KAPEAHARTEINEN MIES: Viiden prosentin johtajat

Alkuperäinen kirjoittaja:

Vanhoilla hokemilla on joskus kummallinen tapa esittää moni asia oikeassa valossa. "Urheilija ei tervettä päivää näe" – jotenkin siihen tapaanhan on mollattu urheilua. Eikä aiheetta. Valitettavasti nykypäivänä tämä väite pitää vielä pahemmin paikkansa kuin ennen.

Kapeaharteisen takaraivoon on jäänyt liikuntalääketieteen päiviltä ylilääkäri Jari Parkkalin esittelemä tilasto, joka kertoo, että Suomessa tapahtuu vuosittain 330 000 liikuntatapaturmaa. – Ja määrä on vain kasvamassa, sanoo Parkkali.

Hei, kuinka paljon meillä noita urheilijoita onkaan! saattaa joku huudahtaa. Viisimiljoonaisessa kansassahan tuo on kauhea luku.

Niin on.

* * * * *

Syy on osittain uusissa muotilajeissa. Yksi pahimpia on entisen TUL:n puheenjohtajan Matti Ahteen nykyisin luotsaama Salibandyliitto. Miten sattuikin Matti lajinsa valitsemaan?

Salibandyssä, joka leviää kuin sieni sateella, pelaajista loukkaantuu 37 prosenttia vuoden aikana. Pääsarjassa vammautumisaste on 46 prosenttia. Sinne vain lapset mukaan leikkiin!

Ei tietenkään sovi unohtaa muita muotilajeja. Laskettelurinteissä murtumien määrä on kaksinkertautunut 1980-lukuun verraten, sanoo ylilääkäri Parkkali.

Ja golf-mailan antaminen lapselle on sama kuin antaisi hänelle ladatun haulikon.

Siitä siis vaan. Kyllä kai golfin tiedätte? Siellähän kaikki arvonsa tuntevat nykyään häärivät. Sekä herrat että narrit.

* * * * *

– Voiko vasemmalla kädellä johtaa Suomen yleisurheilua?

Jos kysytte asiaa entiseltä. aitajuoksijalta Arto Bryggarelta (sd), vastaus on varmasti myönteinen. Hän kilvoittelee ilmeisesti aivan tosissaan porvarillisen Suomen Urheiluliiton puheenjohtajan pallista. Ilkka Kanervan (kok) jättämästä paikasta. Ike on vihdoinkin saanut tarpeekseen. Tai yleisurheiluväki itse.

Itse asiassa voi olla kysymys Arton mistä tahansa kädestä. SUL sopisi tietysti senkin vuoksi, ettei tämä "vasemmistopoika" koskaan ollut Työväen Urheiluliiton jäsen.

Tosiasiaksi jäänee, ettei minkään tällaisen järjestön hommia enää voi johtaa vain vasemmalla tai oikealla kädellä. Se oli sitä aikaa, kun kunnianhimoiset jätkät tai naiset halusivat mukaville edustuspaikoille. Sai "päteä", mukavia matkoja ja ilmaista julkisuutta parrasvalojen loisteessa.

Nyt järjestöt tarvitsisivat hieman enemmän. Ei sellaista johtajaa, jolla on ennestään parikymmentä muuta luottamustointa. Nyt tarvittaisiin ihmisiä, jotka pystyvät "antautumaan" asialle. Antamaan sille enemmän kuin viisi prosenttia ajastaan.

Mahtaako SUL löytää sopivan henkilön? Entinen kova kiistakumppani TUL, kuten tiedämme, on pelattu ringistä ulos. Kiitos näiden "viiden prosentin" johtajien.

* * * * *

Liekö kysymys ollut viiden prosentin johtajista myös siinä tutkimuksessa, jonka Johtamistaidon Opisto järjesti presidenttiehdokkaistamme. Kovasti siitä vasemmalla porua pidettiin. Eihän se mitenkään sopinut, että ystävällisen näköinen Tarja Halonen jäi lähes nollille.

Mutta mitä presidentin viralla ja johtamistaidoilla on tekemistä toistensa kanssa? Kannattaisi kysyä. Järjestöjohtajuuteen voidaan vielä soveltaa JTO:n kriteerejä, mutta presidentin?

Eikös hän ole vain keulakuva, joka tienaa hyvin, käy matkoilla, hymyilee, kättelee ja nostaa maljoja?

Sitä paitsi olisi varmaan hyödyllistä tutkaista, mikä erottaa poliitikot ja hyvät johtajat toisistaan. Taitaa olla ero kuin yöllä ja päivällä.