Moraalikysymyksiä?

25.01.2010 - 12:53
(updated: 09.10.2015 - 10:59)

Meillä jokaisella kait on jonkinlainen tuntuma siitä mikä on moraalista ja mikä taas ei ole. Yhteiskunnallisesti ajateltuna kapitalistinen järjestelmä on sellainen joka yrittää tehdä riistosta moraalisesti hyväksyttävän. Perustuuhan järjestelmä ahneuteen, oman edun tavoitteluun, yksilökeskeisyyteen, toisten hyväksikäyttöön ja tunteettomuuteen. Tuon kaiken ylläpitämiseksi kapitalismi keksii koko ajan uusia keinoja joilla hälvennetään ihmisten moraalikäsitystä. Televisio syytää Idolsia, Big Brothersia, Heikointa lenkkiä, Totuuden hetkeä ynnä muuta saastaa joissa rynniminen, oma etu ja toisten lokaan lyöminen ovat ikään kuin normaaliin elämään kuuluvia, jopa hauskaa ja kannatettavaa. Näin porvarillinen hegemonia on saavuttanut vankan jalansijan joka koko ajan iskostaa päihimme, että ”heikot sortuu elon tiellä”, ” vain sinä itse olet vastuussa elämästäsi”, ” työttömät ovat työtävieroksuvia”, ” jokainen on oman onnensa seppä” jne. Kaiken tämän takana on se, etteivät ihmiset tuntisi moraalisia tunnontuskia nähdessään ympärillään köyhyyttä, kurjuutta tai muuta epäoikeudenmukaisuutta.

Olen miettinyt usein, että minä en voisi alkaa esimerkiksi yrittäjäksi. Jos minä olisin vaikka siivousalan yrittäjä - jotta pärjäisin siivousalan markkinoilla, minun täytyisi maksaa ala-arvoisia 7 euron tuntipalkkoja työntekijöilleni. Miten voisin katsoa heitä silmiin tilipäivänä kun tietäisin, ettei tili riitä edes välttämättömiin menoihin. Minusta olisi moraalisesti väärin käyttää ihmisiä hyväksi. Samoin jos alkaisin hoiva-alan yrittäjäksi, miten voisin ottaa pienellä eläkkeellä kituvan vanhan ihmisen lähes kaikki rahat ja silti kehottaisin työntekijöitä tinkimään hoidon tasosta mahdollisimman paljon, että yritykselleni tulisi katetta. Toimiakseni alalla minun täytyisi heittää moraalikäsitykset romukoppaan.

Entä sitten ihan tavalliset työntekijät, miten he kokevat moraalin työelämässä? Kaikki ihmiset eivät onneksi ole kapitalismin turmelemia ja siksi heillä on tallella oikeat käsitykset moraalista. Tällaisten ihmisten elämä ei kuitenkaan ole helppoa, koska kapitalismin lakien mukaan voitto on pääasia ja ihminen/ihmiset sivuseikkoja. Voi vain kuvitella millaista on olla perushoitaja, sairaanhoitaja, opettaja, työvoimavirkailija jne. Onko ihme jos maassamme rehottaa masennus, työuupumus ja muut ongelmat kun tuntevat ihmiset pakotetaan tinkimään itselleen asettamistaan moraalisäännöistä.

Kapitalismi on täysin tunteeton, raha on tärkein ja omaisuuden kartuttaminen harvojen käsiin. Kaikki muu on toisarvoista, ihmiset, luonto, moraali, inhimillisyys. Jotain kertoo kapitalismista se, että kun nykyinen kriisi puhkesi, niin Suomessakin valmistauduttiin pelastamaan pankkeja monilla kymmenillä miljardeilla euroilla. Pankeille olisi löytynyt tuosta vain yllin kyllin tuohta ja nyt sitten itketään, ettei muka ole rahaa pelastaa kuntia ja niiden asukkaita ahdingosta. Tuo on sitä porvarillista moraalia eli moraalilla pyyhitään pöytää kun raharikkaita ollaan valmiita pelastamaan, mutta tavallisia ihmisiä vaaditaan tinkimään moraalin nimissä perustarpeistaan kapitalismin pelastamiseksi.

Eiköhän sovita niin, että käännetään selkä epäinhimilliselle kapitalismille ja suunnata katse uutta valoisaa tulevaisuutta – kohti sosialismia.

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Kommentit (34 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.