Antikommunismin pitkät juuret Suomessa ja Baltiassa

Kun Euroopan unionissa sulatetaan demokratiaa uusliberalismin muottiin ja hyvinvointirakenteita puretaan talouskriisin verukkeella, on luotu hedelmällistä maaperää äärioikeiston kasvulle. Aihe on Suomessakin saanut jonkun verran julkisuutta Anders Breivikin ja uusnatsistisen Vastarintaliikkeen terrorismin myötä, mutta laajempi antikommunististen liikkeiden esiinmarssi on jäänyt vähemmälle huomiolle. Samaan aikaan kun lakkoja ja mielenosoituksia murretaan poliisivoimin, monet kommunistiset ja työväenpuolueet kohtaavat päivittäistä sensuuria. Kommunistien tunnuksia, mielipiteitä ja toimintaa yritetään kriminalisoida monissa Euroopan maissa.

Tätä taustaa vasten järjestettiin Belgiassa Euroopan vasemmiston ja Vallonian kommunistisen puolueen (Parti Communiste) kaksipäiväinen seminaari Punakammo Euroopassa - demokratia vaarassa, joka käsitteli Euroopassa nousevan antikommunismin, ay-vastaisuuden ja äärioikeiston voimistumisen ilmiöitä. Yhteistyönä Joseph Jacquemotten kulttuuriyhdistyksen ja sivistysjärjestö Le Progrèsin kanssa 18.-19. tammikuuta järjestetty tapahtuma keräsi yhteen kommunististen ja vasemmistopuolueiden edustajien lisäksi toimittajia ja kulttuurivaikuttajia ympäri Eurooppaa.

Valkoinen terrori oli ensimmäinen aalto

Suomesta puhumassa oli Suomen kommunistisen puolueen varapuheenjohtaja, dosentti Lena Huldén. Puheenvuorossaan Huldén pohti antikommunismin historiaa ja nykypäivää Suomessa ja Baltian maissa.

Historiantutkijan mukaan kommunisminvastaisen liikkeen juuret maissa ulottuvat kauas, ainakin vuoden 1917 tapahtumiin. Suomella, Virolla ja Latvialla on yhteinen historia, sillä kaikki kolme maata olivat osa Venäjän valtakuntaa ennen ensimmäistä maailmansotaa. Vuoden 1917 bolsevikkivallankumous inspiroi työväenluokkaa yli rajojen.

Suomessa tammikuussa 1918 alkanut sosiaalidemokraattien vallankumousyritys epäonnistui, kun oikeiston joukot saivat vahvistuksia Saksasta. Sota päättyi tuhansien työläisten, sosialistien ja epäiltyjen kannattajien internoimiseen leireille, joilla kuoli yli 30 000 ihmistä.

Tätä valkoista terroria voidaan Huldénin mukaan pitää antikommunismin ensimmäisenä aaltona. Historian kulku Virossa ja Latviassa oli samankaltainen.

– Vaikka termiä "vapaussota" käytetään sekä Virossa ja Latviassa, tapahtumia voisi pikemminkin kuvailla Suomen sisällissotaa muistuttavaksi luokkakonfliktiksi, Huldén sanoo.

Suomella ja Baltian maiden yhteinen kohtalo

Siinä missä oikeistovoimat Suomessa pyysivät saksalaisjoukot maahan, Latvian ja Viron keisarillinen Saksa miehitti omatoimisesti osana ensimmäisen maailmansodan sotilasoperaatioita. Vastarinta miehitystä vastaan voimistui 1918 ja Viron punakaartit saivat tukea Venäjän puna-armeijalta. Vapautetulla alueella työläiset perustivat Narvan kommuunin joulukuussa 1918.

Latviassa sotajoukot liittyivät bolshevikkien puolelle vuonna 1917. Seuraavan vuoden joulukuussa perustettiin Latvian sosialistinen neuvostotasavalta, joka käsitti lähes koko nykyisen Latvian. Kun keväällä 1919 Kärlis Ulmaniksen johtamatoikeistovoimat saivat tukea Entente-mailta ja Saksan Freikorpsilta, neuvostotasavalta pieneni osaksi Itä-Latviaa ja lopulta sen valloittivat valkoisen Latvian ja Puolan joukot vuonna 1920.

Viron kommunistinen puolue perustettiin vuonna 1920 ja se julistettiin laittomaksi, kuten Suomen puoluekin. Puolueen perustaja ja johtaja Victor Kingissepp pidätettiin salaisen poliisin toimesta toukokuussa 1922 ja teloitettiin muutama päivä myöhemmin.

Kun 20-luvulla pyrkimykset levittää vallankumousta olivat epäonnistuneet kaikissa kolmessa maassa, pääsivät fasistiset liikkeet rehottamaan. Niitä autoi hallitusten sortopolitiikka ja maailmalla riehuva talouskriisi.

Sotilaallinen Vaps-liike Virossa edusti nuorekasta ja militanttia henkeä. He vastustivat näennäisesti dekadenttia liberalismia ja bolshevismia. Pērkonkrusts ("Ukkosristi") oli latvialainen äärikansallinen ja antisemitistinen puolue, joka perustettiin vuonna 1930. Iskulause oli Latvia latvialaisille - Työtä ja leipää latvialaisille. Heidän propagandansa oli suunnattu Baltian saksalaisia ja juutalaisia vähemmistöjä vastaan.

Kun Suomessa tehtiin kommunistien joukkopidätyksiä ja lakkautettiin kommunistien järjestöjä,  Virossa että Latviassa kehitys johti täyteen diktatuuriin vuoteen 1934 mennessä. Saksan miehitettyä sekä Viron että Latvian, fasistiset liikkeet ja valtion terrorismi saavuttivat huippunsa.

Vasta sodan jälkeen kommunistit saivat ensimmäistä kertaa toimia avoimesti ja monia tärkeitä sosiaalisia uudistuksia otettiin käyttöön kaikissa kolmessa maassa.

Nationalismin renesanssi

Neuvostoliiton hajoamisella oli perustavanlaatuinen vaikutus maiden tilanteeseen. Poliittinen järjestelmä muuttui Virossa ja Latviassa. Kaikki kolme maata liittyivät EU:n jäseniksi, Virosta ja Latviasta tuli Naton jäseniä.

Historiantutkijan mukaan Baltian maissa eletään tänään nationalismin, populismin ja äärimmäisen kapitalismin renessanssia.

– Tuloerot rikkaiden eliitin ja köyhien välillä jatkavat kasvuaan. Luokkataistelun sijaan valtavirtamedia, oli se sitten valtion tai kapitalistisen eliitin käsissä, tarjoaa näihin ongelmiin helppoja ratkaisuja kuten rasismia ja nationalismia.  Kommunistiset puolueet on syrjäytetty ja vasemmisto on hajanainen ja heikko.

Virossa ja Latviassa antikommunismi ilmenee kollektiivisena Neuvostoliiton ajan historian kiistämisenä. Maissa  on ryhdytty kierrättämään paljon toisen maailmansodan aikaista Neuvostoliiton vastaista propagandaa. Kommunistinen liike pyritään rinnastamaan pelkästään Stalinin sortotoimiin.

– Se näkyy hyvin mustavalkoisena näkemyksenä maiden kehityksestä. Kun kolhoosit ja tehtaat on hylätty ja jätetty raunioitumaan, niitä rakentaakseen ja kehittääkseen koko elämänsä työskennelleet ihmiset ovat psykologisesti hyvin vaikeassa tilanteessa.

Huldénin mukaan myös venäläisvähemmistön kohtelu on antikommunismin nousun myötä noussut vakavaksi sosiaaliseksi ongelmaksi Baltian maissa.

– Molemmissa maissa antikommunismiin sekoittuu vahva russofobia. Venäläisväestöön kohdistuu kaikenlaista syrjintää, vaikka venäläisiä on aina asunut molemmissa maissa, Huldén muistuttaa.

Nykyään venäläisiä on lähes 25% väestöstä Virossa ja 27% Latviassa, mutta monilla heistä ei enää ole kansalaisuutta eivätkä he voi osallistua poliittiseen elämään.

Perinne jatkuu myös nyky-Suomessa

Tutkija Huldénin mukaan antikommunismi tänään kukoistaa 30-luvun fasistisen perinnön ansiosta. Populistisissa liikkeissä on paljon samoja elementtejä kuin ennen toista maailmansotaa.

30-luvulla toiminut Akateeminen Karjala-Seura oli Suur-Suomea tavoitteleva elitistinen  aktivistiorganisaatio, johon kuului monia tunnettuja tutkijoita, piispoja, yritysjohtajia, virkamiehiä ja kenraaleja sekä poliitikkoja.

Toisaalla väkivaltaa kaihtamaton Lapuan liike keräsi riveihinsä alempaa keskiluokkaa pienemmissä kaupungeissa ja maaseudulla. Kun organisaatio hajotettiin vuoden 1932 huonosti suunnitellun vallankaappauksen jälkeen, sen perinnön otti haltuunsa Isänmaallinen kansanliike IKL, joka osallistui vaaleihin ja sai useita paikkoja parlamentissa.

Lena Huldén näkee näiden Suomessa vaikuttaneiden liikkeiden muistuttavan monella tapaa perussuomalaisia tänään.  Vaikka puolueella on kiiltävä pinta, sen jäsenillä on siteitä ryhmiin ja järjestöihin jotka edustavat suoraan uusfasismia ja antikommunismia.

– Kuten edeltäjänsä 1930-luvulla, puolue vaatii rajoituksia rappiotaidetta vastaan ja ajaa Suomeen yksikielisyyttä.

Valtaapitäville tämä tarkoittaa helppoa ratkaisua. Siksi perussuomalaiset ja puolueen johtaja saavat paljon TV-aikaa ja otsikoita sanomalehdissä. Perussuomalaisten on annettu monopolisoida myös EU-kritiikki.

– Vaikka kommunisteja ei tänään Suomessa vangita, syrjitään kommunistisia puolueita edelleen puoluetuissa ja medianäkyvyydessä. Edistykselliset liikkeet on marginalisoitu, varsinkin jos kommunistien epäillään olevan niissä osallisina.

Antikommunismi siis elää ja voi hyvin, se on vain muuttunut hienovaraisemmaksi.