EU:n velkajärjestelypaketit ovat valtavan mittaluokan huijausoperaatio

Suomalaisia vaaditaan mukaan maksajiksi ja takaajiksi sekä Euroopan unionin väliaikaiseen että pysyvään vakausrahastoon. Miljardeilla pitäisi tukea Kreikkaa, Irlantia, Portugalia ja muita holtittomasti rahoittaneita pankkeja. Vaikeuksiin ajettujen maiden kansalaisille laaditaan lisää taloudellisia kuristusbudjetteja.

EU:n pysyväksi maksumieheksi ja -naiseksi valitussa Suomessa valtiovarainministeri Jyrki Katainen pitää kansalaisten kieltäymyksiin ja uhrauksiin tähtääviä toimenpiteitä ikään kuin kansalaisten pyhänä velvollisuutena, isänmaallisena tekona. Talvisodan hengestäkin on jo taidettu puhua.

Kansalaisten uhraukset eivät auta

Kataisella, pääministeri Mari Kiviniemellä ja muilla maan asioista päätöksiä tekevillä on tausta-ajatuksena, että kansakunta ikään kuin säästäisi varoja vaikeuksiin ajettujen maiden auttamiseksi ja että nuo luovutetut varat saataisiin joskus (jopa korkojen kanssa) takaisin.

Pääoma-teoksen kolmannen kirjan luvussa 27 (Luoton rooli kapitalistisessa tuotannossa) Karl Marx luonnehtii mauttomaksi (abgeschmackt) fraasia, jonka mukaan pääoman alkuperänä olisi säästäminen, ”koska keinottelija juuri vaatii, että muut säästäisivät häntä varten”.

Tuo lyhyt sivulause on siinä määrin terävä, että Friedrich Engels totesi Marxin sillä ennakoineen parikymmentä vuotta tekstin kirjoittamisen jälkeen sattuneen tapahtuman, jossa ”koko Ranska säästi kokoon puolitoista miljardia frangia Panaman huijareille.”

Vastaavasta ilmiöstä on kysymys nykyisessä finanssikriisissäkin. Säästäminenhän tarkoittaa perinteisesti sitä, että me kansalaiset säästämme omalle pankkitilillemme määrätyn rahasumman. Se että meidät pakotetaan nyt pelastamaan saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja tarkoittaa, että me oman pankkitilimme sijaan maksamme pankin tilille, siis suuressa määrin pelkille keinottelijoille. Aiheellisesti Bertolt Brecht kysyikin, mitä onkaan pankkiryöstö verrattuna pankin perustamiseen!

Väliaikaisia ja pysyviä vakausrahastoja sommittelevat EU-päättäjät (meidän Kataisemme ja Kiviniememme heidän mukanaan) uskottelevat, että lukemattomien huijausten jälkeen kapitalistinen järjestelmä ikään kuin ”ottaisi opikseen” ja että tilanne olisi parannettavissa uusia miljardeja noihin rahastoihin lapioimalla.

Mieletöntä menoa

Kansalaisten kieltäymyksiä koskevista käsityksistä Marx toteaa edellä mainitussa Pääoman luvussa, että kapitalistisen tuotannon kehittymättömämmässä vaiheessa noissa kieltäymyksissä saattoi vielä olla jotakin mieltä, mutta kuvitteellisen (fiktiivisen) pääoman oloissa niistä tulee täysin mielettömiä.

Marx haluaa sanoa, että kieltäymyksillä ja uhrauksilla (nykykielellä ”leikkauksilla”) saavutetut ”säästöt” eivät mene niihin tarkoituksiin, mihin niiden väitetään menevän. Ja vaikka osittain menisivätkin, niin ”onnistuminen ja epäonnistuminen johtavat tässä samassa määrin pääomien yhteenkokoontumiseen ja näin ollen pakkoluovutukseen mitä valtavimmassa mittakaavassa.”

Marx muistuttaa, että kapitalistisen tuotantotavan lähtökohta ja ydin on pakkoluovuttaminen (Expropriation). Viime kädessä tarkoituksena on pakkoluovuttaa eli anastaa yksilöiltä tuotantovälineet. Luottojärjestelmä puolestaan on keinottelun pääasiallisin vipusin.

Pakkoluovuttaminen ilmenee harvojen toimeenpanemana yhteiskunnallisen omaisuuden anastamisena; luotto (Kredit) puolestaan antaa näille harvoille yhä suuremmassa määrin ”puhtaan onnenonkijan luonteen” (Marx, Pääoma. 3. osa, s.436)

Luotto kiihdyttää spekulatiivisia markkinoita

EU:n vakausrahastot ovat tarkoitetut lainanantorahastoiksi vaikeuksiin joutuneille kriisimaille. Vakausrahastojen ja tukipakettien väitetään ja toivotaan rauhoittavan spekulatiivisia rahamarkkinoita, mutta todellisuudessa ne kiihdyttävät niitä. Pääoman uusintamisprosessi kiihdytetään äärimmilleen siksi, että yhteiskunnallisen pääoman huomattavaa osaa käyttävät keinottelijat, jotka operoivat täydellisesti vieraalla, eivätkä siis omalla pääomallaan.

Luotto antaa myös erinomaisen mahdollisuuden voiton suhdeluvun kohottamiseen ja kuvitteellinen pörssitalous luo voittojen kasvattamiselle aikaisempaan nähden aivan uudet mahdollisuudet. Marx totesi jo oman aikansa tilanteesta, että kehittyneen kapitalismin maissa suurin osa pankkipääomasta oli puhtaan fiktiivistä, kuvitteellista eli vekseleitä, valtion arvopapereita ja osakkeita. (Marx, mt., s. 467).

Marx sanoi fiktiivisen pääoman muodostamista erilaisten arvopapereiden kautta kapitalisoimiseksi (kapitalisiren) ja siinä kaikki yhteys pääoman todelliseen (alkuperäiseen) arvon luomisen prosessiin (työhön) katkeaa viimeistä jälkeä myöten ja ”käsitys pääomasta arvoaan itseään lisäävänä automaattina vahvistuu (Marx, s. 464).

Kyse on ratkaisevasti siitä, että normaali tulo muunnetaan pääomatuloksi.

Pankkien pääomittaminen

Tänä päivänä kuvitteellisen pääoman valtavaa kasvattamista tarkoittaa ilmiö nimeltä pankkien pääomittaminen. Niin paljon kuin tuo käsite esiintyykin julkisuudessa, hämmästyttävää on, että lukemattomissa eduskuntavaalikeskusteluissa kenenkään (edes Timo Soinin) päähän ei pälkähdä kysyä, mitä tämä pankkien pääomittaminen oikein lähemmin tarkoittaa. Voidaanko sitä jäljittää ja millä tavoin? Päätyvätkö jäljet ehkä sulaan? Käytetäänkö ehkä jälkikoiria eli pankkien ulkopuolisia tarkastajia? Jos SKP:n edustajat pääsette lähelle päättäjiä keskustelutilaisuudessa ja mieluummin heidän iholleen, kysykää ihmeessä tätä asiaa.

Yleisesti ottaen tämänhetkinen pankkien pääomittaminen tarkoittaa sitä miltä näyttääkin eli loputtomien euromiljardien lapiointia pelinsä menettäneiden tai menettämässä olevien pankkien pelastamiseksi.

Kun Marxin mukaan kapitalisoinnin yhteydessä pääoman viimeinenkin jälki konkretiaan katoaa, niin ehkä pankkien pääomittamisessa kantasana ”lapio” luo edes jonkinlaisen hämärän yhteyden arkitodellisuuteen. ”Tämänkin hämärän olemme kadottaneet”, saattaisi Pablo Neruda kuitenkin muistuttaa.

Luottojärjestelmän kahtalainen luonne

Marxin mukaan luottojärjestelmälle on ominaista kahtalainen luonne. Toisaalta se kehittää kapitalistisen tuotannon liikkeellepanevan voiman eli rikastumisen vieraan työn riistolla ”paljaimmaksi ja valtavimmaksi peli- ja huijausjärjestelmäksi”, toisaalta se muodostaa siirtymämuodon uuteen tuotantotapaan.

Kapitalistinen tuotantotapa ei perusolemukseltaan ole tietenkään vapaa muuta kuin tiettyyn pisteeseen saakka muodostaen sisäisiä kahleita ja rajoituksia. Luottojärjestelmä rikkoo väkivaltaisesti noita rajoja, voimistaa vanhan tuotantotavan hajoamisen aineksia, vähentää suhteellisesti pääomanomistajien määrää ja luo näköalan kohti yhteen liittyneiden tuottajien yhteiskuntaa.

ERVV ja EVM

Se mitä meille on tiedotusvälineiden ja median kautta kerrottu ja mikä päättäjien huulilta ja ministereiden välttelevien katseiden lomasta on saatu puristettua esiin sisältää seuraavaa eli jatkokertomuksen termein tähän mennessä tapahtunut:

ERVV (Euroopan RahoitusVakausVäline) on tarkoitettu väliaikaiseksi ja joka on toiminnassa kesäkuuhun 2013.

EVM (Euroopan VakausMekanismi) puolestaan on pysyvä rahoitusväline, joka tulee voimaan heinäkuussa vuonna 2013 ja jonka tarkoitus on korvata nykyiset väliaikaiset rahoitusjärjestelyt.

EVM siis antaa lainaa vaikeuksiin joutuville euromaille heinäkuusta 2013 lähtien. ERVV pystyy lainaamaan noin 250 miljardia ja EVM noin 500 miljardia euroa.

Jotta EVM voisi lainata nuo 500 miljardia, siihen on satsattava pääomaa 80 miljardia sekä takauksia ja korotusvaltuuksia 620 miljardia, mikä tekee EVM:n todelliseksi suuruudeksi 700 miljardia euroa Mekanismin tarkat yksityiskohdat on määrä päättää tulevan kesäkuun loppuun mennessä.

Suomen vastuut

Suomen vastuut tulevassa pysyvässä kriisirahastossa (EVM) ovat 12,58 miljardia euroa. Tuosta osuudesta Suomen pitää maksaa suoraan käteisenä eli riihikuivana 1,44 miljardia siten, että puolet mainitusta summasta maksetaan kesällä 2013 ja loppu maksetaan kahdessa erässä kahden seuraavan vuoden aikana. Vastuuosuuden loppuosa 11,14 miljardia euroa koostuu annettavista korotusvaltuuksista ja takauksista. Pysyvä vakausrahasto EVM perustetaan EU-sopimuksella ja se on vahvistettava erikseen kaikissa euromaissa.

Tämän hetken kuuma kysymys koskee Suomen osalta lähinnä kahta asiaa:

a) onko Suomi valmis korottamaan ERVV- lainatakauksensa jo tähän mennessä sovitusta 8 miljardista kaksinkertaiseksi eli 16 miljardiin euroon sekä

b) onko Suomi valmis menemään mukaan EVM:ään, jossa sen lainantakausvastuu olisi edellä mainitut 11,14 miljardia euroa ja lisäksi lähes heti kättelyssä riihikuivana 1,44 miljardia euroa.

Käytännössä maan hallitus on jo suostunut ehtoihin, vaikka se vaalitaktisesti siirtää lopullisen ratkaisun tekemisen uudelle vaalien jälkeen valittavalle eduskunnalle.

Puolueiden kannat

Helsingin Sanomat on (30.3.) kartoittanut suurimpien puolueiden kantoja edellä mainittuihin kahteen kysymyksen ja sen mukaan hallituspuolueet kokoomus, keskusta, vihreät ja RKP ovat käytännössä valmiit suostumaan kumpaankin edellä mainittuun takausehtoon.

Oppositiopuolueet vasemmistoliitto, kristilliset ja perussuomalaiset suhtautuvat esityksiin kielteisesti ja SDP horjuu kannassaan kysellen pankkien ja sijoittajien vastuun perään, vaikka puoluesihteeri Mikael Jungnerin esiintymistä puoluejohtajien tv-väittelyssä maaliskuun lopulla on mediassa jo ehditty tulkita takuuehtoihin myöntymisen merkiksi.

SKP ei voi hyväksyä kumpaakaan mainitusta rahanpyydyksestä. Meidän kantamme on, että Suomen ei tule lähteä tähtitieteellisiin takauksiin tilanteessa, jossa maan valtionvelka kasvaa muutenkin hallituksen äskettäisen menokehyksen mukaan joka vuosi nettomääräisesti noin kahdeksan miljardia euroa vuosina 2012-15 yltäen 117 miljardiin vuonna 2015.

”Mutta jos Suomi kieltäytyy hyväksymästä noita rahoitusvakausvälineitä, niin joudummeko me eroamaan euroalueesta ja ehkä koko EU:sta?”, äänestäjä saattaa kysyä.

”Tapahtuisiko tuossa nyt niin suuri vahinko”, me vastaamme. Me olimme aikoinaan EU:hun liittymistä vastaan ja rahaliittoon liittymisestä ei lupaa Suomen kansalta edes kysytty. Väite, että me miljarditakuut torjuessamme rikkoisimme EU:n perussopimusta on täysin nurin niskoin käännettyä totuutta.

Esko Seppänen on uusimmassa kirjassaan Oma pääoma ansiokkaasti osoittanut, että EU-maat, jotka ottivat vastuun Kreikan veloista (110 miljardin tukipaketti), rikkoivat itse EU:n perussopimusta. Perussopimuksen artiklassa 125 todetaan: ”Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on.”

Yhteisvastuu on siis EU:n perustuslain mukaan kielletty, mutta nyt sitä toteutetaan surutta ja isänmaallisena tekona saksalais-ranskalais-brittiläisten pankkien pelastamiseksi.

Sinisilmäisyyttä

Sen lisäksi mitä edellä on todettu marxilaisesta näkemyksestä koskien luoton roolia kapitalismissa on vielä syytä tähdentää paria näkökohtaa.

EU-päättäjät (Suomen Kiviniemi ja Katainen heidän joukossaan) näyttävät jotenkin kuvittelevan ja uskottelevan, että mainitut vakausmekanismit ikään kuin muuttaisivat kapitalismin perusolemusta tai että ne toteutuisivat jossakin muussa ympäristössä kuin kapitalistisen kilpailun armottomissa olosuhteissa. Eli ikään kuin ne toteutettaisiin joissakin laboratorio-olosuhteissa, joissa kapitalismin sisäiset lainalaisuudet olisivat lakanneet vaikuttamasta.

Tuomas Enbusken ohjelmassa (Yle1, 31.3.) ETLA:n toimitusjohtaja Sixten Korkman sanoi, että markkinat ottavat oppia virheistään. Tekisi mieli kysyä, mitä oppia ne ottavat? Jos finanssimarkkinoille sanoo, että parantakaa sitten tapanne, niin sehän on suunnilleen sama kuin ketulle sanoisi, että älä sitten mene toista kertaa kanatarhaan.

Ei uskottavia valvontamekanismeja

Hurjinta tässä satojen miljardien eurojen mylläkässä on, että pääomalle ja pankeille ei ole edelleenkään asetettu mitään uskottavia julkisia valvontamekanismeja. Niin sanotut pankkien stressitestit ovat lähinnä alastoman totuuden ”suojaksi” asetettu viikunanlehti.

Euroopan tilintarkastustuomioistuimessa työskentelevä entinen kansanedustaja ja pankkivaltuutettu Olavi Ala-Nissilä huomauttaa, että edellä mainitussa satojen miljardien väliaikaisessa rahoitusvakausjärjestelmässä (ERVV:ssä) ei ole lainkaan julkista ulkoista tarkastusta (Iltalehti 29.3). Ala-Nissilä pitää mahdollisena, että Espanjan ja Saksan pankeista löytyy vielä ikäviä yllätyksiä. Ja uutta 700 miljardin euron EVM:ää ollaan kovalla tohinalla perustamassa!

Nuo vakausjärjestelmät ERVV ja EVM ovat sinänsä merkki suursijoittajille siitä, että nyt voi kokonaisten kansakuntien takauksella ottaa riskejä sieltä missä suurimmat voitot ovat odotettavissa eli sieltä mistä myönnettävistä lainoista ja luotoista ovat korkeimmat korot saatavissa, siis lähinnä vaikeimmassa taloudellisessa asemassa olevilta mailta, joiden luottoluokitukset ovat alhaisimmat. Juuri tätä kirjoittaessa uutiset kertovat, että Portugalin luottoluokitus on enää yhden pudotuksen päässä roskalainasarjasta.

Valtiot mukana huijausoperaatioissa

Kun Marx puhui ”valtavimmasta huijausjärjestelmästä”, hänen ajoistaan 1800-luvun jälkipuoliskolta tuo valtavuus on tietysti kasvanut vielä suuresti. On huomioitava, että piirteet jotka tuolloin koskivat lähinnä yksityisiä kapitalisteja ja myöhemmin monopolikapitalisteja, koskevat nyt valtiomonopolistisen kapitalismin oloissa kokonaisia valtioita ja valtiovaltaa.

Niinpä kirjanpitohuijaukset tapahtuivat tuolloin lähinnä yksityisten kapitalistien ja yritysten toimesta, mutta nykyisin valtiot (esimerkkinä Kreikka) antavat harhauttavia tietoja taloudenpidostaan. Aikaisemmasta poiketen on alettu myös vakavasti varautua siihen, että kokonaiset valtiot saattavat joutua velkajärjestelyyn. Mainitussa Yle1:n keskusteluohjelmassa eräs keskustelija viittasi mahdollisuuteen, että Kreikka voisi joutua jopa EU:n hyväntekeväisyyden varaan. Tuollainen tilanne vastaisi valtion tasolla jo lähes joutumista EU:n leipäjonoon.

Käytettävissä vakausrahastoissa ovat kiinni kokonaisten kansakuntien kansalaisia koskevat varat. Tapahtumien valtavuus on sitä luokkaa, että Suomen kaltaiset pienet reuna-alueet voivat olla finanssimarkkinoiden valtamerellä kuin lastut laineilla. Ilman pankkien ja muiden rahoituslaitosten tiukkaa valvontaa ja ilman pankkien yhteiskunnan haltuun ottamista Suomen kaltainen maa saattaa ennen pitkää havaita olevansa itse autettavien piirissä.

Keskeinen ongelma on, että satojen miljardien vakausvälineisiin sisältyy valtavasti fiktiivistä rahaa ja siten keinotteluun eli spekulatiiviseen toimintaan yllyttävää ainesta. Samanaikaisesti on kysymys esim. suurten pankkien välisestä olemassaolon taistelusta. Tuottoa haetaan silloin kaikin keinoin sieltä mistä suurimmat tuotot ovat löydettävissä.

Sosialismin näköala

EU-päättäjät ja kansalaiset puhuvat siitä, pitäisikö Kreikka päästää (pakottaa) velkasaneeraukseen. Kysytään aiheellisesti, mitä valtion joutuminen velkasaneeraukseen tarkoittaa. Vastauksena todetaan esimerkiksi, että tuolloin sijoittajat saattavat menettää osan rahoistaan, ehkä 30-50 prosenttia ja takaavat valtiot voivat olla myös menettäjiä.

Vähemmän puhutaan siitä, mitä näiden ahdinkoon ajettujen maiden kansalaisille tapahtuu esimerkiksi mahdollisen velkasaneerauksen yhteydessä. Mikä on heidän taloudellinen ja sosiaalinen tilanteensa äärimmilleen kiristettyjen talousbudjettien olosuhteissa. Minkä tien he kansakuntana valitsevat kuljettavakseen varsinkin, jos heidät jätetään suuressa määrin oman onnensa nojaan?

Sosialismi talous- ja yhteiskuntamuotona ei ole vanhentunut käsite. Eikö se ole reaalinen vaihtoehto silloin kun taloudelliseen ahdinkoon ajetuissa maissa yhä suurempi osa väestöstä (enemmistö) alkaa olla sitä mieltä, että sosialismi on parempi vaihtoehto kuin koko kansan loputon velkavankeus.