Tiedonantajan päätoimittaja, SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen, syväpunainen aktivisti, luonnonystävä, musiikkitapahtumien tuottaja ja dj
Keywords:
Lakkoase käyttöön
Päätöstenteko kotimaassamme on läpikotaisen oikeistolaista. Tämä tarkoittaa käytännössä, että lähes kaikki lait säädetään tällä hetkellä vaikeuttamaan ihmisten elämää ja toimeentuloa. Leikkauspolitiikan vaikutukset osuvat raskaasti juuri työttömiin, vähävaraisiin ja syrjäytettyihin. Vain hyvin pieni osa ihmisistä on perusturvan heikennysten ulkopuolella, mutta vielä työpaikkansa säilyttäneet pystyvät joten kuten selviämään kohonneista arjen menoista. Jokaisen työläisen tulisi kuitenkin ymmärtää, että Sipilän hallituksen kyykytyslait ja tavoitteet heikentää työehtoja osuvat meihin kaikkiin, ei ainoastaan kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin. Oikeisto ei tule koskaan olemaan, kuin suurpääoman omistajien puolella. Yksityistäminen hyödyttää rahallisesti joko suoraan oikeistopoliitikkoa itseään, tai heidän tukijoitaan. Työttömyyttä he eivät edes pyri poistamaan, sillä työttömien vara-armeijan halutaan toimivan peloitteena työntekijöille. Ilman vahvaa järjestäytymistä työpaikoilla, saavat tällaiset peloitteet lisää jalansijaa.
Oikeisto ei tule koskaan olemaan, kuin suurpääoman omistajien puolella.
Vuosikausia jatkunut palkattoman työn teettäminen ja kaikenlainen työttömien hyväksikäyttö on nyt kohonnut jonkinlaiseen uuteen ennätykseensä. Työttömyysturvan aktiivimalli, jo nimeltäänkin oikeistolaiseen tyyliin sopiva, lapsellinen mielikuvaleikki, on nykyhallituksen tähänastisista heikennyksistä kärkipäässä. Samanlaista tuhoa ihmisten toimeentuloon on tähän mennessä tuonut kiky-sopimus sekä tietysti yhdessä kaikki terveydenhuollon tai esimerkiksi lääkekorvausten leikkaukset. Leikkauspolitiikan vastaisten ryhmien ja yksittäisten aktivistien vastustuskeinot jo aktiivimallin suunnitteluvaiheessa eivät riittäneet, joten laki saatettiin päätökseen. Onneksi lakia vastustava kansalaisaloite keräsi nimiä vauhdilla, sillä ilman sitä media olisi saattanut vaieta jälleen yhden heikennyksen. Ammattiliittojen isompaa roolia olisi tarvittu jo aikaisemmassa vaiheessa. Silti lain kumoamiseen vaikuttaa eniten juuri tästä hetkestä eteenpäin käyttöön otettavat painostuskeinot. Nyt tarvitaan vahvoja, koko Suomen laajuudelta vaikuttavia toimia, jotta kansalaisaloite hyväksytään nopeasti ja laki kumotaan.
Aktiivimallin kumoamisen jälkeen on katsottava eteenpäin. Sipilän hallitus on jo nyt tehnyt hyvinvointiimme tuhoa, jonka korjaamiseen menee useita vuosia. Ay-liike on työväenliikkeen voimakkain osa. Se ei saa katsoa vierestä, kun oikeisto romuttaa vuosikymmenten työn kaikkien ihmisten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Ensimmäisenä ay-liikkeen on vaadittava kiky-sopimuksen purkamista. Mikäli hallitus ei suostu vaatimukseen, on liittojen yhdessä päätettävä valmiudesta laajoihin lakkoihin. Työväki ei myöskään saa tuudittautua ajatukseen, että seuraava hallitus, oli sen kokoonpano mikä hyvänsä, lähtisi tekemään hyvinvointiin merkittäviä parannuksia. Leikkauspolitiikan linja on Suomessa jatkunut jo kymmeniä vuosia. Tämän suunnan kääntämiseksi ei riitä kauniisti pyytäminen.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Suomen hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Sakset seis! -adressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. klo 14-16 Helsingin Kansalaistorilla. Adressin voi allekirjoittaa aina 4.12. asti.
Maailma on syvän ympäristökriisin edessä. Perimmäiset syyt tälle ovat sidoksissa taloudellisen vallan ja riiston rakenteisiin.
Suomen työttömyystilanne on koko EU:n heikoimpia. Lisäksi työelämän laatu on heikentynyt.
- 1 / 94
- seuraava ›
Tekijä
aktiivimalli
-
25.09.20200
Työttömyys ei poistu työttömiä aktivoimalla. Aktiivimallien sijaan työttömyys on saatava laskuun valtion ja kuntien investointipolitiikalla.
-
09.03.20181
Eduskunnan rappusille kokoontuneet mielenosoittajat eivät säästelleet sanojaan kritisoidessaan hallituksen aktiivimallia. Kun työpaikkoja ei luoda, on turha laittaa työttömien syyksi sitä, etteivät he työllisty.
-
01.02.20180
SKP:n pääsihteeri Petra Packalén ruotii kolumnissaan aktiivimallia ja oikeiston työttömiä kurittavaa politiikkaa. Packalénin mielestä ay-liikkeen on vaadittava takaisin menetettyjä työehtoja ja oltava valmis laajoihin lakkoihin.
-
19.01.20180
Toimet työttömiä kyykyttävää aktiivimallia vastaan jatkuvat. SAK järjestää poliittisen mielenilmauksen työttömyysturvan aktiivimallia vastaan Helsingissä helmikuun 2. päivänä ja kutsuu koolle myös liittojen yhteiskokouksen tiistaina 23. tammikuuta. Esityksenä on, että hallitus peruu voimaan tulleen lain.
-
04.01.20180
Kansalaisaloite joulun alla hyväksytyn ja vuoden alusta voimaan tulleen aktiivimallin kumoamiseksi on saavuttanut asettamansa 100 000 allekirjoituksen rajan. Tavoitteena on nyt 200 000 nimeä.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.