Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg on tänään vierailulla Helsingissä, jossa hän osallistuu Paasitornissa pidettävään SAMAKin vuosikokoukseen. Niukasta tiedotuslinjasta huolimatta paikan päälle on kerääntynyt Suomen puolueettomuutta vaativia mielenosoittajia.
Keywords:
PAM vie oikeuteen ruokalähettinä työskennelleen jäsenensä asian
PAM vie käräjäoikeuteen alustayritys Wolt Oy:n ruokalähettinä työskennelleen jäsenensä asian. Kanne on saatettu vireille Helsingin käräjäoikeuteen torstaina 8. heinäkuuta. Kanteessa on kyse siitä, että voidaanko ruokalähetin katsoa olleen työsuhteessa työnantajaansa. Kyse on myös työaikalain ja vuosilomalainen mukaisista saatavista, joihin PAM katsoo työntekijän oikeutetuksi.
– PAM ja ruokalähettinä työskennellyt jäsenemme katsovat, että työsuhteen tunnusmerkistö täyttyy tapauksessa ja jäsen on ollut tosiasiallisesti työsuhteessa Woltiin. Kanteen vaatimukset koskevat työsuhteen olemassaolon vahvistamista ja työaikalain sekä vuosilomalain mukaisten saatavien maksamista. Kanne on saatettu vireille Helsingin käräjäoikeuteen tänään, PAMin ratkaisupäällikkö Arja Pohjola kertoo.
Kanteen taustalla on työ- ja elinkeinoministeriön työneuvoston 5. lokakuuta 2020 antamat kaksi työaikalain soveltamista koskevaa lausuntoa liittyen siihen, oliko ruokalähettien ja Wolt Oy:n sekä Foodora Oy:n välillä syntynyt työsuhde. Neuvosto katsoi, että työsopimuslain 1 luvun 1 §:n mukaiset työsuhteet tunnusmerkit täyttyivät ja siten lähetit olivat työsuhteessa yhtiöön. Siten myös työaikalain katsottiin tulevan sovellettavaksi.
– Työneuvoston yleisellä tasolla annettu lausunto ei kuitenkaan sellaisenaan ole suoraan yrityksiä sitova. Siksikin on tarpeen, että tapauksessa lähdemme viemään jäsenemme asiaa eteenpäin oikeusteitse. PAM pitää tärkeänä, että työsuhteita ei yritetä naamioida sellaiseksi, mitä ne eivät ole, Pohjola päättää.
Kirjoittajan artikkelit
Autoliikenteen kolmen alan lakot ovat jatkuneet tänään. SKP:n Helsingin piirikomitea ihmettelee sovittelijan roolia, kun tämä on antanut teknologiateollisuuden suuryrityksille käytännössä ratkaisevan päätösvallan muidenkin alojen palkoista.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto ei hyväksynyt kaupungin energiayhtiö Helenille esitettyä omistajastrategiaa, mutta jätti valmisteltuun ehdotukseen epämääräisen linjauksen.
- ‹ edellinen
- 15 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Lue myös
Kuluneen vuoden aikana lähettityön määrä on kasvanut valtavasti. Alustatalouden piirissä toimivien yritysten liiketoimintamallin ytimessä on usein suora työntekijöiden oikeuksien polkeminen.
Alustan kautta työtä tekevä ei ole palkkatyöntekijä, mutta ei varsinaisesti yrittäjäkään, vaan freelancerina toimimisen ja itsensätyöllistäjän välimaastossa oleva. Karu arki ja niukat tulot paljastuvat usein vasta työn aloittamisen jälkeen.
Kotimaa
Helsingin yliopiston uusi liito-oravan perimää tutkiva selvitys osoittaa, että Suomen metsissä esiintyvä kanta on taantumassa ja se on geenirakenteeltaan yksipuolinen. Tutkijoiden mukaan Suomen vastuu lajien suojelussa ulottuu taigametsien tulevaisuuteen. Samaan aikaan Jyväskylän yliopiston ja Sitran luontojalanjälki-selvitys varoittaa: jos nykyisiä elämäntapoja ei muuteta, viidennes maailman lajeista uhkaa kadota.
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) edustajakokous järjestetään tilanteessa, jossa maailma palaa, rauhanliike yskii ja työväenliike etsii uutta kurssiaan. Väistyvä puheenjohtaja Liisa Taskinen tiivistää tilanteen: ”Toivon, että edustajakokouksessa syntyy yhteinen tahtotila ja innostus.”