Suomi on EU:n nettomaksaja. Taloudellisesti EU-jäsenyyttä ei voi perustella, sillä Euroopan sisämarkkinoille pääsyyn riittää jo ETA-sopimus.
09.10.2015 - 10:42
#1
Euroopan sisämarkkinat eivät vaadi unionia
Paikalla olevat käyttäjät
There are currently 0 users online.
Uudet käyttäjät
- sirpajohannasatu
- paivi.salkojarvi
- Niko Rauhala
- seppo.sallila
- teeval
Alkuperäinen kirjoittaja: Timo S Vantaa
"Stubb on hehkuttanut julkisuudessa, että Suomen EU:lle maksama summa on pieni hinta unionin sisämarkkinoille pääsystä. Stubb unohtaa, että Suomi oli jo osa eurooppalaisia sisämarkkinoita Euroopan talousalue ETA-sopimuksen kautta – ennen integraatiokehitystä unioniksi. ETAan kuuluvat EU:n ulkopuolelta Norja, Liechtenstein ja Islanti, jotka siis nauttivat sisämarkkinoiden eduista ilman EU-rasitetta."Juuri näin ovat asiat, EU ei ole missään nimessä välttämätön eurooppalaisten maiden, myös meidän Suomen, keskinäiselle kaupankäynnille. Poliittinen eliitti luo meille vain tuon välttämättömyyden kuvan, jolla ei ole perustaa todellisuuteen. EU pyrkii vain vahvistamaan uusliberalismia, eli yksityistämistä, pääoman valtaa suhteessa työväenluokkaan ja toimeentuloon, julkisen talouden purkamista omilla säännöstöillään.
Suomen on irtauduttava EU:sta pikimmiten, se on ainoa järkevä ratkaisu tässä tilanteessa jossa itsenäisyytemme valuu pois päätös päätökseltä. Erosta alkaa Suomen uusi kehitys, josta kansan tulee päättää demokraattisesti, mitä todella haluamme. Tuolla toimenpiteellä saadaan Suomen kansantalous jälleen omaan hallintaan EU:n käskyttämästä brysselin diktatuurista, jonka toteuttamisessa oma nukkehallituksemme on globaalin pääoman asettamien ehtojen mallioppilas.
Ero mahdollistaa samalla myös sosialistisen järjestelmän vahvemman esiintulon kaikkeen julkiseen keskusteluun ja kaikille foorumeille.
Alkuperäinen kirjoittaja: Eurovasemmisto
Mitä SKP aikoo nyt tehdä, kun koko Euroopan Vasemmisto vaatii suurempaa budjettia EU:lle ja enemmän tulonsiirtoja rikkailta mailta kuten Suomelta köyhille?http://www.european-left.org/nc/english/home/news_archive/news_archive/z...
Minä odotan SKP:ltä rehellistä toimintaa ja vaatimusta Suomen nettomaksun kasvattamisesta. SKP on kuitenkin linjakkaasti tähänkin asti vedonnut Euroopan Vasemmiston kantoihin.
Alkuperäinen kirjoittaja: Työeläkeläinen
Euroopan unionia voidaan ajatella kansainvälisen säkeen sanoin, ”huomispäivän kansat on veljet keskenään”. Koska tänään, eilisen huomenena olemme veljiä keskenään niin jo tuosta syystä meidän on autettava niitä veljiämme joilla menee huonommin, eikö se niin ole vai onko teidän komujen vappulaulu pelkkää sontaa?Suomi on onneksi vielä ainakin varsin hyvin menestyvä maa koko EU:ta ajatellen jolloin on selvää, että me maksamme sen osan budjetista joka yhdessä sovitaan.
Kuulumalla EU:n me saamme olla kehittämässä toimintaa, kuulumme siihen rinkiin joka päättää mihin suuntaan EU kulkee ja se on meidän etumme. Huonoina aikoina on lisäksi hyvä kuulua isompaan ryhmään, muistan, tosin historiasta, yhden tapauksen 1939 loppuvuodesta jolloin Suomi noin 3,5 miljoonan kansalaisensa kanssa joutui vastakkain lähes 200 miljoonaisen NL:n kanssa. Ei mikään herkullinen tilanne vaikka siitä pienin kolhuin selvisimmekin. On hyvä omata kavereita kun jotain samankaltaista joskus tapahtuu.
Päätellen yleisestä mielentilasta Timo S se joukko joka vaatii lähtöä EU:sta on varsin pieni, sekään joukko joka haluaa äänestää siitä ei ole kovinkaan suuri. Kuten tuosta aiemmasta esimerkistä huomaat niin joukossa on parempi seistä myrskyssä kuin yksin.
Suomen jäsenmaksu on vain muutama kymmenesosa bruttokansantuotteesta joten se on samaa luokkaa kuin kehitysapu jota taidetaan monissa piireissä pitää liian pienenä. Sekään ei siis ole mikään syy.
Alkuperäinen kirjoittaja: Timo S Vantaa
"Euroopan unionia voidaan ajatella kansainvälisen säkeen sanoin, ”huomispäivän kansat on veljet keskenään”. Koska tänään, eilisen huomenena olemme veljiä keskenään niin jo tuosta syystä meidän on autettava niitä veljiämme joilla menee huonommin, eikö se niin ole vai onko teidän komujen vappulaulu pelkkää sontaa?"Kansojen välinen veljeys on toteutettava muita reittejä kuin globaalin pääoman ehdoin. EU:n ja globaalin pääoman toteutusmalli johtaa pelkkään kaaokseen ja pahimmillaan Euroopan uudestaan sotatantereeksi.
Oikeisto on kyllä nykyisin taidokas käyttämään työväenretoriikkaa omien etujensa pönkittämiseen. Siitä on meilläkin hyviä esimerkkejä kokoomuksen tiimoilta viime vuosien ajalta, myös presidentiltämme.
"Suomi on onneksi vielä ainakin varsin hyvin menestyvä maa koko EU:ta ajatellen jolloin on selvää, että me maksamme sen osan budjetista joka yhdessä sovitaan."
Menestyvä mutta kenen kriteereillä ja kenen toteuttamalla tarkastelulla? Tavallisten köyhtyvien kansalaisten vai pääoman omistajien ja niiden lakeijoiden (poliittinen ja virkamieseliitti, mm.oikeisto-demarit) tarkastelussa?
Alkuperäinen kirjoittaja: Abbedissa
Kuinkahan paljon me tienataan tällä.Kysymättäkin on selvää, ettei tällaisesta kaikkia EU-kansalaisia koskettavasta asiasta kuin taloudesta, joka on yhteiskuntien suuntaa ylivoimaisesti eniten määrittelevä tekijä, ole tarvis käydä mitään kansalaiskeskusteluja tai vaaleilla valittujen parlamenttipuolueiden keskistä vääntöä, puhumattakaan nyt edes niin radikaalista toimenpiteestä, kuin neuvoa antavan kansanäänestyksen tarpeen arvioinnista ko. tilanteen ratkaisemiseksi.
Päätökset tullaan tekemään jälleen kerran ei-demokraattisesti kootuissa ja johdetuissa konklaaveissa, joissa suurliike-elämän pyynnöt ovat todellisia priorisia tarpeita ja muut sitten silkkaa painolastia.
//EU ja Yhdysvallat aloittavat neuvottelut vapaakaupasta//
//Euroopan unioni ja Yhdysvallat aloittavat neuvottelut vapaakauppasopimuksesta. EU:n ja Yhdysvaltain edustajien työryhmä on päättänyt suosittaa neuvottelujen aloittamista, kertoo ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.).//
http://www.karjalainen.fi/fi/uutiset/uutis-alueet/talous/item/24972-eu-j...
//“To Call the USA a Democracy Is an Insult to the Word”//
Johan Galtung
http://www.other-news.info/2011/12/%E2%80%9Cto-call-the-usa-a-democracy-...
Alkuperäinen kirjoittaja: Abbedissa
Ei aukene. Pannaas uudestaan.//“To Call the USA a Democracy Is an Insult to the Word”//
http://www.pressenza.com/2011/01/xto-call-the-usa-a-democracy-is-an-insu...
Alkuperäinen kirjoittaja: Työeläkeläinen
Eivät Etelä-Euroopan ongelmat mistään globaalista pääomasta johdu vaan holtittomasta taloudenpidosta kun tuhlataan enemmän kuin tienataan, ei tuhlaamiseen Timo S mitään ulkopuolisia tarvita vaan ajattelemattomuutta.Ei kannata puhua mistään retoriikan lainaamisesta vaan on toimittava siten kuin sanoo, rehellisyyttä pitää löytyä ja miehen/liikkeen pitää olla sanojensa mittainen.
Suomi on hyvin menestyvä maa Euroopassa vaikka kenen mittojen mukaan jos vertaa muihin alueen maihin. Työttömyysprosentti, velkaantuneisuus, tulonjako ja muut yleisesti käytettävät indikaattorit ovat paremman puolella kotimaassamme. Sinun pitää Timo S oppia katsomaan ilman niitä punaisia lasejasi!
Kyllä Abbedissa on varmaa, että noista talous ja EU asioista käydään keskustelua, on kuitenkin selvää ettei sitä voida levitellä julkisesti ennen kuin lopulliset päätökset on tehty. Muutoinhan Suomen neuvotteluasema olisi varsin omituinen koska toinen puoli tietäisi mihin pystytään.
Vapaakauppa EU – USA ei varmaan ole mikään huono juttu jos vain pystymme siihen suhtautumaan kaikella vakavuudella. Kilpailukyvyn pitää olla timmissä ja kaikki on pelkkää plussaa.
Toimii se Abbedissa ”other-news” osoitekin kun sen osaa oikein ottaa:
http://www.other-news.info/2011/12/%E2%80%9Cto-call-the-usa-a-democracy-...
Onhan USA:n vaalisysteemi hieman erisorttinen kuin meidän mutta paljon demokraattisempi kuin yhdenkään sosialistimaan tähän mennessä. Onhan USA:ssa mahdollista perustaa monen sortin puoluetta kunhan vain saa sitten riittävän kannatuksen niin on noiden nykyisen kahden valtapuolueen kanssa kilpasilla samalta viivalta.
Alkuperäinen kirjoittaja: Työeläkeläinen
http://www.other-news.info/2011/12/"to-call-the-usa-a-democracy-is-an-insult-to-the-word"/Kun kopioimalla siirsin tuon osoitteen edelliseen tekstiin niin se hieman muuttui. Se oli sama tuossa tekstinkäsittelyssä johon sen kirjoitin. Tuossa alussa se on sellaiseksi korjattuna kuin alkuperäisessä ikkunassa jonka hain joten ainakin tekstin käsittelystä lähtien se toimii.
Joskus näyttää pistävän hanttiin!
Alkuperäinen kirjoittaja: Työeläkeläinen
Kun kokeilin tuota jälkimmäisen kommentin osoitetta tekstinkäsittelystä se toimi moitteetta mutta ei enää TA:n palstalta vaan se vei sivuston hakupalstalle vaikka osoite on juuri oikea ainakin näkyviltä osin. Tarkastin sen vielä ko. sivulta.Other News hakusivultakin se löytyy valitsemalla alareunasta vanhemmat uutiset "2012 December."
Aika outoa toimimista, TA:n sivuilla tapahtuu jokin muutos sillä muuta selitystä en keksi. Olen kokeillut useammalla tavalla ja aina päätynyt samaan tulokseen.
Osaltani kokeilu päättyy tähän!
Alkuperäinen kirjoittaja: Timo S Vantaa
"Eivät Etelä-Euroopan ongelmat mistään globaalista pääomasta johdu vaan holtittomasta taloudenpidosta kun tuhlataan enemmän kuin tienataan"Kyseisten maiden poliittinen ja taloudellinen eliitti on harrastanut suurimittaista korruptiota, rikkaiden alhaista verotusta, epäoikeudenmukaista tulonjakoa jne. Näissä operaatioissa on kytkettynä ollut myös se ylikansallinen pääoma, joka kysesisten maiden kansantalouksissa on omia etujaan ollut pönkittämässä. Kreikan, Italian, Espanjan ja Portugalin tavallista kansaa on tilanteesta väärin syyllistää, nyt se saa kuitenkin maksaa kapitalistipelureiden ja polittisen eliitin aiheuttamat laskut.
"Suomi on hyvin menestyvä maa Euroopassa vaikka kenen mittojen mukaan jos vertaa muihin alueen maihin. Työttömyysprosentti, velkaantuneisuus, tulonjako ja muut yleisesti käytettävät indikaattorit ovat paremman puolella kotimaassamme."
Yritä tarkastella tilannetta pintaa syvemmältä. Valtamedia ja tutkimuslaitokset on oikeiston/suurpääoman omistajien käsissä, joten niissä ylläpidettävä ja esilletuotu keskustelu pönkittää vain pääoman edustajien asiaa ja agendaa, ei niissä tarkastella tavallisten kansalaisten ja köyhälistön arkea juurikaan.
Alkuperäinen kirjoittaja: Abbedissa
//Eivät Etelä-Euroopan ongelmat mistään globaalista pääomasta johdu vaan holtittomasta taloudenpidosta kun tuhlataan enemmän kuin tienataan//
Jos Suomen talous riippuu maailmantaloudesta, niin sitä se on muuallakin.
Etelä-Euroopan maiden valtiovelkojen kasvun ja massatyöttömyyden ongelmat johtuvat pääsääntöisesti vuonna 2007 Yhdysvalloista alkaneesta rahoitusalan kriisistä ja sitä seuranneesta maailmantalouden lamasta, joka leikkasi myös Suomen valtion verotuloja.
"Suomen hyvinvointi ja rikkaus perustuu vientiin. Siksi jos talous muualla pysähtyy, on se myös meidän ongelmamme. Kun Lehman Brothers -pankin annettiin kaatua syksyllä 2008 Yhdysvalloissa ja “sijoittajat kärsivät vastuunsa”, menetti Suomi seuranneessa finanssikriisissä ja lamassa verotuloja Suomen pankin laskelmien mukaan 40 miljardia euroa."
http://www.kokoomus.fi/jyrkin-paivakirja/suomen-etu/
Tuloerot kasvavat ja...
Dok: Rikkaat rikastuvat
http://areena.yle.fi/tv/1785004
"OECD: Tuloerot kasvavat kehittyneissä maissa
Rikkaiden ja köyhien välinen kuilu on laajenemassa kaikkein kehittyneimmissä teollisuusmaissa, selviää yhteistyö- ja kehitysjärjestö OECD:n raportista. Tuloerojen kasvu on OECD:n mukaan seurausta siitä, että koulutetut työntekijät, ylin johto sekä pankkiirit hyötyvät eniten globaaleista työmarkkinoista"
http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2011/12/05/oecd-tuloerot-kasvavat-ke...
Alkuperäinen kirjoittaja: Karjalan Priha
Toveri Timppa, taas ja jälleen sinun sirppisi karahti kivveen noita tutkimuslaitoksia käsitellessäsi. Kyllä toisenkinlainen tutkimuslaitos KAMALA on ainaskin ollut työntekijäpuolella. Tässäpä osoitetta: http://www.labour.fi/pthistoria.htm. Otettaan asioista selkoa, niin ollaan uskottavia.Alkuperäinen kirjoittaja: PSillanpää
Abbedissa, oletko sattunut huomaamaan mediasta, että meidän valtiovelka on vielä jokseenkin siedettävä moneen muuhun maahan verrattuna? Emme kyllä ihan ole Norjan tasolla, mutta johtuisiko öljyn ja kaasun puutteesta. Tottakai meidän talous on kytköksissä maailman talouteen, eli jos vienti ei vedä niin talous kärsii. Norjalaiset myyvät kaasua ja öljyä maailmalle putkien täydeltä huippuhintaan. Meillä on vain puuta ja sen jalosteita, joita on melkein kaikissa maissa, oliko muuta omaa raaka-ainetta mikä kävisi huippuhintaan kaupaksi maailmalle?Alkuperäinen kirjoittaja: Abbedissa
//Abbedissa, oletko sattunut huomaamaan mediasta, että meidän valtiovelka on vielä jokseenkin siedettävä moneen muuhun maahan verrattuna?//Ilman muuta Suomen valtion velka on vielä kohtuutasolla, mutta velan ohella on otettava huomioon lisäksi nettovarallisuus.
Eivät nyt kiivasta tahtia velkaantuvat
Euroopan maat olleet ennen viimeistä finannsialan kriisiä ja siitä seurannutta maailmanluokan talousstoppaamista mitenkään poikkeavasti velkaantuneita, ja juuri talouden nopea pysähdys maissa aiheutti verotulojen romahtamisen ja velan tarpeen kasvun.
Aivan samaa tapahtui Yhdysvalloissa, olkoonki, että siellä osayynä oli myös Irakin ja Afganistanin sotien jättimäinen lasku, eikä siellä kiivaimpia oikeistosiiven republikaaneja lukuun ottamatta kukaan väittäne, että maassa olisi ollut liikaa työmarkkinoiden säätelyä, haittaamassa työllistymistä ja siitä seuraavaa kulutusta ja kykyä maksaa veroja.
Se taas, että Euroopan sisälläkin on erilaisia maita kohtuullisen velkaantumisen, viennin ja sitä kautta ylijäämän Saksa, Suomi, Ruotsi ja muut alijäämineen ja enemmän velkaantumisineen, kertoo ainoastaan siitä, mitä jo aiemmin, mutta nähtävästi kehnolla menestyksellä, olen koettanut tuoda esiin: jossain on oltava ostajia, jos jossain halutaan myydä, myydä, myydä ..., aivan kuten markkinoilla, jossa höplästä vedettäviä täytyy löyty riittävästi tuomaan Helppo-Hannojen lapsille leivän myös huomenna.
"Julkisyhteisöjen nettorahoitusvarat pysyivät lähes ennallaan vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä"
http://www.stat.fi/til/jyrt/2012/03/jyrt_2012_03_2012-12-20_tie_001_fi.html
Alkuperäinen kirjoittaja: Abbedissa
Jatkoa:Anteeksi vaan TA:n toimitus, mutta voi SaatananPerkele näitä liian pieniä merkkirajoituksia kommenttipalstalla.
Nehän menee rikki jo kohtuupitkän ärjäisyn , ja . -huiteluissa.
//Meillä on vain puuta ja sen jalosteita, joita on melkein kaikissa maissa, oliko muuta omaa raaka-ainetta mikä kävisi huippuhintaan kaupaksi maailmalle?//
Onhan Suomessa muutakin: turistimatkailua, tuotekehittelyä, pitkälle jalostettua teknologiateollisuutta, kaivoskoneita, metsäkoneita, ohjelmointiteollisuutta ja niinikään myös palvelualoja, vaikkapa venäläisturisteille, joiden ruplat kelpaavat ainakin Itä-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla vallan mainiosti, ja joka potentiaali yksin väkiluvultaan Suomea suuremman ja kulutuskyvyltään vahvasti kasvavan Pietarin alueella on jopa kohtuullisen hyvä jatkossakin.
Manner-Eurooppa onkin jo sitten etempänä ja Suomesta katsoen aina aavan meren tuolla puolen, eikä siellä puutu samoille tuotteille kilpailijoita, mutta itä se vetäisi yhden Suomen tuotantoa siihen malliin, että oksat pois, mutta vaatisi myös kielitaitoa ja kulttuurin tuntemusta ja lisäksi ryssät-sitä-ryssät-tätä-asenteen heittämistä helvettiin ja hihojen käärimistä uuden kaupan ja taloudellisen yhteistyön saralle, sillä Venäjä ja venäläiset on ja pysyy naapurina, ja viisaita ne, jotka sen olemassaolon suuruuden ja tarpeet kykenevät myös hyödyntämään ja ottamaan samalla joutavina seilaavat ruplapaalit omiin taskuihinsa, pois joutavina kuleksimasta.
Alkuperäinen kirjoittaja: Työeläkeläinen
Kyllä meidän on Abbedissa pystyttävä kilpailemaan globaalisti eikä turvautua kuten aikoinaan bilateraalikaupassa yhteen suuntaan liian voimakkaasti. Kun se yksi suunta syystä tai toisesta kutistuu alkaa parku. Siksi on hommaa hoidettava koko maailmaa silmällä pitäen. En silti väheksy sitä kauppaa joka taas on vilkastunut meidän ja itänaapurin välillä mutta heidän kiinteistöostoilleen laittaisin pientä jarrua. Vähintään saman mitan mitä hekin meille.Alkuperäinen kirjoittaja: PSillanpää
abbedissa, kyllä minäkin olen kuulut listaamisistasi tuotannonaloista, mutta siinä se ongelma on, että maailman laajuinen lama on karsinut ostajia. Teknologiteollisuus on ilmeisesti ainoa nytkin kaupaksi käyvä.Kyllä siinä olet väärässä, että lama aiheutti etelän maiden ylivelkaantumisen, se vain puhkaisi kuplan, kuten se sadun pikkutytön lausahdus kuninkaan kostyymista! Siellä on eletty yli varojen vuosia uskomatta, että huonojakin aikoja on edessä ja velkojat vaativat saataviaan maksuun.
Olethan huomannut, että suomalaisia yrityksiä on Venäjällä paljon ja moni on tullut takaisin lahjontaan ja byrokratiaan kyllästyneenä? Sielläkin pitäsi päästä eroon vanhan neuvostotalouden menetelmistä. Venäläisiin turisteihin suhtaudun hyvin positiivisesti ja olen sanonutkin jossain, että otetaan heiltä "rahat pois" hyvän palvelun (myös kielen osaamisen) muodossa!