Tiedonantajan syksyn uudet julkaisut Kun Pakila oli punainen, Oi niitä aikoja! ja Nainen, elämä vapaus! nousevat Kulttilavalle perjantaina 27. lokakuuta. Myös Tiedonantaja-lehteä on jaossa Kultin osastolla.
Keywords:
Aktiivimalli kumoon –kansalaisaloite eteni eduskuntaan
Eduskunnan rappusille kokoontuneet mielenosoittajat eivät säästelleet sanojaan kritisoidessaan hallituksen aktiivimallia. Kun työpaikkoja ei luoda, on turha laittaa työttömien syyksi sitä, etteivät he työllisty. Hallituksella kun kuitenkin on valta luoda myös työpaikkoja.
Itsekin pätkätöiden takia jatkuvasti kelan kanssa painiskeleva joukkovoimalainen Anna Koskela on täysin kyllästynyt siihen, että työttömien kertoessa kohtaamistaan epäoikeudenmukaisuuksista, kerrotaan heille, että he itse ovat ongelma.
– Tuntuu, että jossain nurkan takana on aina talousasiantuntijoiden armeija piilossa. Ne ryntäävät sieltä kertomaan, miten työttömän oma kokemus elämästä ei voi olla totta.
Koskelan mielestä työttömien ääni on myös aktiivimallikeskustelussa ohitettu. Tukevampi ote todellisuudesta olisi ollut tarpeen.
Hallitus ei tunne työttömien todellisuutta
Kirsti Kangas puolestaan kertoi Juhana Vartiaiselle, ettei siivoojaksikaan niin vain mennä. – Kyllä se vain niin on, että siivoojaltakin vaaditaan nykyään osaamista ja pätevyyttä, sekä kovaa kuntoa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kaikkein suurin harha on kuitenkin se, että ihminen voisi itse päättää tuleeko palkatuksi vai ei. Kyllä sen aina päättää joku ihan muu.
Mielenosoituksessa saatiin kuulla myös ratkaisuja työttömien työllistämiseen.
– Tarvitaan luokkatietoista politiikkaa, ja valtaa työntekijöille. Esimerkiksi kunnolla toteutettu kansalaispalkka helpottaisi ihmisten kamppailua byrokratiaa vastaan, kiteytti PAM:ssa aktiivisesti toimiva Mira-Veera Auer.
"Tarvitaan luokkatietoista politiikkaa, ja valtaa työntekijöille."
Ratkaisujakin on
Hiljattain eläköitynyt lastentarhanhoitaja Hannele Salava puolestaan totesi, että esimerkiksi Helsingin kaupunki maksoi Kelalle 63 miljoonaa sakkoa laiminlyötyään aktiiviset työllistämistoimenpiteet.
– Esimerkiksi nyt puheenaiheena olleiden lastentarhanhoitajien tilannetta voitaisiin helpottaa myös sitä kautta, että alalle palkattaisiin lisää tekijöitä. Tarvetta kyllä olisi ja näköjään rahaakin jopa Helsingillä.
Mielenosoitusta Joukkovoima-verkoston puitteissa järjestänyt Tiina Sandberg puolestaan totesi, että eniten aktivoitavaa olisi kyllä rikkaimpien veronmaksussa. Sieltä kertyvillä varoilla hoituisi moni työttömienkin ongelmista.
– On puhtaasti arvovalinta, että verojen välttelyä katsotaan läpi sormien ja sitten valitetaan rahojen loppumista. Pääministeri voi tehdä paljon muutakin kuin vedota yrityksiin, että ne työllistäisivät ihmisiä. Hän voi esimerkiksi velvoittaa niitä työllistämään ja hän voi myös halutessaan kohdentaa varoja kunnille, joilla on pulaa työntekijöistä. Olisi mahdollista palkata heti vähintään kymmeniä tuhansia työttömiä.
Eduskuntakäsittely huhtikuussa
Mielenosoituksen lopuksi paikalle kansalaisaloitteen luovutustilaisuudesta saapui myös Martin-Èric Racine, joka Mika Luoman kanssa laittoi aloitteen vireille.
– Kiitos kun olette kaikki olleet mukana tässä kamppailussa. Veimme kansalaisaloitteen tuonne eduskuntaan ja puhemies Paula Risikko otti sen vastaan. Tällä hetkellä on kuulemma niin paljon aloitteita jonossa ja muutenkin kiirettä, että tämä kansalaisaloitteemme tulee käsittelyyn todennäköisesti huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa. Pidetään aloite kuumana sinne asti.
Kirjoittajan artikkelit
Helsingissä järjestettiin 12.10. Työttömien mielenosoitus teemalla Ei julmia leikkauksia. Mielenosoitukseen saapui ihmisiä eri puolilta Suomea ja sitä tukivat myös ammattiliitoista PAM ja JHL, joiden edustajia oli myös saapunut paikalle.
Ainoa mahdollinen ratkaisu tähän konfliktiin Palestiinan ja Israelin välillä on se, että kansainvälinen yhteisö takaa Israelin panevan täytäntöön erilaiset päätöslauselmat miehitettyjä alueita koskien, toteaa Euroopan parlamentin jäsen Manu Pineda Espanjan kommunistisesta puolueesta.
- ‹ edellinen
- 11 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Helsingin yliopiston uusi liito-oravan perimää tutkiva selvitys osoittaa, että Suomen metsissä esiintyvä kanta on taantumassa ja se on geenirakenteeltaan yksipuolinen. Tutkijoiden mukaan Suomen vastuu lajien suojelussa ulottuu taigametsien tulevaisuuteen. Samaan aikaan Jyväskylän yliopiston ja Sitran luontojalanjälki-selvitys varoittaa: jos nykyisiä elämäntapoja ei muuteta, viidennes maailman lajeista uhkaa kadota.
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) edustajakokous järjestetään tilanteessa, jossa maailma palaa, rauhanliike yskii ja työväenliike etsii uutta kurssiaan. Väistyvä puheenjohtaja Liisa Taskinen tiivistää tilanteen: ”Toivon, että edustajakokouksessa syntyy yhteinen tahtotila ja innostus.”
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.