teki kaikkensa saadakseen etunsa takaisin"! Neuvostoliitossa ei aivan alkuvuosien jälkeen ollut muuta porvaristoon verrattavaa kuin järjestelmän itsensä synnyttämä "porvaristo", jolla oli palvelijat, omat kaupat ja ravintolat, terveyskylpylät, huvila-alueet...
Alkuperäinen kirjoittaja: PSillanpää
Markku Huhtala, sano "käsi sydämellä" missä on se maa täällä maapallolla, jossa sosialismi on tuonut kansalaisille hyvinvointia ja myös mielen vapautta? Jos tähän pystyt, voimme jatkaa keskustelua sosialismi vs. kapitalismi tai jopa tämä meillä Suomessakin oleva pohjoismainen demokratia.
Alkuperäinen kirjoittaja: Reino Heiskanen
En puutu epäoleellisiin sivalluksiin,mutta kolmen kiven keittiöt saattavat olla tulevaisuutta hyvinkin,jos kehitystä ei saada käännetyksi jyrkästi ekologiseen suuntaan, tahdoimme tai emme. Kommunistit ovat tässäkin asiassa oivaltaneet tulevaisuuden uhatuksi kapitalismin ryöstötaloudessa. Tuotantoa on harjoitettava tarpeellisessa määrässä ihmisten tarpeiden tyydyttämiseksi, mutta se on tehtävä puutarhurin asenteella, kyllä yhteiskunnassa on jo paljon hyviä alkuja ja ymmärrysrtä oikeaan suuntaan, mutta ollaan jo pahasti myöhässä. Huippuja tulisi tasata rajusti,myöskin taloudellisia, Yhteiskuntaa tulisi rakentaa ja varustaa pahan päivän varalle, eikä purkaa,kuten nyt
Alkuperäinen kirjoittaja: Reino Heiskanen
Teesi voisi olla vaikkapa yhteikunnan muuttaminen,VALLANKUMOUS, ANTITEESI on yhteistyö rintaman muodostaminen ja taistelu asian puolesta, kuitenkin niin,että joissakin asioissa annettaisiin vanhalle järjestelmälle periksi taktisesti ja loppu tulemana olisi SYNTEESI, eli sosialismi ja sitten joskus KOMMUNISMI. Sopisikko tovereille tällainen järjestely? Vähän historiaa. Kasvoin vanha- Maalaisliittolaisessa kodissa, kun totesin,ettei minusta tule taloon isäntää, lähdin.Olin mielenkiintoinen yksilö vanhoille korpi-kommunisteille, He kantoivat kilvan kirjoja luettavakseni pirtinsä nurkka- hyllyltä ja selostivat asioita omalla tyylillään, kokemuksen syvällä rinta-äänellä:vakuuttavaa. Olen kiitollin heille paljosta omalla kehityksen tiellä
Alkuperäinen kirjoittaja: Reino Heiskanen
Tosi mielenkiintoista seurata sivistynyttä keskustelua. Markku Huhtalaa paremmin ei kukaan osaa selostaa sosialismin teoriaa ja hyvänä opponenttinä PSillanpää osaa vedättää, hyvä keskustellen asiat selviävät. Eihän missään ole vielä sosialismi päässyt rauhassa kehittymään laki pisteeseensä, siihen mistä teoriassa puhutaan. Ei meillä ole esittää vielä kuin kokeiluja ja puhdas tahraantumaton unelma sosialismista. Mutta kuin Markku kuvaili yhteiskuntien kierkulku on spiraalimainen, ylöspäin nouseva.Ranskan vallankumouksessa porvaristo yhdessä työväestön kanssa kumosi feodalistisen järjestelmän ja puolestaan alisti sitten työläiset. Hallitsevan luokan alla on aina laajempi hallittava luokka, joka ottaa jonakin päivänä valla yläluokalta. Tänään on kapitalismi järjestelmänä jo niin mätä ja laho, se on käynyt yhteiskunnallisen kehityksen jarruksi se ei rakenna enää mitään, vaan purkaa yhteiskuntaa ja haalii itselleen kaiken taloudellisen hyödyn, siitä on tullut loinen sanan varsinaisessa mielessä. Tuotantoon ei enää investoida, mutta pelkällä rahalla tehdään rahaa ja rahat pankataan erilaisiin paratiiseihin turvaan verottajilta, velka on kapitalismin turbo,sen tuotto lisää pääomia paremmin kuin
Alkuperäinen kirjoittaja: Markku Huhtala
Noh, Taina kulta.
Tietosi ovat rajalliset, jos olet kuvitellut, ettei Neuvostoliitossa ollut ihan oikeaa porvaristoa, joka haikaili takaisin kapitalismiin ja saada etunsa takaisin.
Kuvittelitko, että Venäjällä ihan kaikki oli sosialismin kannalla?
Kuvittelit väärin.
Ehkäpä tarkoitit, että ihan kommunisteja käyttäytyi kunnon porvarin tavoin?
Niin oli.
Siinä olet oikeassa.
Neuvostoliitossa oli poliittinen eliitti.
Ihan samanlainen kuin kapitalismissakin.
Mitä sitten?
Sosialismi oli sekatalous, osa kapitalismia osa kommunismia.
Ei sosialismi ollut suoraan kommunismia. Ei se voi mitenkään sitä olla.
Sosialismin ensimmäinen vallankumous tapahtui 25.10.1917, Venäjällä.
Sosialistinen leiri murskattiin 1991 sen viimeinen vahva linnake Neuvostoliitto.
Reilun 70 vuotta opeteltiin toisenlaista demokratiaa.
Se on pieni aika, jos vertaa sitä miten kauan on ollut yksityiseen omistukseen perustuvaa yhteiskuntajärjestystä.
Se oli orjanomistusyhteiskunnata lähtien tuhansia vuosia.
Miten voitaisin loikata tuosta vaan demokratiaan, josta työväellä, orjilla ei ollut mitään kokemusta?
Sosialismi on eriarvoinen yhteiskunta jossa opetellaan demokratian aakkosia lähtien yheiskunnallisella tuotannolla. Palkka ja etueroja on kuten kapitalismissa, mutta ei ollenkaan niin rajuja kuin kapitalismissa ovat erot.
Tästä vain on lähdettävä.
Kommunismi on sitten jossain...mahdollisesti tuhansien vuosien päässä tulevaisuudessa...