Leninin poliittinen testamentti

10.02.2014 - 18:00
(updated: 16.10.2015 - 10:39)

Lenin aloitti osittain halvaantuneena 23. joulukuuta 1922 sanelun kirjeestä edustajakokoukselle. Hän kutsui tätä ”testamenttia” päiväkirjaksi.

Lenin kehotti päättäväisesti tekemään eräitä muutoksia Neuvosto-Venäjän poliittiseen järjestelmään.

Stalinin ja Trotskin suhteet

Lenin ehdotti Keskuskomitean jäsenmäärän lisäämistä. Muuten se olisi suuressa vaarassa. (Stalinin päästyä valtaan enemmistö sen jäsenistä sai surmansa ”puhdistuksissa”).

Ehdottamallaan toimenpiteellä Lenin pyrki myös Keskuskomitean arvovallan kohottamiseen, puoluekoneiston tuntuvaan parantamiseen ja sellaisen mahdollisuuden ehkäisemiseen, että Keskuskomitean pikkuosien selkkaukset muodostuisivat merkitykseltään liian kohtalokkaaksi koko puolueelle. Tarkoituksena oli puolueen lujuuden lisääminen ja hajaannuksen estäminen.

Lenin näki, että vihamielisten valtioiden ympäröimänä taistelu kärjistyisi suuresti lähivuosina ja viholliset perustivat toiveensa puolueen sisäisiin erimielisyyksiin. Sen jälkeen Lenin ryhtyi erittelemään puhtaasti henkilöihin liittyviä näkökohtia puoluejohdossa. Tärkein sija puolueen lujuuskysymyksessä oli Stalinilla ja Trotskilla. Heidän keskinäissuhteensa muodostivat Leninin mielestä enemmän kuin puolet siitä hajaannuksen vaarasta, jota autettaisiin Keskuskomitean jäsenmäärän lisäämisellä.

Lenin varoitti: ”Stalin on pääsihteeriksi tultuaan keskittänyt käsiinsä äärettömän vallan, enkä ole varma, kykeneekö hän aina käyttämään tuota valtaa kyllin varovaisesti.” Leninin sihteeristö lähetti kirjeen saman tien Stalinille Leninin tietämättä.

Stalin oli ollut tuohon mennessä pääsihteerinä vasta kahdeksan kuukautta. Kun hänet valittiin tuohon uuteen tehtävään, kukaan ei kiinnittänyt siihen erityistä huomiota. Lehdet eivät siitä kirjoittaneet eikä sitä käsitelty puolueen kokouksissa. Leninin mielestä Stalinin olisi pitänyt samalla vielä jatkaa työläis- ja talonpoikaisen tarkastustoimen kansankomissaarina.

Tottelevainen toveri Lenin

Sairastellut Lenin oli tavannut heinäkuussa 1922 Stalinin. Stalin muisteli tapaamista:

”Minä en saa lukea sanomalehtiä”, huomauttaa toveri Lenin pilkallisesti, ”en saa puhua politiikasta, minä kaarran huolellisesti jokaisen pöydälle jätetyn paperipalasen peläten, ettei se vaan olisi sanomalehti ja ettei siitä tulisi kurinrikkomusta.”

Stalin kirjoittaa nauraneensa ääneen ja ylistäneensä taivaaseen asti toveri Leninin tottelevaisuutta. Samalla he tekivät pilaa lääkäreistä, jotka eivät voineet käsittää sitä, että ammattipoliitikot saadessaan tavata toisiaan, eivät voi olla puhumatta politiikasta. Myöhemmin Lenin tajusi, että Stalin Keskuskomitean toimeenpanijana antoi lääkäreille ohjeet vaientaa hänet.

Ensimmäistä sanelupäivää seuraavana päivänä 24. joulukuuta 1922 puolueen poliittinen toimikunta päätti kieltää Leniniltä kaikki tapaamiset. Samoin kiellettiin ystävien ja kotiväen kertomasta Leninille mitään politiikasta. Päätöstä perusteltiin sillä, ettei hän saisi ajattelemisen ja huolestumisen aihetta. Lenin kiirehti sanelua, koska tunsi sairautensa etenevän.

Tammikuun 4.päivänä 1923 Lenin saneli lisäyksen Stalinin luonnehdintaan:

”Stalin on liian töykeä ja tämä puutteellisuus, joka on täysin siedettävä meidän, kommunistien, keskuudessa ja kanssakäymisessä, käy sietämättömäksi pääsihteerin toimessa. Siksi kehotan tovereita harkitsemaan keinoa Stalinin siirtämiseksi pois tältä paikalta ja nimittämään tälle paikalle toisen henkilön, joka kaiken muun puolesta eroaisi tov. Stalinista edukseen vain yhdessä suhteessa, olisi nimittäin suvaitsevaisempi, lojaalisempi, kohteliaampi ja huomaavaisempi tovereita kohtaan, vähemmän oikutteleva jne. Tämä seikka voi näyttää mitättömältä pikkuseikalta. Mutta olen sitä mieltä, että hajaannuksen ehkäisemisen kannalta ja siltä kannalta, mitä olen edellä kirjoittanut Stalinin ja Trotskin keskinäissuhteista, se ei ole pikkuseikka tai se on sellainen pikkuseikka, joka voi saada ratkaisevan merkityksen.”

Leninin päivystävien sihteereiden päiväkirjassa ei ole mainintaa tästä sanelusta. Tämän sanelun otti vastaan Lidija Fotijeva, joka piti yhteyttä Staliniin.

Leninin toinen sihteeri Voloditsheva kirjoitti myöhemmin 1929, että kaikki artikkelit ja asiakirjat, jotka Lenin saneli vuoden 1922 joulukuun 20. päivän jälkeen vuoden 1923 maaliskuun alkuun mennessä, kirjoitettiin Leninin tahdosta puhtaaksi viitenä kappaleena. Yhden hän pyysi jättämään itselleen, antamaan kolme kappaletta puolisolleen Krupskajalle ja yhden sihteerinvirastolleen ehdottoman salaisena. Voloditsheva poltti alkuperäiskappaleet. Lenin pyysi merkitsemään lakkasinetillä suljettuihin kirjekuoriin, joissa asiakirjajäljennöksiä hän tahdostaan säilytettiin, että ne saa avata vain Lenin ja hänen kuoltuaan Krupskaja. Voloditsheva ei kirjoittanut kirjekuoriin sanoja: ”hänen kuoltuaan.”

Puoluehajaannus ja kysymys autonomisoinnista

Kolmen viikon päästä 23. tammikuuta 1923 ehdotuksessa puolueen edustajakokoukselle Miten meidän olisi uudelleenjärjestettävä työläis- talonpoikainen tarkastustoimi Lenin palasi kysymykseen pääsihteerin paikasta puolueessa. Hän painotti, että Keskuskontrollikomission jäsenistä tietyn määrän tuli olla läsnä poliittisen toimikunnan kokouksissa. Sen piti muodostua tiiviiksi ryhmäksi, jonka oli valvottava ”henkilöön katsomatta”, ettei kenenkään arvovalta, ei pääsihteerin eikä kenenkään muun Keskuskomitean jäsenen, voisi estää heitä tekemästä kyselyä, tarkastamasta asiapapereita ja yleensä pyrkimästä siihen, että he olisivat ehdottomasti selvillä asioista ja että niitä hoidettaisiin aivan oikein. Stalinin vallassa ollessa ”pääsihteeri” oli pyyhitty pois Leninin tekstistä.

Lenin päätti artikkelin huoleen puoluehajaannuksesta. Se olisi hänen mielestään turmioksi Neuvostotasavallalle.

Leninin ja Stalinin erimielisyyttä syvensi vahvasti kansallisuuskysymys. Joulukuun 30. päivänä 1922 Lenin valittiin poissaolevana Neuvostoliiton perustamiskokouksen kunniapuheenjohtajaksi. Ensimmäinen kansallisuusasiain kansankomissaari Stalin ohjasi kokouksen kulkua.

Samana päivänä Lenin totesi sanelemassaan kirjeessä tehneensä vakavan rikkomuksen Venäjän työläisiä kohtaan, kun ei ollut puuttunut kyllin tarmokkaasti ja kyllin jyrkästi Stalinin esittämään autonomisointi-kysymykseen. Lenin jatkoi: ”jota virallisesti nimitetään kai kysymykseksi sosialististen neuvostotasavaltojen liitosta.”

Sanottiin tarvittavan hallintokoneiston yhtenäisyyttä. Mistä nuo väitteet ovat lähtöisin, Lenin kysyi ja vastasi: ”Eivätköhän siitä samaisesta venäläisestä hallintokoneistosta.” Se oli otettu tsarismilta ja sitä oli ”vain hiukkasen maalattu neuvostolaiseen väriin.”

Lenin sanoi, että ”vapaus erota liitosta, millä puolustauduttiin, osoittautui pelkäksi paperinpalaseksi. Se ei pystyisi suojelemaan Venäjän valtakunnan ei-venäläisiä siltä, että ”heidän päällensä karkaa se tosi venäläinen, isovenäläinen shovinisti, oikeastaan roisto ja väkivallantekijä, jollainen on tyypillinen venäläinen byrokraatti”.

Leninin mielestä oli selvää, että neuvostolaisten ja neuvostolaistettujen työläisten ”mitätön prosenttimäärä hukkuu tuohon shovinistisen isovenäläisen roskaväen mereen kuin kärpänen maitoon.”

Lenin oli kirjoittanut Kamenevile 26. syyskuuta 1922: ”Isovenäläiselle shovinismille julistan sodan elämästä ja kuolemasta.” Lenin oli todennut puoluetovereistaan jo keväällä 1919: ”...kun kaaputtaa muutamien kommunistien pintaa, niin sen alta paljastuu isovenäläinen shovinisti.” Leniniä suututti erityisesti Stalinin sanonta: ”On poltettava hehkuvalla raudalla kansallismielisyys.”

Leninin nimeäminen tuntemamme Neuvostoliiton perustajaksi on siis historian myytti.

Leninin ja Stalinin välirikko

Lopulta Leninin ja Stalinin erimielisyys johti henkilökohtaiseen välirikkoon. Lenin viestitti Stalinille: ”Teillä oli röyhkeyttä kutsua vaimoni puhelimeen ja haukkua hänet… En aio unohtaa niin helposti sitä, mikä on tehty minua vastaan, ja on sanomattakin selvää, että pidän vaimoani vastaan tehtyä tehtynä itseäni vastaan.” Lenin pyysi Stalinia harkitsemaan suostuisiko hän ottamaan sanansa takaisin ja pyytämään anteeksi. Muuten suhteet katkeaisivat kokonaan Leninin ja Stalinin väliltä. Stalin pyysi anteeksi.

Stalin ei hyväksynyt eikä omaksunut Leninin näkemyksiä uudesta talouspolitiikasta, valtiokapitalismista, kansallisuuskysymyksestä, suhteesta maalaisväestöön, valtiokysymyksestä.

Trotskista Lenin sanoi, että hänen erikoisuutena eivät ole ainoastaan huomattavat kyvyt. ”Henkilökohtaisesti hän lienee kyvykkäin mies nykyisessä Keskuskomiteassa, mutta hän on myös liian itsevarma otteissaan ja liiaksi viehättynyt asian puhtaasti hallinnolliseen puoleen.” Menneestä epäbolshevismista Lenin ei halunnut Trotskia enää syyttää.

Elämänsä loppuvaiheessa Lenin oli löytänyt useissa asioissa yhtäläisiä näkemyksiä Trotskin kanssa. Ne olivat vastakkaisia Stalinin kantoihin. Lenin ehdotti, että valtion suunnittelukomission päätöksille annettaisiin tietyin ehdoin lainsäädännöllinen luonne. Tässä hän antoi myöten Trotskin näkemykselle. Ulkomaankaupan järjestämisessä Lenin asettui Trotskin kannalle Stalinia vastaan. Kansallisuuskysymyksessä Lenin saneli kirjeen Trotskille, missä pyysi häntä ottamaan tehtäväkseen Gruusian kysymyksen puolustamisen. ”Kyseinen asia on nykyisin Stalinin ja Dzerzhinskin ”vainottavana”, enkä voi luottaa heidän tasapuolisuuteensa.”

Trotski kieltäytyi tehtävästä sairauteensa vedoten.

Lenin ei ryhtynyt pidemmälti luonnehtimaan Keskuskomitean muita jäseniä heidän henkilökohtaisten ominaisuuksien mukaan. Hän muistutti vain, että Zinovjevin ja Kamenevin antautumishenkinen menettely lokakuun vallankumouksen alkuhetkillä ei ollut sattuma.

Keskuskomitean nuorista jäsenistä Lenin sanoi muutaman sanan Buharinista ja Pjatakovista. He olivat Leninin mielestä kyvykkäitä. ”Buharin ei ole ainoastaan mitä arvokkain ja huomattavin puolueen teoreetikko, vaan häntä pidetään myös syystä koko puolueen lemmikkinä, mutta hänen teoreettisia katsomuksiaan voidaan vain hyvin suurin epäilyksin pitää täysin marxilaisina, sillä hänessä on jotain skolastista.”

Lenin lisäsi, ettei Buharin ole milloinkaan opiskellut eikä luultavasti milloinkaan käsittänyt täydellisesti dialektiikkaa. Pjatakov oli Leninin mukaan liiaksi viehättynyt hallintotyöhön.

Kotiaresti Gorkin kylässä

Taustaksi Leninin elämän myöhemmille vaiheille on syytä tuoda esiin, kuinka häntä alkoi joulukuun alussa vuonna 1921 huolestuttaa erityisesti salaisen poliisin eli VTshK:n (Yleisliittolaisen poikkeustilakomission) asema. Kyseinen elin oli perustettu vuoden 1917 lopussa. Kansankomissaarien neuvoston pöytäkirjassa sen muodostamisesta korostettiin: ”Komissio suorittaa vain esitutkinnan.” Sille ei missään tapauksessa ollut ajateltu tuomiovaltaa eikä täytäntöönpanovaltaa.

Lenin alkoi tajuta vähitellen, mitä hänelle on tapahtumassa poliittisen eristämisen kautta ”kotiarestina” Gorkin kylässä Moskovan ulkopuolella. Se oli Stalinin ja häntä tottelevien työtä. Lenin koki politiikan teosta eristämisen psyykkisesti erittäin raskaasti. Hänet oli käytännössä eristetty puolueesta ja yhteiskunnasta. Häntä vartioivaa vartiostoa moninkertaistettiin. Hänen olinpaikkansa aidattiin. Sinne tänne tehtiin vartiokoppeja.

”Jos minä olisin vapaana…”

Leninin puoliso Krupskaja vertasi keskustellessaan Leninin kanssa tämän oleskelua eristettynä Gorkin kylässä vankilassa oloon. Leninin sairaanhoitaja ei pitänyt tästä puheenaiheesta ja totesi Leninin puolisolle: ”Mitä roskaa te puhutte, mikä vankila tämä muka on!” Krupskajan mukaan Lenin käyttäytyi samalla tavoin kuin ennen vallankumousta vankilassa ollessaan. Gorkissa ollessaan hän toisti usein vaimolleen:”Eivät he voi kieltää minua ajattelemasta.”

Gruusian tilanteeseen perehtymisessä Lenin joutui turvautumaan sihteerinsä apuun ja totesi hänelle: ”Jos minä olisin vapaana...” Huomasi puhuneensa sivu suunsa, naurahti ja jatkoi: ”Jos olisin vapaana, niin tekisin sen helposti itse.”

Lenin pyysi useita kertoja siirtoa Moskovaan. Hän halusi pääkaupunkiin. Siihen ei suostuttu. Hän sai vain käväistä Moskovassa salaisen poliisin vartioimana. Tammi-helmikuuksi 1922 hänet siirrettiin Moskovan ulkopuolelle salaisen poliisin maatilalle Kostinon kylään ja sieltä takaisin Gorkin kylään.

Toukokuun lopussa 1922 hän sai vakavan sairauskohtauksen, aivoverenvuodon, joka myöhemmin vielä toistui. Lenin pelkäsi täydellistä halvaantumista ja pyysi Stalinia kyllin kovaluontoisena hankkimaan syankaliumia mahdollista armokuolemaansa varten.

Nikolai Valentinov kirjoitti Leninin sanoneen kesällä 1922: ”En ole vielä kuollut, mutta he, Stalinin johdolla, ovat jo haudanneet minut.”

Krupskaja kirjoitti lokakuun lopussa 1923 Leninistä. ”Ajattelin: kannattaako hänen tervehtyä, kun lähimmät työtoverit suhtautuivat häneen noin, noin vähän välittivät hänen mielipiteistään, noin vääristelivät häntä.”

Trotskin kertoman mukaan Krupskaja sanoi vuonna 1927: ”Jos Lenin eläisi, niin luultavasti hän istuisi jo Stalinin vankilassa.”

Kaupungin ja maaseudun suhde ratkaiseva

Sanelemassaan artikkelissa Osuustoiminnasta Lenin totesi: ”meidän täytyy myöntää, että käsityksemme sosialismista on muuttunut perin pohjin.”

Se oli muuttunut perin pohjin siinä suhteessa, että ennen asetettiin ja pitikin asettaa pääpaino poliittiseen taisteluun, vallankumoukseen, vallan valtaamiseen. Nyt painopiste oli siirtynyt rauhanomaiseen järjestävään kulttuurityöhön. Näin oli maan sisäisissä suhteissa. Rajoituksena oli vain kansainvälisen tilanteen kehitys.

Lenin määritteli sosialismin sivistyneen osuustoimintaväen järjestelmäksi, missä tuotantovälineet ovat yhteiskunnallisessa omistuksessa ja proletariaatti on voittanut luokkana porvariston. Poliittinen peruskysymys oli kaupungin suhde maaseutuun ja tällä kysymyksellä oli ratkaiseva merkitys koko vallankumoukselle. Olisi kommunismille turmiollista viedä kommunistisia aatteita maaseudulle ennen kuin maaseudulla olisi aineellinen pohja kommunismille. Talonpoikaiston sivistäminen lukutaitokampanjalla, kulttuurivallankumouksella ja osuustoiminnallistamisella oli ensin suoritettava. Sitten koneellinen suurteollisuus ja koko maan sähköistäminen luovat perustan sosialistiselle talousjärjestelmälle.

Kapitalismi opettaa ja kasvattaa

Lenin teki johtopäätöksen, ettei Länsi-Euroopassa ollut lähiaikoina odotettavissa vallankumousta, joten hän näki globaalisti bolshevikkien taistelun tuloksen riippuvan viime kädessä siitä, että Venäjä, Intia ja Kiina muodostavat väestön valtaenemmistön, joka on lähtenyt liikkeelle vapautumisensa puolesta. Lenin ennusti, että Aasia oli astuva historian etunäyttämölle.

Artikkelissa Mieluummin vähemmän, mutta parempaa Lenin korosti, että ensimmäisen imperialistisen sodan vaikutuksesta itä on joutunut lopullisesti vedetyksi yleiseen koko maailman käsittävään vallankumousliikkeen pyörteeseen.

Leninin johtopäätös oli, että loppujen lopuksi itse kapitalismi opettaa ja kasvattaa taisteluun sosialismin puolesta maapallon väestön valtaenemmistön. Tältä kannalta sosialismin voitto on taattu.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Teoria