Päätä ja häntää

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: HÄNtÄPÄÄN Valvoja



.



Näin vuodenvaihteessa useilla lehdillä on tapana kerrata menneen
vuoden tapahtumia.

Tiedonantaja

on tässäkin suhteessa poikkeuksellinen
lehti, että se kertoo nyt jo ennakolta juuri alkaneen

uuden

vuoden 2003 tapahtumat:



Maaliskuussa pidetään Suomessa

eduskuntavaalit

. Valituksi
tulee kaiken kaikkiaan 200 kansanedustajaa, useastakin eri puolueesta.



Yhteistä näille kaikille valituiksi tuleville on se, että
he aikovat panna tämän maan asiat vihdoinkin kuntoon. Jos tämä
ei kuitenkaan neljä vuotta kestävän vaalikauden aikana onnistu
ihan täydellisesti, se johtuu vain siitä, että valituksi
tulee myös niin paljon muiden puolueiden edustajia.



Huoli alhaisesta

äänestysprosentista

maalisvaaleissa
on ennenaikainen. Ääniä annetaan kyllä riittävästi,
eli vähintään yhtä monta kuin on ehdokkaitakin, sillä
ainakin jokainen ehdokas äänestää itseään.



Valituksi tulevat sitten ne 200, joilla on lisäksi eniten joko omia
perheenjäseniä ja/tai henkilökohtaisia lähiystäviä,
joilta toki myös sopii odottaa korkeaa vaaliaktiivisuutta.



Noin vapun tienoilla nimitetään Suomeen

uusi hallitus

.
Pääministeriksi tulee joko

Paavo Lipponen

(sd.),

Anneli
Jäätteenmäki

(kesk.) tai

Ville Itälä

(kok.). On toki mahdollista myös se, että pääministeriksi
valitaan joko

Paavo Jäätteenmäki

(kok.),

Anneli
Itälä

(sd.) tai

Ville Lipponen

(kesk.).



Riippuen siitä, mikä koostumus uuteen hallitukseen tulee, hallituksen
harjoittama politiikka on joko sosiaaliturvaa leikkaavaa ja suurituloisten
verotusta keventävää tai sitten vaihtoehtoisesti suurituloisten
verotusta keventävää ja sosiaaliturvaa leikkaavaa.



Uusi hallitus tekee myös ensi työkseen päätökseen
puolittaa Suomen työttömyys vaalikauden aikana, tai viimeistään
sitä seuraavan, tai sitä seuraavan.



Onneksi vuonna 2003 tapahtuu sentään vähän muutakin
kuin nuo mainitut eduskuntavaalit.



Valitettavasti Suomi ei kuitenkaan tänäkään vuonna
voita

euroviisuja

, sillä Suomi ei taida saada niihin nyt osallistuakaan,
kun jäi viime kerralla taas hännille.



Voittovuorossa on tällä kertaa Viron ja Latvian jälkeen
Liettua.



Lopuksi alkaneen vuoden sääennuste:



Lumi sulaa ja pakkaset hellittävät viimeistään

juhannukseen

mennessä, jonka jälkeen säätyyppi muuttuu paikoin melko
vaihtelevaksi varsinkin alavilla mailla ja Utsjoki-Kevossa.



Lähestyttäessä taas seuraavaa vuodenvaihdetta lumi ja
pakkaset palaavat, eli parhaimmassa tapauksessa kukaan ei oikein huomaa
pahassa maailmassa käyneensäkään tänä poikkeuksellisena
herran vuonna 2003.


Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli