SKP uskaltaa ja SKP julkeaa.
Keywords:
Ilmastotekoja!
Vaadimme ilmastotekoja! Tämä oli päällimmäinen huuto, kun Helsingissä Säätytalon edustalle kokoontunut mielenosoitus kokosi rivejään.
Sanna Marinin hallitus kokoontui syksyn budjettiriiheen, ja kansalaisten syvien rivien huoli oli käsin kosketeltava: demarivetoinen hallitus on teksteissään ja puheissaan korostanut ilmasto- ja ympäristöpolitiikan merkitystä, mutta miten lienee tekojen laita. Esimerkiksi hallituspuolue RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson on ollut sitä mieltä, että ilmastopäätöksillä ei ole niin kiire.
Myös keskustalle erityisesti keskustelu maatalouden päästövähennyksistä on ollut hankala paikka. Mielenosoituksessa muun muassa vaadittiin päästöjä tuottavan turvetuotannon alasajoa – ongelma, josta keskusta on ollut haluton keskustelemaan.
Rahat muualle kuin hävittäjiin
Mielenosoittajat myös muistuttivat siitä absurdista tilanteesta, että Suomi asevarustelee itseään kymmenien miljardien hävittäjillä samalla kun perusturvaan ja julkisiin palveluihin ei muka ole varaa. Marinin hallitus on myös leikkaushallitus, kun tieteen, tutkimuksen ja kulttuurin tukemiseen käytettävät varat vähenevät kymmenillä miljoonilla.
Suomen kommunistisen puolueen vantaalainen toveri Heikki Ekman ihmettelee nykyisenkin hallituksen leikkaushimoa.
– Toki ilmasto- ja ympäristökysymykset ovat tärkeitä, mutta itse olen ennen kaikkea vastustamassa leikkauspolitiikkaa. Suomessa hallitukset ovat 1980-luvun lopulta asti tehneet järjestelmällisesti julkista taloutta supistavia päätöksiä, eikä niitä voi hyväksyä.
Monen mielenosoittajan mukaan on käsittämätöntä, että koronan ja kaiken muun akuutin ongelman keskellä hallitus on päättänyt laittaa rahaa aseisiin. Budjettineuvotteluissa kiistellään lopulta lillukan varsista, kun varsinainen paukku, hävittäjähankinnat, on sovittu kaiken ulkopuolella. Myöskään hävittäjähankinnan ilmastovaikutuksista ei puhuta.
Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen yrittää ylläpitää keskustelua riittämättömästä perusturvasta, mutta myöntää, että hallitus ei aio asialle tehdä käytännössä mitään. Hävittäjähankitoihin kulutetuilla miljardeilla voitaisiin parantaa perusturvaa reilusti ja vaikkapa kokeilla vasemmiston hehkuttamaa perustulomallia.
Jostain syystä päättäville paikoille päästyään ei vasemmistolla sittenkään riitä kyky eikä halu tehdä kunnollista politiikkaa. Valta vie, ja ministerin palkka on kuitenkin suurempi kuin rivikansanedustajan.
Hävittäjärahat parempaan käyttöön - Budjettimielenilmaus 7.9.2021 Säätytalolla. Kuva Marko Korvela
Hävittäjien sijasta Säätytalolla vaadittiin muun muassa työtä, leipää ja rauhaa. Kuva Marko Korvela
Kirjoittajan artikkelit
Radikaalin vasemmiston olisi löydettävä kapitalismin vastainen tie, joka avaa sosialismin ja kommunismin näköaloja..
Pallasojan perhe kiittelee julkisia palveluja ja laadukasta koulujärjestelmää. Tuleva sote-uudistus hirvittää, eikä Sipilän hallituksen politiikka muutenkaan saa ruusuja.
- ‹ edellinen
- 19 / 168
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Helsingin yliopiston uusi liito-oravan perimää tutkiva selvitys osoittaa, että Suomen metsissä esiintyvä kanta on taantumassa ja se on geenirakenteeltaan yksipuolinen. Tutkijoiden mukaan Suomen vastuu lajien suojelussa ulottuu taigametsien tulevaisuuteen. Samaan aikaan Jyväskylän yliopiston ja Sitran luontojalanjälki-selvitys varoittaa: jos nykyisiä elämäntapoja ei muuteta, viidennes maailman lajeista uhkaa kadota.
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) edustajakokous järjestetään tilanteessa, jossa maailma palaa, rauhanliike yskii ja työväenliike etsii uutta kurssiaan. Väistyvä puheenjohtaja Liisa Taskinen tiivistää tilanteen: ”Toivon, että edustajakokouksessa syntyy yhteinen tahtotila ja innostus.”
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.