Kun parlamentti on pörssin sivukonttori

Alkuperäinen kirjoittaja:

Mitähän Helsingin Sanomat kuvitteli saavansa, kun se tilasi saksalaiselta Nobel-kirjailijalta Günter Grassilta kirjoituksen toisen maailmansodan päättymisen 60-vuotispäivän merkeissä? Tuskin lehti sai sitä mitä toivoi.

Helsingin Sanomissa 5. toukokuuta julkaistu Grassin kirjoitus on katkera tuomio Saksojen yhdistämisen yhteydessä annettujen lupausten pettämiselle ja uusliberalistiselle diktatuurille.

Grassin mukaan "nyt on lakattava peittelemästä ja kaunistelemasta sitä tosiasiaa, että kaikista taloudellisista investoinneista ja maksuista huolimatta Saksan yhdistyminen on pääpiirteittäin epäonnistunut". "Entisen DDR:n "kansan omistama" keskeinen omaisuus – tuotantolaitokset, energiahuolto, lehdistö ja kustannusliikkeet – purettiin Treuhand-yksityistämisviraston toimesta osin rikollisinkin menetelmin ja lopulta pakkolunastettiin.. Työttömien osuus väestöstä on kaksinkertainen verrattuna läntisiin osavaltioihin."

Grass muistuttaa muun muassa itäisestä Saksasta tapahtuvasta muuttoliikkeestä, joka tyhjentää kokonaisia alueita, kyliä ja kaupunkeja. "Kun Treuhand oli hoidellut bisneksensä, eivät länsisaksalaiset teollisuuslaitokset eivätkä pankit suostuneetkaan tekemään välttämättömiä investointeja eivätkä myöntämään luottoja, joilla olisi voitu luoda työpaikkoja; mieluummin lasketellaan vain vanhaa lorua siitä, ettei Saksa ole edullinen sijaintipaikka, ja turvataan omat edut siirtämällä liiketoiminta ulkomaille."

Tässä vinoutuneessa tilanteessa voi Grassin mukaan auttaa vain lainsäätäjä, parlamentti, jos sekään. "Ja niin meidän on taas kysyttävä, pystyykö parlamentaarinen demokratia toimimaan." Grass vastaa kysymykseen väittämällä, etteivät vapailla vaaleilla valitut kansanedustajat enää pysty tekemään päätöksiä vapaasti ja riippumattomasti. Liittopäiviä ja sen demokraattisesti valtuutettuja kansanedustajia "painostavat ja heidän oikeuksiaan rajoittavat erilaisten eturyhmien lobbaajat, joilla on sananvaltaa jopa lakien laadinnassa ja niiden sanamuotojen valinnassa".

"Parlamentti ei näin ole ratkaisuissaan suvereeni. Se on riippuvainen mahtavista työnantajajärjestöistä, pankeista ja konserneista, joita ei koske minkäänlainen demokraattinen valvonta. Lainsäätäjä tekee itsensä naurunalaiseksi. Parlamentista tulee pelkkä pörssin sivukonttori. Demokratia alistuu globaalin, nopealiikkeisen pääoman saneluratkaisuihin."

Grass kysyy retorisesti, onko kuusikymmentä vuotta sitten saadusta vapaudesta enää muuta hyötyä kuin pörssissä saadut voitot. "Meidän valtiosääntömme ei nyt suojelekaan ensi sijassa kansalaisten oikeuksia, se on aivan uusliberaalisen ajanhengen mukaisesti myyty alihintaan hyödyttämään ennen muuta itseään "vapaaksi" kutsuvaa markkinataloutta."

"Me kaikki olemme todistamassa, kun kaikkialla maailmassa tuhlataan pääomaa, kun niin sanotut vihollis- tai ystävällismieliset yritysvaltaukset tuhoavat työpaikkoja, kun pörssikurssit nousevat pelkästään siksi, että yritys ilmoittaa ryhtyvänsä rationalisointitoimiin vähentämällä työntekijöiden määrää ja kun kaikkeen tähän suhtaudutaan sanomalla, että se hinta meidän nyt vain on maksettava siitä, että "elämme vapaudessa"."

"Enää ei tarvitse otaksua vaan voi todeta tosiasiana, että se, mitä nimitetään uusliberalismiksi, osoittautuukin lähemmin tarkasteltaessa paluuksi varhaiskapitalismin ihmisiä halveksiviin käytäntöihin. Ja sosiaalinen markkinatalous, joka aikoinaan oli taloudellisen ja solidaarisen toiminnan menestysmalli, on degeneroitunut vapaaksi markkinataloudeksi, jolle omaisuuden perustuslaillinen sosiaalisuusvelvoite on kiusallinen taakka ja voitontavoittelu pyhä velvollisuus."

Grass nostaa demokratian kannalta pahimmaksi ongelmaksi niin Saksassa kuin muuallakin "politiikan voimattomuuden, joka jättää kansalaiset suojattomina talouselämän diktatuurin valtaan". "Vapailla vaaleilla valitut kansanedustajat taipuvat suurpääoman painostuksen alla niin Saksassa kuin koko maailmassakin. Jos tätä menoa jatkuu, ei tosin tuhota valtiota – valtio kestää – mutta kylläkin demokratia."

Grass haastaa vastustamaan "nykyistä uhkaa, uutta totalitarismia, jota maailmanlaajuisesti edustaa voittajana selviytynyt ideologia". "Tiedostavina, täysivaltaisina demokraatteina meidän pitää ehdoitta nousta vastustamaan sellaista pääoman valtaa, jolle ihminen on vain tuotannon ja kulutuksen materiaalia."

Kuten huomataan, Grassin julma tilanteenkuvaus ei koske vain Saksaa. Kuvaus sopii yhdistämisoperaatiota lukuun ottamatta myös muun muassa Suomeen. Ja kuvaus sopii uuden perustuslain myötä muodostuvaan EU:hun. Ei ihme, että Helsingin Sanomat tunsikin tarvetta paikata erehdystään. Pääkirjoitustoimittaja Antti Blåfield moitti kolumnissaan 8. toukokuuta, että Grass "purkaa vihaansa "talouselämän diktatuuria" vastaan" ja että hän "näkee vain oman maansa ahdingon" eikä "mainitse globalisaation aiheuttamaa kehittyvien ja kehittyneiden kansantalouksien välistä kilpailua".

Tuo Blåfieldin mainitsema kilpailuhan onkin keppihevonen, jolla uusliberalistit perustelevat kaikkea Grassin kuvaamaa törkeyttä. (ES)