Leikkaukset, köyhyys ja syrjintä koskettavat naisia

Suomessa uusliberalistinen politiikka ja hallituksen ratkaisut vaikuttavat monilla elämän sektoreilla arkeen. Näitä ovat muun muassa palvelujen raju yksityistämien ja lähipalvelujen lakkauttaminen, vanhusten köyhyys ja epätasa-arvo sekä hallinnollinen ja poliittinen syrjintä.

Nämä kaikki huolestuttavat tavallisia ihmisiä. Monet gallupit kertovat tästä. Mutta hallitusten politiikka kulkee toiseen suuntaan, vastoin ihmisten enemmistön mielipiteitä.

Eläke ei riitä

Väestömme vanhenee nopeimmin Euroopassa. Suomessa vanhuksista on keskimäärin 2/3 naisia. Näin siis kaikki se, mikä koskee vanhusten hoitoa ja asemaa, oikeuksia ja arkea, koskee erityisesti naisia.

Suomessa lähes miljoona ihmistä elää alle köyhyysrajan, heistä noin 250 000 on vanhuksia. Yli 75-vuotiaista naisista kaksi kolmesta elää pelkällä peruseläkkeellä, joka on ollut tähän asti alle 500 euroa.

Suomessa kuitenkin ruokakorin hinta verrattuna muihin EU-maihin on selvästi korkeampi. Samoin asuminen, vuokrat ja potilaitten maksamat korkeat terveydenhuollon maksut aiheuttavat sen, että kotona asuvilla vanhuksilla ei riitä rahaa ruokaan eikä lääkkeisiin. Hammaslääkärissä käynti on monille vain enää pelkkä unelma, jonka puutteesta kärsii koko terveys.

Samaan aikaan puretaan ja lakkautetaan vanhainkoteja. Hallituksen tavoitteena on, että 95 % vanhuksista elää loppuun asti kotonaan. Selviytyäkseen kotona vanhus tarvitsee monenlaista apua ja hoitoa, jota eivät kunnat järjestä rahapulassaan.

Yksityinen sektori myy palveluja, mutta valtaosan eläke ei siihen riitä. Näin yhä suurempi osa vanhuksista elää kotona yksin, melkein heitteille jätettynä.

YK puuttunut asiaan

YK:n taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien komitean mielestä tieto ihmisoikeuksista on Suomessa puutteellista. Komitea on ilmoittanut myös pettymyksensä Suomen terveysjärjestelmän heikkenemisen ja kululeikkauksien johdosta ja katsoo niiden johtaneen epätasa-arvoiseen kohteluun myös vanhuspalveluissa.

Komitea kehotti jo vuonna 2000 Suomea osoittamaan riittävät varat julkisiin terveyspalveluihin. Se vaati myös yksityisen terveydenhoidon maksujen pitämistä sellaisina, että kaikilla on niihin varaa. Vaatimuksiin kuului myös riittävien kunnallisten terveyspalvelujen takaaminen vanhuksille.

Huolimatta YK:n antamasta moitteesta on tilanne Suomessa vain huonontunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Parlamentit ja hallitukset ovat vaihtuneet, mutta sama politiikka jatkuu: terveyserot kasvavat, yksityistäminen lisääntyy ja köyhyys syvenee.

Huolestuttavaa on myös, että 14 % lapsista elää köyhissä perheissä. Näillä lapsilla on jo lähtökohta elämään huonompi kuin monilla ikätovereillaan.

Syrjäytyminen ja pahoinvointi kasvavat. Suomessa on jo tosiasia, että köyhän perheen lapsi perii vain köyhyyden. 1990-luvun lamassa työttömiksi jääneiden perheiden lapsilla on omia lapsia. Näissä perheissä köyhyys jatkuu jo kolmatta sukupolvea.

Köyhyyden rinnalla kulkee syrjintä

Oleellinen osa naisten arkea on työpäivän lisäksi huolehtia lapsista, mutta usein myös sairaista vanhuksista, jotka eivät saa kunnallista hoitoa ja tukea riittävästi. Lisäksi maassa on lähes 50 000 vanhusta, jotka edelleen hoitavat kotona vaikeasti sairasta puolisoaan. Kehitysvammaista lastaan hoitaa 62 000 ihmistä, ja omia vanhempiaan noin 600 000 ihmistä.

Näin naisen työpanos tuottaa valtion budjettiin satojen miljoonien säästöt verrattuna siihen, että hoitoa ja apua tarvitsevat olisivat hoitokodissa tai saisivat riittävästi edes tukea kotiin. Nainen on viimeisiin elinvuosiinsa saakka riistettyä työvoimaa, mihin lopulta itse uupuu.

Samaan aikaan hallitus ilmoittaa budjettileikkauksista ja säästöistä, mutta hankkii hävittäjäkoneisiin ohjuksia vuodessa yli 1 miljardilla eurolla.

Köyhyyden ja epätasa-arvon rinnalla kulkee syrjintä. Se tekee ihmisistä ulkopuolisia, outsidereita, jotka saavat vain merkityksettömiä oikeuksia ja mitättömiä resurssimurusia päättäjien pöydiltä. Heikot ja arat jäävät helposti asioineen ja tarpeineen muiden hankkeiden jalkoihin.

Raportin mukaan Suomessa on hallinnolliseen ja poliittiseen syrjintään kiinnitetty liian vähän huomiota. Hallinnollinen syrjintä merkitsee sellaisten lakisääteisten instituutioiden puuttumista, joilla ihmiset voisivat vaikuttaa kuntiensa päätöksentekoon ja elämäänsä koskeviin asioihin.

Poliittinen syrjintä näkyy siinä, että vedotaan talouteen, kun halutaan supistaa esimerkiksi vanhusten sosiaalisia ja taloudellisia oikeuksia. Vanhuksista tulee "kulurasitteita", "budjettien painolasteja" ja "valtionrahoja syöviä hoidokkeja".

Ikääntymistilastojen avulla luodaan kansainvälisestikin erilaisia uhkakuvia.

Vanhusten – joista siis valtaosa on naisia – poliittista ja yhteiskunnallista syrjintää selitetään monella tavalla. Sanotaan, että on sukupolvenvaihdon aika. Näin ikääntyvien asiat jäävät vähäisemmälle huomiolle, sillä nuorempien päättäjien voi olla vaikea asettua ikääntyneiden asemaan.

Hoitoalan ammattiliitto Super teki taannoin kyselyn, jonka mukaan kansalaisista 83 % oli vuonna 2008 huolissaan vanhustenhuollon tilasta. Aihe kuitenkin kiinnosti puolta vähemmän nuoria 25-34-vuotiaita, eivätkä 35-49-vuotiaatkaan vielä halunneet ajatella vanhuuttaan. Ammattiryhmistä johtajat olivat vähiten huolissaan vanhusten tilasta.

Suomalaisten naisten elinikä laskee

EU:n tilastojen (www.euphix.org) mukaan Suomi on joutunut terveen eliniän pituuden mittauksissa Euroopan maiden häntäpäähän.

Euroopan pisimmän odotetun terveen (keskimääräisen) eliniän brändipokaalin voitti vuonna 2003 Italia (74,4 vuotta naisilla ja 70,9 vuotta miehillä). Seuraavina tulivat Espanja (70,2 ja 66,8), Kypros (69,6 ja 68,4), Itävalta (69,6 ja 66,2), Belgia (69,2 ja 67,4) ja Kreikka (68,4 ja 66,7). Jumbosijoilla ollut Suomi (56.5 ja 57.3) eroaa voittajasta naisten kohdalla kokonaista 17,9 vuotta ja miesten 13,6 vuotta!

Suomalaisten naisten tilanne on jatkuvasti heikentynyt vuodesta 1996 lähtien, jolloin tämä tilastointi alkoi Suomessa. Miesten terve elinikä on tasaisesti kasvanut. Olemme hännänhuippuna yhdessä Unkarin, Eestin, Latvian ja Liettuan kanssa.

Syy laskuun löytynee budjetista. Suomi investoi budjetistaan terveyteen vain 8,2 %, kun Euroopan keskiarvo on 8,9%.

Naisten huonoa tilannetta voi selittää myös sillä, että yli 75-vuotiailla naisilla on korkea köyhyysriski. Vanhuksistamme 12-13 % elää köyhyysrajan alapuolella (alle 900 euron tulot). Naisista 29,3 % on köyhiä.

Sekä YK että Euroopan unioni korostavat, että ihmisoikeuksien ja perustuslaillisen yhdenvertaisuuden toteutumisen tulee näkyä budjeteissa. Ihmisoikeudet eivät ole taloussuhdanteiden aikojen sesonkitavaraa, lamalla ei saa selittää näitä asioita. Onkin nähtävä, että perusoikeuksien toteutuminen ei ole kustannus vaan investointi erityisesti taantuman aikana.

Pohjoismainen hyvinvointivaltio on historiaa

Leikkaukset koskettavat monella tavalla erityisesti naisia.

Hoitoalalla työskentelevät naiset ovat niin henkisesti kuin fyysisesti lujilla, sillä säästötoimenpiteet eivät armahda sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitäkään. Työntekijöiltä viedään mahdollisuus antaa hyvää hoitoa, mahdollisuus tehdä työnsä hyvin.

Kunnassa voidaan rajata, paljonko saa lähettää potilaita tutkimuksiin, koska ne maksavat. Rajataan, paljonko saa vanhusten hoidossa käyttää vaippoja. Rajataan myös kouluruoan hintaa, samoin sairaaloiden ja vanhustenhoidon ruoan taso heikkenee. Ja jos lasten huostaanottojen määrä pienenee, voidaan sosiaalityöntekijää siitä palkita lisätulolla.

Pohjoismainen hyvinvointivaltio on historiaa. Uusliberalistinen talouspolitiikka polki sen alleen. Paineet kohdistuvat vahvasti muun muassa vanhustenhuoltoon, johon laitetaan suhteessa yhä vähemmän rahaa. Kunnat ovat leikanneet palveluja ja tämä alkaa jo näkyä tilastoissakin. Yksityistäminen voimistuu. Yhä suurempi osa hoidosta ja palveluista jää köyhien ihmisten ulottumattomiin, sillä yksityinen palvelu maksaa aina enemmän ja siihen ei pieni eläke riitä.

Talouden ja laman varjolla loukataan nyt ihmisoikeuksia. Valtion ja kuntien budjeteilla tuotetaan Suomessakin ihmisoikeusrikkomuksia, sillä resursseja suunnataan yhä vähemmän heikosti selviäville sosiaaliryhmille.

YK suosittaakin, että budjetteihin tulee tehdä ihmisoikeuksien vaikutusten selvitykset. On kysyttävä, auttaisiko se mahdollisesti käytännössä nyt asiaa? Se voi olla mielestäni yksi menetelmä, mutta sekään ei toteudu, elleivät ihmiset joukkovoimalla lähde näissä asioissa liikkeelle.

Suomessa on 17. huhtikuuta eduskuntavaalit, ja asia olisi jo erillisen puheenvuoron arvoinen. Nyt pitäisi kaikkien vasemmistolaisten voimien koota yhteisrintamaa, jotta vuosikymmeniä kestänyt ja edellä mainittuja seurauksia aiheuttanut raaka oikeistolainen politiikka voitaisiin kääntää.

Se on asia, jossa maamme vasemmistolaisilla voimilla on edelleen suuri haaste edessään, sillä muutoin jäävät tulokset aina heikommiksi.