Tiedonantajan päätoimittaja, SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen, syväpunainen aktivisti, luonnonystävä, musiikkitapahtumien tuottaja ja dj
Huippunimiä alustajiksi kesän Marx-opistoon
Demokraattisen sivistysliiton järjestämään Marx-opiston kesätapaamiseen on saapumassa huippualustajia elokuussa. Viikonloppukurssilla opiskellaan marxilaista teoriaa ja käytännön toimintaa.
Tällä kertaa tapaamisessa pureudutaan ajankohtaisiin aiheisiin kuten pandemioiden vaikutuksiin yhteiskunnallisessa muutoksessa, kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän kriisialttiuksiin, Covid-19 pandemian aiheuttamaan maailmanlaajuiseen lamaan ja sosialistisen vaihtoehdon mahdollisuuksiin.
Kansanterveyden historian dosentti Heikki S. Vuorinen esitelmöi aiheesta ’kulkutautien yhteiskunnalliset vaikutukset’. Helsingin yliopistossa politiikan tutkimuksen yliopistonlehtorina toimiva Emilia Palonen alustaa liittyen koronakriisiin ja populismiin. Kelan eläkkeellä oleva tutkija Pertti Honkanen avaa keskustelua aiheesta ’kapitalismin kriisialttiudet’.
– Maailmanhistoriassa on ollut kaksi vaihetta, joissa ihmiskunta on kokenut siirtymisen vanhasta tavasta hankkia toimeentulo täysin uuteen tapaan.
Mullistuksia yhteiskuntajärjestelmissä
Vuorinen pohdiskeli Tiedonantajan numerossa 04/2020 sitä, mitkä tekijät ovat historian kuluessa edistäneet uusien tautien ilmestymistä ihmiskuntaan.
– SARS-CoV-2:ksi nimetyn uudentyyppisen koronaviruksen aiheuttama COVID-19-pandemia on esimerkki tästä. Keskeistä uusien tautien ilmestymisessä on ihmisten elämisen ehtojen syvälliset muutokset. Maailmanhistoriassa on ollut kaksi vaihetta, joissa ihmiskunta on kokenut siirtymisen vanhasta tavasta hankkia toimeentulo täysin uuteen tapaan ja suhde toisiin ihmisiin ja ympäristöön on mullistunut täysin, kirjoitti Vuorinen.
Hän myös kommentoi koronaviruspandemiaa YLE:n artikkelissa maaliskuussa.
– Uuden taudin ilmestyminen historiassa on yhteydessä siihen, että yhteiskunnassa ja ympäristössä on tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka edesauttavat sen taudin ilmestymistä, sanoi Vuorinen tuolloin.
Viikonlopun aikana aihepiiriä käsitellään ennakkomateriaalin, asiantuntija-alustusten ja ryhmätöiden avulla. Kurssi järjestetään kaksi kertaa vuodessa, talvella ja kesällä. Kurssille ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat opiskella taitoja toimia luokkatietoisessa työväenliikkeessä.
Marx-opisto on tarkoitettu sinulle, joka tarvitset eväitä radikaaliin vasemmistolaiseen vaikuttamiseen ja haluat oppia lisää järjestötyöstä. Teoriaa ja käytäntöä yhdistävän opiston tarjonta on tarkoitettu erityisesti nuorille ja vasta mukaan toimintaan tulleille.
Lisätietoja Marx-opiston kesätapaamisesta saat DSL:n toimistolta: puh (09) 7743 8130 tai sähköpostitse dsl@desili.fi (heinäkuussa toimisto on suljettu)
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
SKP:n Helsingin piirikomitea vaatii kaupunginvaltuustoa ohjaamaan 430 miljoonan ylijäämistä heti rahaa kaupungin palveluihin, vuokrien nousun hillitsemiseen, HSL:n lippujen hintojen alentamiseen sekä työntekijöiden palkkojen ja työolojen parantamiseen.
Palvelujen markkinaehtoisuus on ongelma sekä demokratian että asukkaiden yhdenvertaisten perusoikeuksien toteutumisen kannalta. Uusliberalistisen politiikan hengen mukaisesti tämä ei kuitenkaan vaikuta hallituksen tekemiin päätöksiin, jotka kurjistavat työväenluokkaa entisestään.
Suomen militarisoituminen tulee lisääntymään, työntekijöiden ja työttömien kyykytys jatkumaan sekä perusturvan ja -palveluiden romuttaminen kiihtymään. Maamme on kulkemassa kohti katastrofia.
- 1 / 86
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Teoria
Jotkut mainostavat kryptoa keinona uudistaa kapitalismia tai jopa syrjäyttää se. Mutta mikä on todellisuutta ja mikä hypeä?
Vuonna 1922 joulukuun lopussa Yleisliittolaisessa Neuvostojen ensimmäisessä edustajakokouksessa perustettiin Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto eli Neuvostoliitto. Leninin tärkeimmät periaatteet Neuvostoliiton ulkopolitiikassa olivat valtioiden välinen rauhanomainen rinnakkainolo, kansainvälinen solidaarisuus ja internationalismi.
Marxilaisen filosofian historia on rikas, ja omaa lukuisia mielenkiintoisia kehityspolkuja. Sen keskeisimmät annit ovat toivo paremmasta maailmasta, sekä tämän filosofian käyttäminen työvälineenä maailman muuttamiseen.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.