Työntekijän asema uhattuna

(Haastattelu on julkaistu alunperin Tiedonantajassa 27.2.2009)

Tuskin kukaan enää kiistää, etteikö työelämässä olla siirrytty parin viime vuosikymmenen aikana kohti epävarmempia aikoja. Pätkä- ja silpputyösuhteet ovat lisääntyneet, ja vuokratyötä välittävien yritysten määrä ja suosio on kasvanut usealla alalla. Valtio ja kunnatkaan eivät työnantajina takaa koko työuran mittaista varmaa leipää.

Mutta onko tilanne sittenkään niin uusi kuin monesti annetaan ymmärtää? Tutkija ja ay-aktiivi Anu Suorannan mukaan ei. Hän väitteli tohtoriksi vuosi sitten Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa otsikolla Halvennettu työ. Pätkätyö ja sukupuoli sopimusyhteiskuntaa edeltävissä työmarkkinakäytännöissä.

Väitöskirjassaan Suoranta on tutkinut 1920- ja 1930-lukujen työmarkkinoita erityisesti naisvaltaisen tekstiiliteollisuuden osalta. Hän pyrkii osoittamaan, että monet nykyään ”uusliberalistisiksi” mielletyt työelämän käytännöt olivat sangen yleisiä esimerkiksi juuri hänen tutkimallaan maailmansotien välisellä ajanjaksolla.

Kehitys ei ole koskaan ollut yksiselitteisesti yhdensuuntaista liikettä. Meille arkielämästä tuttuja pätkätyöyhteiskunnan piirteitä on ollut olemassa jo aiemmin.

— Ajatuksena on syventää ymmärrystämme nykyisestä työelämän muutoksesta ja käsitystämme siitä, mikä siinä on vanhaa ja mikä uutta, toteaa Suoranta.

Hän haluaa kyseenalaistaa ajatuksen, että vakaasta työelämästä ollaan globalisaation myötä siirtymässä uuteen ja ennennäkemättömään epävakauteen.

— Kun työelämää tarkastellaan pidemmällä aikavälillä, niin nykyinen katkonaisten työsuhteiden yleisyys ja työn tarjonnan ja tekemisen tapa eivät näyttäydy uusina, vaan kenties paremminkin lukuisten naisten osalta toistuvana työsuhteiden järjestämisen ja tekemisen tapana.

Anu Suoranta kertoo, miten tutkimuksen työnimenä oli pitkään ajatus: ”tulevaisuus oli ennen meitä.”

— On huolestuttavaa havaita, että 1920-1930-lukujen maailma ja nykytodellisuus ovat niin lähellä toisiaan, koska se ei ollut työntekijän kannalta mikään hyvä maailma. Hyvinvointivaltion kultakaudella oltiin menossa hyvään suuntaan, vaikka kaikki ei ollutkaan hyvin ja erinomaista. Oli olemassa jarruja, jotka hiljensivät yritysmaailman rattaita. Nyt pyörät pyörivät vapaasti, ja kaikki ulosmitataan välittömästi. Jos tuotanto takkuilee vähänkin, niin pistetään ihmiset heti pihalle. Ei ole malttia odottaa ja miettiä, kenelle riskit kuuluvat, sanoo Suoranta.

Oikeiston kovat arvot ovat selkeitä

Työnantajan intresseissä on aina ollut pitää työelämän aloite pois ammattiyhdistysliikkeeltä. Anu Suorannan mukaan 1920-1930-lukujen ja nykyajan työelämälle on yhteistä tapa, millä työnantaja yrittää mitätöidä työntekijöiden asemaa neuvotteluosapuolena.

— Työnantajapuoli pyrkii kiistämään, että työntekijöillä ylipäätään olisi asiaa sopimusneuvotteluihin tai osallistua työelämän kehittämiseen. Se näkyy heikomman edunvalvonnan aloilla jo nyt. On olemassa suuri määrä ihmisiä, jotka luulevat, että he jollakin tavalla tarvitsevat työnantajaa. Tätä kautta työelämä ei voi mennä mihinkään muuhun kuin työnantajan haluamaan suuntaan, huomauttaa Suoranta.

Hän puhuu niin sanotusta eksistenssiminimistä, jolla hän tarkoittaa toimeentulon tasoa, jolla ihminen pysyy juuri ja juuri toimintakykyisenä työläisenä. Ei työnantajan etuihin kuulu antaa työntekijälle mitään sen enempää.

Oikeiston toitotus siitä, miten ”vastakkainasettelujen aika on ohi” tai Sauli Niinistön markkinointi ”työväen presidenttinä” voidaan tästä näkökulmasta nähdä luokkataistelun taktiikkana, jolla pyritään vaikuttamaan ihmisten mielikuviin. Kyse on Anu Suorannan mielestä perustavaa laatua olevista asioista.

— Aina kun joku puhuu ”kansallisesta kilpailukyvystä”, kannattaa kysyä, kuka on se me? Sama pätee työelämän ja vaikkapa talouden syklien suhteen. Ketä lama tai nousukausi koskettaa? pohtii Suoranta.

— Olemme tottuneet siihen, että työntekijällä on joku asema, paikka, mistä voi sanoa ja ottaa kantaa. Ei se ole mikään itsestään selvyys. Joku toinen voi olla sitä mieltä, että mitä se työntekijälle kuuluu, sanoo Suoranta.

Oikeiston kovat, yksilökeskeiset arvot ovat selkeitä. Suoranta pohtiikin, että vasemmiston paljon puhuttu kriisi saattaa olla juuri siinä, ettei se kykene tuomaan omaa arvomaailmaansa tarpeeksi hyvin esille.

Vastentahtoisia yrittäjiä

Vastakkainasettelun aika ei siis todellakaan ole ohi. Anu Suorannan mielestä on ilmiselvää, että ay-liikkeen edunvalvonta ei voi takertua vain vakituisen ja kokoaikaisen työn muotoon. Liian suuri joukko työntekijöitä jää tämän määrittelyn ulkopuolelle. Sen vuoksi ay-liikkeen on kamppailtava useammalla tasolla.

— Työ on monimuotoista. On esimerkiksi kaikenlaista pientä keikkayrittämistä. Omaa tuolia pyörittävä kampaamoalan yrittäjä tai freelance-toimittaja on yhtä paljon työläinen kuin paperimieskin. Heidänkin eduistaan on pidettävä yhtä lailla huolta, vaatii Suoranta.

Ristiriitaista on, että monen parjaama katkonaisella työuralla puurtava prekariaatti on sitä kaikkein yritteliäintä, tehokkainta ja kekseliäintä työvoimaa. Työsuoritus ei vain aina tapahdu perinteiseen tapaan virka-aikana kahdeksan ja neljän välillä. Tehostaminen ja ulkoistaminen ovat muun muassa vuokratyön kautta merkinneet eräänlaisen vastentahtoisen yrittäjyyden leviämistä kulovalkean tavoin mitä erilaisille aloille.

Palkkatyön katkonaisuus ja alhainen tulotaso synnyttävät työssäkäyvää köyhälistöä, joka sekin on sotien väliseltä ajalta tuttu ilmiö. Katkonaisen työn väleihin jää omakustanteinen odotusaika, jolle työajalta saatuja tuloja venytetään ja otetaan muita, satunnaisia töitä toimeentuloa turvaamaan.

— Sosiaaliturvajärjestelmä ei pysty ymmärtämään tilannetta, jossa ihminen ei ole taloudellista voittoa tavoitteleva yrittäjä eikä tavanomainen palkkatyöläinen. Syntyy sosiaaliturvan väliinputoajia, sanoo Anu Suoranta.

Hän ei haluaisi käyttää pätkätyö-sanaa, koska se ei kerro ongelman todellisesta luonteesta.

— Pätkätyö sanana kohdistaa huomion siihen hetkeen kun ihmisellä on työtä, kun oikea toimeentulon ongelma ovat juuri ne katkot pätkien välissä. Suoranta itse suosii termiä ”säännöllisen epäsäännöllinen vajaa katkotyö”, joka pituudestaan huolimatta kuvaa hänen mielestään paremmin sitä mistä on oikeasti kyse.

Ay-liike heräämässä todellisuuteen

On 80 vuoden takaisen ja nykyisen työelämän välillä tärkeitä eroavaisuuksiakin. Anu Suorannan mukaan suurin ero löytyy ammattiyhdistysliikkeen asemasta.

— Ammattiyhdistysliike on olemassa ja joltain osin edelleen vahvana. Sen sijaan 1920-1930-luvuilla esimerkiksi tekstiilialoilla ay-liike pidettiin systemaattisesti erossa työmarkkinoista.

Hän ei näe suomalaisen ay-liikkeen nykytilaa ollenkaan toivottamana.

— SAK:lainen ay-liike on heräämässä todellisuuteen, vaikkakin pitkän käynnistymisajan jälkeen.

Myös ammattiyhdistysliikkeeseen Suoranta kertoo suhtautuvansa rakentavan kriittisesti. Hän on arvostellut ay-liikettä, koska arvostaa sitä ja näkee siinä paljon mahdollisuuksia. Suoranta myöntää, että hänen esittämänsä kritiikki on ymmärretty joskus väärin. Silti hänen sanomaansa on myös kuunneltu ja kuultukin.

Hän on kiitollinen tavasta, jolla Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtaja Ann Selin kommentoi hänen tutkimustaan Uutispäivä Demarissa julkaistussa kolumnissa.

Muutenkin Suoranta tuntuu arvostavan PAMin ja Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n alaista edunvalvontaa. Hänen mielestään koko ay-liikkeen pitäisi kuunnella herkemmällä korvalla juuri niin sanottujen hankalien pätkätyöalojen liittoja ja niiden kokemuksia. Hän pitää ikävänä sitä, ettei Ann Selin sittenkään lähtenyt tavoittelemaan SAK:n puheenjohtajuutta. Palvelualoilta ponnistava johtaja olisi voinut tuoda uusia tuulia ay-liikkeeseen.

— Näillä aloilla on monenlaista väkeä, joista valtaosa ei edes miellä itseään työläiseksi. Äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa kyetään kaikesta huolimatta edunvalvontaan, kehuu Suoranta.

Hänen mukaansa paljon arvostelua herättäneessä sosiaalitupossakin pitää osata nähdä jotakin positiivista. Ay-liike pystyi osoittamaan, että sillä sentään on vielä rooli tämän päivän yhteiskunnassa.

Tervetuloa ay-liikkeeseen!

Anu Suoranta näkee erittäin tärkeänä, että ihmiset lähtevät mukaan ay-liikkeeseen. Vanha viisaus - liike on yhtä kuin siinä vaikuttavat ihmiset - pitää edelleen paikkansa.

— Ei ay-liike ole mikään vakuutuslaitos, se on ihmisten muodostama järjestelmä. Kannattaa mennä sinne, missä on vallankäyttöä eikä vain tyytyä huutamaan torinreunalla, kehottaa Suoranta.

Uusia uria avaavaa tutkimusta

Anu Suoranta valmistui maisteriksi edellisen talouslaman aikoihin 1994. Opinnäytetyö käsitteli 1920-1930-luvuilla illegaalin kommunistisen liikkeen julkista toimintaa ja oli luonteeltaan poliittista historiantutkimusta. Hän työskenteli opiskelun ohella kahdeksan vuotta Kansan arkistossa.

Väitöskirjan tekeminen alkoi 1990-luvun lopulla startanneessa Suomen Akatemian suuressa lamahankkeessa. Pikku hiljaa alkuperäinen tutkimusaihe muuttui ja tarkentui. Myös laajasta arkistokokemuksesta oli hyötyä. Suoranta sai käsiinsä aineistoja, jotka monelta muulta tutkijalta olisivat jääneet löytämättä.

Laaja aineisto koostuu muun muassa tekstiilialan työnantajajärjestön asiakirjoista sekä Littoisten verkatehtaan palkanmaksulomakkeista. Suoranta yhdistelee luovasti sekä laadullista että määrällistä tutkimusotetta. Hänen tavoitteenaan on ollut löytää aikaisemmin vähemmälle huomiolle jääneitä piirteitä, jotka ovat vaikuttaneet työntekijöiden työhön ja työsuhteiden ehtoihin maailmansotien välisenä aikana. Littoisten verkatehdas valikoitui tutkimuskohteeksi muun muassa siksi, että se oli edustava esimerkki suhteellisen suuresta 1930-luvun suomalaisesta tehtaasta.

Alan naisvaltaisuus toi tutkimukseen myös sukupuolikysymyksen. Suorannan mukaan aikaisempi sukupuolta huomioon ottanut tutkimus on keskittynyt lähinnä perheen tai työläisnaisten liikkeiden tarkasteluun. Hänen tutkimuksessaan tuodaan ensimmäistä kertaa esille sukupuoli työmarkkinoita määrittävänä tekijänä.

Tutkimusprosessin kuluessa Anu Suoranta huomasi, että hänen oli välttämätöntä ottaa kriittinen asenne aikaisempaan tutkimuskirjallisuuteen. Suoranta ei esimerkiksi ollut tyytyväinen eräissä tutkimuksissa esiin nousseille käsityksille ammattiyhdistysliikkeen luonteesta tai työsuhteiden muodoista.

— Työväenliikkeen tutkimus on kansainvälisesti korkeatasoisinta tutkimusta mitä Suomessa millään alalla tehdään, joten vaati rohkeutta tarttua siihen kriittisesti. Tutkija kasvoi ja tutkijasta tuli suorastaan uhkarohkea. Välillä oli sellainen olo, että olen tullut hiekkalaatikolle leikkimään ja minulla on omat lelut mukana, tuumii Suoranta.

Toki hän arvostaa aikaisempaa tutkimusta, mutta on sitä mieltä, että nykyajasta käsin on mahdollista nähdä asioita tarkemmin kuin vielä pari vuosikymmentä sitten. Kritisointi ei Suorannan mukaan ole kohteen morkkaamista, vaan kyse on uudesta tutkimuksesta, joka lähestyy aihetta myös uudella otteella.

Väitöskirjaa lukiessa tulee tunne, että Suoranta toden totta avaa uusia uria sekä työmarkkinahistorian tutkimuksen että ammattiyhdistysliikkeen edunvalvonnan mahdollisuuksien osalta. Toivottavasti kirja löytää tiensä mahdollisimman monen työmarkkinajohtajan lukulistalle.

Anu Suoranta pitää myös mainiota, ajankohtaisiin ilmiöihin oivaltavasti kantaa ottavaa verkkoblogia osoitteessa anusuora.blogspot.com.